Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Lahtelainen penkkiurheilija viettää olympialaiset tiivisti sohvallaan - "Kauheasti ei löydy lajeja, joita en katsoisi. Sitä ihmetellään, että kaikki pitää katsoa."

Atte “Ato” Niemi otti työstään kaksi viikkoa vapaata, jotta pystyy keskittymään täysipainoisesti Pyeongchangin kisatapahtumiin. Katso myös Niemen vinkit olympialaisten seuraamiseen niille, jotka olympialomaa eivät voi pitää.

Atte Niemi seuraa lähetyksiä Pyeongchangista perinteisellä tyylillä televisiosta. Hän sanoo ahmivansa suorana melkein kaiken mahdollisen. Kuva: Juha Peurala

Kanadan ja Ison-Britannian miehet tuuppaavat jäällä ympyräisiä graniittikiviä. Menossa on olympialaisten seitsemäs kilpailupäivä, mutta kokenut lahtelainen penkkiurheilija Atte “Ato” Niemi, 38, vasta hakee kisarytmiään.

- Olen joutunut seuraamaan kisoja työn ehdoilla. Eihän sellaisesta mitään tule, hän tuhahtaa.

Niemi on ottanut lastenohjaajan työstä kaksi viikkoa olympialomaa. Eletään sen ensimmäistä iltapäivää.

- Oikean rytmin löytämiseen menee muutama päivä. Esimerkiksi tankkauksen olen unohtanut tänään kokonaan. Olen juonut vain lasillisen vettä. Syönyt en ole muruakaan.

Kauheasti ei löydy lajeja, joita en katsoisi. Kisafani Atte Niemi

Eikä siinä kaikki.

- Vaimon auto on hakematta huollosta. Taisin myös luvata laittaa hänelle ruuan. Hän tulee kohta töistä, mutta en ole käynyt vielä kaupassakaan. Pikaluistelu vei mennessään.

Ensimmäinen päivä

Niemen olympialoman ensimmäisen päivä on ollut rikkonainen. Aamuyöstä Suomen aikaa piti alkaa naisten pujottelu, mutta se siirrettiin kovan tuulen takia. Samoin kävi naisten ampumahiihdolle.

Sen sijaan televisio on näyttänyt yhdistettyä, pikaluistelua ja curlingia.

- Tämä curling on hyvä laji. Taito ja taktiikkapeli. Vähän kuin mölkky. Heittoa joutuu miettimään monesta vinkkelistä.

Niemi tietää, mistä puhuu. Hän edustaa maailmanluokan Kaameet Apinat -mölkkyseuraa.

- Ihan kirkkainta kärkeä ei vielä olla, mutta ei se kaukana ole. Toissa vuonna oltiin MM-kisoissa viidensiä ja viime vuonna hävittiin SM-kisoissa pronssiottelu.

Curlingiakin näkyy

Yksi olympiakisojen hienouksista on “Ato” Niemen mukaan juuri se, että pienemmätkin lajit saavat näkyvyyttä.

- Curling on kuin vanha ystävä, joka tulee kylään kerran neljässä vuodessa.

Tarina on suomalaiselle tyypillinen.

- Jäin koukkuun Torinon olympialaisten aikaan. Markku Uusipaavalniemen joukkueen pelaaminen ja Voitto Liukkosen selostukset muistuvat mieleen hienoina hetkinä.

Niemi seuraa lähetyksiä Pyeongchangista perinteisellä tyylillä televisiosta. Hän sanoo ahmivansa suorana melkein kaiken mahdollisen.

- Kelkkailua ja kaukalopikaluistelua olen nähnyt toistaiseksi vain koostelähetyksissä. Pikaluistelua katsoin jälkilähetyksenä Areenasta. Ei ole maksukanavia, eikä älytelevisiota. Pitäisi olla. Ei tästä meinaa tulla mitään, kun ei pysty katsomaan suorana, mitä haluaa.

Hiihtolajit tärkeimpiä

Tärkeimpiä lajeja Niemelle meneillään olevissa kisoissa ovat maastohiihto, naisten ampumahiihto, yhdistetty ja alppihiihto.

- Jääkiekosta katson Suomen pelit ja muiden suurmaiden väliset kohtaamiset. Kauheasti ei löydy lajeja, joita en katsoisi. Sitä ihmetellään, että kaikki pitää katsoa, ja tätä olympialomaa myös.

