Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Missä voin pestä matot itse talvella?

Talvella matoille voi antaa lumipöllyä. Anna-Kaisa Kallio näyttää mallia. Kuva: Armi Salonen

Mattojen pesu kesäisin kuuluu monen vuosisiivoukseen. Esimerkiksi Lahdessa matot voi pestä maksutta kaupungin kuudella eri pesupaikalla, jotka ovat avoinna toukokuusta syyskuuhun. Myös muista ympäristökunnista löytyvät omat matonpesupaikkansa.

Talvella tilanne on toinen. Jos oma tai taloyhtiön pesuhuone ei riitä maton mittoihin, eikä kuivaushuonettakaan löydy, on turvauduttava pesulayrityksiin. Niissä maton peseminen itse onnistuu lähinnä koneellisesti.

- Ei taida olla Lahdessa enää montaa paikkaa, missä matot voisi pestä itse. Mekin olimme ennen itsepalvelupesula, nyt pelkkä pesula, Pyykkimestan yrittäjä Raija Naskinen sanoo.

Pyykkimestassa itsepalvelun ongelmaksi muodostui esimerkiksi väärän kokoisten pesukoneiden varaaminen, joka aiheutti turhia varattuja aikoja. 15 kilon pesukoneeseen ei välttämättä mahdu iso olohuoneen matto.

Maton pesemistä suunnittelevan on ensin katsottava pesuohjeesta, millaisen pesun matto kestää. Esimerkiksi paperinarumatot ja muut kudotut matot ovat laakapestäviä. Kuva: Mirja Hussain

- Maton paino ei sano mitään, vaan maton jäykkyys ja paksuus, Naskinen kertoo.

Itsepalvelu ei toiminut siinäkään mielessä, että usein pesijät eivät suoriutuneetkaan työstä, vaan ammattilaiset joutuivat joka tapauksessa pesemään matot.

- Sanoin, että saa tulla pesemään jos osaa, mutta se on saman hintaista jos itse pesee kuin että me pesemme.

Naskisen pesula sijaitsee Lahden keskusta-alueella. Kaksi henkilöä työllistävällä yrityksellä on riittänyt asiakkaita 25 vuoden ajan.

- Ennen mattoja pestiin jouluna ja juhannuksena, mutta nykyisin tarpeen mukaan. Liinavaatteet mankeloituina, petauspatjojen pesu ja muiden isojen tekstiilien pesu ovat pääpalvelujamme. Asiakkaissa on esimerkiksi iäkkäitä, jotka eivät enää jaksa pyykätä.

Kone pesee, joten jälkikäsittely on lakanapyykin suurin ja työläin vaihe. Liinavaatteet pesetetäänkin usein pesulassa. Ne halutaan kotiin mankeloituina. Kuva: Mirja Hussain
Lue myös: Luisuvatko lakanat sängyssä? Kopioi kotiin sairaalan kätevä petauskikka!
 

Pesukoneissa kuutta eri kokoa

Lahden Ipa-pesussa mattopyykin itsepalvelupesu onnistuu koneellisesti talvellakin. Yrittäjä Kristiina Taipale otaksuu, että Ipa-pesu saattaa olla seudun ainoa, jossa itsepalvelupesu enää onnistuu. Hän kertoo, että matot pestään pääsääntöisesti kesällä, mutta talvisin on jonkin verran matonpesijöitä.

- Nykyisin yhä useampi kuitenkin jättää matot palvelupesuun.

Pesemisen hinnoittelu on koneperusteinen. Esimerkiksi suurimpaan 35 kilon pesukoneeseen mahtuu maton jäykkyydestä riippuen noin viisi keskilattiamattoa tai 30 metriä räsymattoa. Pienin pesukone on seitsemälle kilolle.

- Matot voi kuivattaa kuivaushuoneissa, jolloin ne saa kuivina seuraavana arkipäivänä. Muut tekstiilit kuten peitot, lakanat ynnä muut voi kuivattaa kuivausrummuissa, Taipale kertoo.

Rekolanpohjankadulla sijaitseva Ipa-pesu on perustettu vuonna 1991.

Minna Krupka
minna.krupka@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 vk 0 € ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin

Tilaa tästä 2 vk
0 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X