Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Kolme uutta kahvilaa Lahden torin kulmille - "Aiemmin oli kaljakuppiloita, nyt trendi on muuttunut"

Keskustan kahviloiden uusina vaihtoehtoina lähiruokaa painottava kahvila, ruotsalaisketju ja perinteinen hämäläinen.

Kahvila Laurell edustaa perinteistä konditoria-kahvilaa. Kuva: Mirja Hussain

Lahden torin kulmilla on nyt kahvilahoukutuksia lähes joka nurkalla. Uusin tulokas Espresso House avasi ovensa tiistaina ja viime viikolla naapurikulmassa avautui viinikahvila Olavi. Aleksanterinkadun toisella puolella on marraskuusta lähtien tarjoiltu kahvia Laurellin kahvilassa.

Espresso House on ruotsalainen ketjuyritys, jolla on jo noin 300 kahvilaa neljässä Pohjoismaassa. Se rantautui Suomeen vuonna 2015 ja on levinnyt nopeasti lähes 30 kahvilaan, jotka ovat pääosin pääkaupunkiseudulla. Ketju aikoo kasvaa edelleen. Lahdessa tavoitteena on kolme kahvilaa.

Ensimmäisen kahvilan sijainti on otollinen, sillä samassa paikassa toimi pitkään perinteikäs kahvila Oululaisen kulma. Nykymuodossaan kahvilassa ei kuitenkaan ole mitään perinteistä, vaan sisustus on ketjun tyylin mukainen.

Kahvilan pikku erikoisuus on kirjahylly, jossa on vanhoja ruotsalaisia kirjoja. Ovet ovat auki viereiseen Santa Fe -ravintolaan.

Kiva, että on monta paikkaa, joita voi kokeilla. Kahvittelijat Taru Lilja ja Salme Kivistö
Tiistaina Lahdessa avauttu Espresso House on nopeasti laajentunut ketjukonsepti. Kuva: Mirja Hussain

Pullat Ruotsista

Erikoiskahvien lista on pitkä ja niiden hintahaitari venyy 2,70–5,60 euroon. Kupit lienevät puolen litran mittaisia.

Kahvit paahdetaan ketjun omassa paahtimossa ja makeat leivonnaiset tulevat Ruotsin leipomosta, kertoo kahvilapäällikkö Maiju Alapiha. Muut tarjottavat valmistetaan paikan päällä.

Lahtelaiset Tanja Lindfors ja Sini Sulka istuivat tiistai-iltana tyytyväisinä pöydän ääressä.

– Testaamme kaikki uudet kahvilat. Tämä on ihana: valoisa ja kotoisa, he kehuivat.

Ketju oli Lindforsille ennestään tuttu Helsingistä ja Sulka antoi uudiskahvilalle täydet pisteet.

Kahvi voi olla myös silmänruokaa. Tämä on Espresso Housen tunnus. Kuva: Mirja Hussain

Alennus-appi

Tosin naapurin Olavikin on heidän mielestään lupaava. Tärkeintä on hyvä sijainti, silloin tulee käytyä useammin, he ennakoivat. Myös pitkät aukioloajat ilahduttavat. Kahvilakäyntejä kertyy heille yleensä yksi viikossa.

Merja Stenroth oli valinnut erikoiskahvinsa tyttärensä suosituksesta. Tytär työskentelee ketjun Helsingin-kahvilassa opiskelun ohessa ja oli tullut Lahteen auttamaan avajaisissa. Hän oli auttanut äitiään lataamaan kännykkäänsä ketjun oman sovelluksen, jolla voi sekä maksaa että saada alennusta tuotteista.

Onko Lahdessa nyt tarpeeksi vai jo liikaa kahviloita?

– Nyt on tarpeeksi. Aiemmin oli kaljakuppiloita, mutta nyt trendi on muuttunut. Tosi hyvä, vakuuttaa Stenroth.

Henri Forssten, Eemeli Kantoluoto ja Petteri Niemi-Hukka testasivat uuden viinikahvilan Olavin. Kuva: Mirja Hussain

Teerenpelin ensimmäinen

Viinikahvila Olavin tausta on lähes päinvastainen kuin naapurin. Omistaja on viskeistään ja ravintoloistaan tunnettu lahtelainen Teerenpeli-yhtiö, joka on nyt laajentanut toimintaansa kahvilamaailmaan. Kahvila toimii Teeren Cafe-yhtiön nimissä.

Kahvileivätkin ovat pitkälti paikallisia tuotteita, kertoo ravintolapäällikkö Tiia Mikkonen.

Kahvikin paahdetaan Lahdessa pienpaahtimo Kahiwassa. Mukana myös sherry- ja viskitynnyreistä makua imeneitä kahveja sekä kahvidrinkkejä. Tarjolla on tietenkin Teerenpelin omia alkoholijuomia, mutta varsinainen viinivalikoima on suppea.

