Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Hämeenmaa haluaa kelluvan saunakeskuksen Vesijärven rantaan - "Olisihan se jotain uutta sataman tarjontaan"

Saunakeskuksesta toivotaan matkailuvetonaulaa Lahteen. "Olemme olleet aloitteellisia. Asia on vielä täysin alkumetreillä", sanoo Osuuskauppa Hämeenmaan toimialajohtaja Pertti Timonen.

Ranta-alueen visioissa saunakeskusta on hahmoteltu Teivaan sataman viereen tai lähemmäksi matkustajasatamaa. Kuva: Lahden kaupunki

Osuuskauppa Hämeenmaa on kiinnostunut toteuttamaan kelluvan saunan, uimalan ja ravintolan Vesijärven rantaan. Saunakeskus sijoittuisi suositun rantaraitin läheisyyteen Teivaan pienvenesataman ja Lahden matkustajasataman väliin tai vaihtoehtoisesti Teivaan sataman läheisyyteen.

Saunakeskuksesta toivotaan kaupunkiin uutta matkailuvetonaulaa. Siihen liittyvän kaavaselvityksen käynnistämisestä kerrottiin tammikuussa, kun kaupunki esitteli kaavoituksen tämän vuoden työohjelmaa.

- Olemme olleet aloitteellisia. Asia on vielä täysin alkumetreillä. Toki tiedostamme kaavoitukselliset ja tekniset haasteet, Hämeenmaan toimialajohtaja Pertti Timonen toteaa.

Merikylpylä esikuvana

Timosen mukaan saunakeskuksen esikuvana on Allas Sea Pool -merikylpylä. Helsingin Kauppatorin vieressä toimivan kylpylän alueelle mahtuu samanaikaisesti 3 500 asiakasta. Allas Sea Poolissa on pinta-alaa yhteensä 9 000 neliötä ja kelluvia laiturialueita yli 2 600 neliötä.

- Ehkä mittakaava on Lahdessa vähän maltillisempi. Vastaavia hankkeilla on viritteillä vähän siellä sun täällä ja vähän erilaisista lähtökohdista. Meidän mielestämme Lahden satama voi olla ihan oiva paikka. Olisihan se jotain uutta sataman tarjontaan.

Timonen pitää tärkeänä, että saunakeskus olisi "hyvillä pelipaikoilla".

- Jos se viedään jonnekin sivuun olemassa olevista asiakasvirroista, se ei välttämättä ole eduksi.

Vesiliikenne ja lokit huomioitava

Saunakeskuksen kokoa rajoittavat satamatoiminnot.

- Teknisesti voisi rakentaa vaikka kuinka laajan, mutta tilat antavat rajoituksia. Selvityksen alla on, mikä on järkevää. Ensimmäisenä täytyy lähteä siitä, onko rakentaminen kaavoituksellisesti mahdollista.

Myös aallonmurtajan lokkiyhdyskunta ja Enonselältä puhaltavat pohjoistuulet on huomioitava.

- Nämä ovat pohdittavia juttuja. Mieluitenhan siellä olisi lokkihyökkäyksiltä suojassa. Tottahan se vähän auttaa, jos tuuli ei käy suoraan. Rakenteet ovat aika kestäviä ja vankkoja. Silloin kun ollaan veden päällä, pieni eläminenkään ei ole haitaksi.

Hankkeella ei ole vielä tarkkaa aikataulua. Timonen arvioi, että nopeimmillaan saunakeskus voisi toteutua aikaisintaan kahden vuoden päästä.

Mieluitenhan siellä olisi lokkihyökkäyksiltä suojassa. Toimialajohtaja Pertti Timonen

- Voi olla, että mahdollinen toteutuminen on pidemmässä juoksussa. Ensin tehdään perusselvitykset ja sitten päästään vasta tekemään päätöksiä siitä, onko hankkeessa järkeä.

Kustannuksia Timonen ei halua tässä vaiheessa haarukoida.

- Kustannusarvio riippuu laajuudesta ja siitä, mitä kokonaisuuteen tulee. Mitään budjettia ei ole tehty. Ensin halutan tieto, että onko tällainen hanke mahdollinen.

Allas Sea Pool -merikylpylä sijaitsee Helsingin Etelärannassa Kauppatorin vieressä. Kuva: Eetu Ahanen

"Oltava kaikille avoin"

Teknisen ja ympäristölautakunnan puheenjohtaja Francis McCarron (kok.) sanoo suhtautuvansa myönteisesti yksityisellä rahalla toteutettaviin investointeihin.

Saunakeskuksen ehdoksi lautakunta on asettanut, että palvelut ovat kaikkien käytettävissä.

- Se ei saa olla mikään suljettu klubi, vaan sen on oltava kaupunkilaisille avoin, tottakai pientä korvausta vastaan. Lisäksi paikan pitää olla riittävän iso, McCarron toteaa.

Sataman ja urheilukeskuksen visiosta keskusteltiin myös Radio Voimassa. Studiossa mahdollisuuksia pohtivat Etelä-Suomen Sanomien toimittaja Vili Uuskallio, Lahden Järvimatkailun ravintola- ja laivaliikennevastaava Jukka Riikonen ja kiinteistösijoittaja, Kinos Property Investmentin yrittäjä ja toimitusjohtaja Arto Korhonen. Kuuntele keskustelu tästä

Vili Uuskallio
vili.uuskallio@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista LTV:n tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa 2 vk maksutta

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi