Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Heinolan tuleva kaupunginjohtaja: Näillä spekseillä kuntaliitoksiin ei ole lähiajan paineita - toivon aidosti Heinolan ja Vierumäen yhteistyötä

Jari Parkkonen näkee Heinolan vastaisuudessakin itsenäisenä. Kaupungin potentiaali löytyy matkailusta ja kehittämishaluisista päättäjistä.

Heinolan valtuusto valitsi yksimielisesti Parkkosen kaupunginjohtajaksi. Se "veti vanhan urheilumiehen nöyräksi". Kuva: Mirja Hussain

Heinolan kaupunginvaltuusto valitsi maanantaina 5. helmikuuta yksimielisesti Päijät-Hämeen maakuntajohtaja Jari Parkkosen uudeksi kaupunginjohtajaksi. Parkkosen sanoin päätös "vetää vanhan urheilumiehen nöyräksi".

Valinnan jälkeisenä aamuna Parkkonen kertoo Radio Voiman haastattelussa, että tehtävän aloittamisajankohdaksi on alustavasti suunniteltu kesän jälkeistä aikaa. Toki päätös edellyttää vielä lainvoiman. Heinolan tulevaisuuden hahmottelu on kuitenkin jo aloitettu. Maakuntauudistuksen tarjoamien toiminnallisten ja taloudellisten vaikutusten aprikoinnin rinnalla väestökehitys, tai myönteisen kehityksen puute, luo painetta Heinolallekin.

- Isossa kuvassa jos kaupunki pystyy tuottamaan mielenkiintoisen profiilin, niin Heinola pystyy tarjoamaan vetovoimaisen ympäristön vakituisille asujille, kakkosasujille sekä yrityksille, Parkkonen sanoo.

- Ei ole takeita onnistumisesta, mutta hyviä aihioita.

Myös Heinolan talouden saaminen kuntoon on tulevan kaupunginjohtajan agendalla. Onnistumisen potentiaali löytyy muun muassa muutoshalukkaista päättäjistä.

Onnistumisen mahdollisuuksia löytyy myös matkailusta. Heinolan mainekuvatyössä varsinkin Vierumäki on valtti, joka tulisi hyödyntää aiempaa paremmin.

- Toivon aidosti, että Heinolan kaupunki ja Vierumäki pystyvät tekemään sisällöllistä kehittämistä. Vierumäen talviurheilupotentiaalin hyödyntäminen on Heinolan, Päijät-Hämeen ja koko eteläisen Suomen etu.

Kuuntele podcastista täältä, miltä pohjalta Parkkonen lähtee rakentamaan Heinolan ja Vierumäen yhteistyötä. Haastattelijana Matti Eve.

Matti Eve
matti.eve@radiovoima.fi
Minna Krupka
minna.krupka@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 14,50 €) ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X