Wine Cafe Olavin nimi juontuu lahtelaisesta kuvanveistäjästä Olavi Lanusta, jonka mukaan on nimetty myös viereinen aukio. Lanu on tunnettu luonnonläheisestä veistoksistaan ja kahvilassa luontoa edustaa sammalseinä.

Tuttu ilmiö Lapissakin

Kolmen hengen miesseurue tunnustaa olevansa kahvilassa testausmatkalla, ja vaikutelma on kuulemma hyvä. Eemeli Kantoluoto on erityisen ilahtunut paikan omintakeisuudesta ja lahtelaisuudesta.

Kenenkään miestä kahviloita ei ole Lahdessa nyt liikaa. Rovaniemellä asuva Henri Forssten kertoo, että Lapin pääkaupungissakin näkyy kahvilabuumi.

Molemmat uudet kahvilat tarjoavat aamiaista, ja Olavissa saa myös keittolounaita.

Café Laurellissa voi tarkailla torielämää. Taru Lilja ja Salme Kivistö olivat paikalla ensimmäistä kertaa. Kuva: Mirja Hussain

Perinteikäs tunnelma

Café Laurell tuli tiloihin, joissa aiemmin toimi kahvila Robert's Coffee. Täällä tunnelma on perinteinen kahvilamainen, eikä ihme, onhan taustalla vuonna 1947 aloittanut konditoria-kahvila Laurell. Hämeenlinnalaisella yrityksellä oli jo ennestään kahvila Lahdessa.

Kahvi tulee yrityksen omasta paahtimosta ja kahvileivät omasta leipomosta. Valikoima on vaikuttava, ja rauhallista tunnelmaa korostavat riippukeinut ikkunan edessä.

– Kiva, että on monta paikkaa, joita voi kokeilla. Täällä on ihana, oma tunnelma, kiittelivät keinujat Taru Lilja ja Salme Kivistö.

Henrik Schrowe on kanta-asiakas Mariankadun Sinuhessa. Kopioidut ketjukahvilat eivät häntä kiinnosta. Kuva: Mirja Hussain

Sinuhe lahtelainen

Nurkan takana kahvitellaan Sinuhen Mariankadun kahvilassa, joka tunnetaan myös Akvaariona lasierkkerinsä ansiosta. Henrik Schrowe istahti kahville odottaessaan lastaan harrastuksesta.

– Tämä on perinteinen lahtelainen kahvila. Olen kanta-asiakas. Ketjuissa kaikki on samanlaista: samat tuotteet ja Ikea-lasit, hän perusteli valintaansa.

Onko Lahdessa jo liikaa kahviloita?

– Ehkä pettymyksiä tulee. Mutta toivon, että keskusta elävöityy, että kaikille on tilaa. Kuopiossa oli 10 vuotta sitten sama ilmiö, mutta se on nuorekkaampi kaupunki, paljon opiskelijoita. Mutta eihän se kahvilalle ole hyvä (tuotto) että opiskelija ostaa kahvin ja istuu pöydässä kaksi tuntia.

Schrowe kehui myös Asemapäällikön talon kahvilaa Lahden Matkakeskuksen luona. Hämeenkadun Oskarin pihassa hän ei ollut käynyt.

Lue myös: Kahvi ehkä keksittiin, kun vuohet söivät kahvimarjoja – makuun vaikuttaa parikymmentä asiaa
 
Kahvilakeskittymä

Vanhat ja tulokkaat

Espresso House avautui tiistaina torin laidalla entisessä Oululaisen kulmassa.

Ruotsalaisella ketjulla on noin 300 kahvilaa neljässä Pohjoismaassa. Ketju tuli Suomeen vuonna 2015

Suomessa sillä on lähes 30 kahvilaa, pääosin pääkaupunkiseudulla.

Ketju aikoo kasvaa edelleen, myös Lahdessa. Toinen kahvila on tarkoitus avata vielä tämän vuoden puolella.

Wine Cafe Olavi on lahtelaisen Teerenpeli-yhtiön ensimmäinen kahvila. Nimi viittaa Olavi Lanuun, koska kahvila toimii Lanun aukiolla. Liikeideana on lähiruoka, kahvi ja alkoholitarjoilu. Avaa ensi kuussa ison katuterassin.

Café Laurell on hämeenlinnalaisen kahvila-konditoria Laurellin ketju. Sillä on nyt kaksi kahvilaa Lahdessa.

Torilla toimi myös Helenan kotileipomon Tori Cafe ja Mariankadulla lahtelaisen Sinuhen kahvila.

Kauppahallissa toimivat Café Annika ja Fitaly Cafe.

Kahvia voi juoda torin kulmilla myös muun muassa R-kioskissa ja ravintoloissa.

Pirjo Kamppila
pirjo.kamppila@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 vk 0 € ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin

Tilaa tästä 2 vk
0 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X