Ihmettelijöitä ovat vaimo ja osa kavereista.

- Mutta Mäkäräistä vaimokin katsoo varmasti, jos sattuu paikalle, ja muitakin hiihtoja, jos suomalainen pärjää.

Parisuhde ei Niemen mukaan ole kisojen takia uhattuna.

- Ei tarvitse vaimon olla huolissaan. Pysyn kotona, enkä juo kaljaakaan, kun yksin katson. Viikonloppuna voi olla toinen juttu, jos tulee kavereita kisastudioon.

- Yöherääminen tässä eniten mietityttää. En haluaisi häiritä vaimon unta. Herätyskello täytyy hiljentää nopeasti tai tulee sanomista.

Niemi on ottanut lastenohjaajan työstä kaksi viikkoa olympialomaa. Kuva: Juha Peurala

Koosteetkin katsotaan

Parhaimmillaan Niemen kisapäivässä ei ole yhtään tyhjää hetkeä. Herkkua on tarjolla jo vuorokauden ensimmäisillä tunneilla.

- Alppihiihdot alkavat neljän aikaan ja suoria lähetyksiä riittää pitkälle iltapäivään. Suorien jälkeen katson koosteita.

Kun kisat sunnuntaina 25. päivä päättyvät, odottaa kylmä paluu todellisuuteen.

- Pitkän kisarupeaman jälkeen kilpailijoilla on varmasti tyhjä olo, mutta niin on katsojallakin. Kokemuksesta tiedän. Onneksi Salppurin kisat tulee heti perään. Se vähän loiventaa kisakrapulaa, kun näkee suomalaismitalisteja elävänä. Toivotaan, että niitä on muitakin kuin Pärmäkoski, Atte Niemi pohtii.

Atte Niemen vinkit olympialaisten kotikatsomoihin

Niemi antaa neuvon niille, jotka eivät voi pitää olympialomaa pitää.

- Mieti mitä haluat katsoa ja suunnittele elämäsi sen mukaan. Järjestä sellaiset olosuhteet, että voit seurata haluamasi kilpailut häiriöttä. Siten saat tapahtumista eniten irti. Ei kannata ajatella tiskaavansa samalla. Siitä ei tule mitään.

Niemi rakentaa kisaohjelmansa päivän tai kaksi etukäteen.

- Lepo ja välttämättömät menot, kuten kauppa-asiat täytyy miettiä ja rytmittää kilpailutapahtumien mukaan. Jääkaapissa on hyvä olla vähintään kahden päivän eväät. Ruoka kannattaa laittaa edellisenä päivänä valmiiksi, että se on nopeasti lämmitettävissä.

Jos niska tai selkä kipeytyy kotikatsomossa, on venyttely tai kävelylenkki paikallaan. Niemi suosii kävelyä.

- Pitää käyttää bordercollie ulkona. Se on agilitykoira. Sen kanssa metsässä saattaa mennä parikin tuntia. Se on aika paljon. Optimimaailmassa ei olympialaisten aikaan olisi koiria, hän toteaa.

30 vutta penkkiurheilua

Niemi laskee penkkiurheilu-uransa alkaneen 30 vuotta sitten Calgaryn talviolympialaisista.

- Se oli sitä aikaa, kun suomalaiset osasivat vielä hypätä mäkeä. Muistan Nykäsen hypyt ja Suomen ensimmäisen arvokisamitalin jääkiekossa.

Mitalisaalis puolittui Sarajevon kisoista, mutta Niemi näkee Calgaryn olleen vielä suomalaisen talviurheilun kulta-aikaa.

- Enää en samalla tapaa odota mitaleja, mutta se on tavallaan tehnyt seuraamisesta mielenkiintoista, kun suomalaisten mitalit ovat tiukassa.

Kyynel nousea silmään, kun suomalainen voittaa, ja päivän menee pilalle, kun suosikkiasema pettää.

- Iivo Niskasen ja Sami Jauhojärven kulta Sotšista oli huikea onnenhetki. Niskasen kampitusta viime kevään MM-kisoissa puolestaan piti sulatella pitkään.

Janne Urpunen
janne.urpunen@ess.fi
@
Katsotko Pyeongchangin olympialaisia televisiosta?
Katsotko Pyeongchangin olympialaisia televisiosta?
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Asiasanat:

Aiheet:

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi