Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Aleksin ylikulkusillalle alustavat rukkaset: "En ole edes pientä ajatusta uhrannut sille"

Kaupunkikehitysjohtaja Olli Alho sanoo, ettei ylikulkusilta ole "ainakaan mikään läpihuutojuttu". Kaupunginarkkitehti Anne Karvinen-Jussilainen ehdottaa Seurahuoneen ja Sokoksen yhdistävää alikulkua.

Osuuskauppa Hämeenmaa haaveilee Sokoksen ja Seurahuoneen yhdistävästä ylikulkusillasta. Kaupunginarkkitehti Anne Karvinen-Jussilaisen mielestä haave on epärealistinen. Kuva: Janne Laakkonen

Lahden kaupunginarkkitehti Anne Karvinen-Jussilainen pitää Osuuskauppa Hämeenmaan kaavailemaa Aleksanterinkadun ylikulkusiltaa epärealistisena haaveena.

- En ole edes pientä ajatusta uhrannut sille, että käytävä voisi tulla yli kadun.

Hämeenmaan mukaan Seurahuoneen hotellitoiminnan laajeneminen Sokoksen kolmanteen kerrokseen edellyttäisi nimenomaan ylikulkusiltaa.

Karvinen-Jussilaisen mielestä ajatus ylikulkusillasta on "erittäin haasteellinen".

En osaa ajatella, että siihen sellainen tulisi. Kaupunginarkkitehti Anne Karvinen-Jussilainen

- Katutila on leveä, joten putken pitäisi olla aika iso ja pitkä. En osaa ajatella, että siihen sellainen tulisi.

Aleksanterinkadun ylikulku muuttaisi keskustaa maisemallisesti ratkaisevasti, Karvinen-Jussilainen sanoo.

- Jos ylikulkua lähdettäisiin tekemään, vaatisi se ehdottomasti kaavamuutosta, koska katutilan näkymään puututtaisiin niin merkittävästi.

Ylikulun sijaan alikulku?

Karvinen-Jussilainen uskoo sen sijaan, että alikulku Seurahuoneen ja Sokoksen välillä olisi toteutettavissa.

- On ainakin perusteltava vakavasti otettavasti se, miksi kulku ei voisi mennä kadun ali, tai että alikulun rakentaminen olisi mahdotonta.

Teknisesti helposta ratkaisusta ei kuitenkaan ole alikulunkaan osalta kyse, Karvinen-Jussilainen myöntää.

- En ole rakennusinsinööri, ja tiedän, että kadun alla kulkee isoja putkia. Pitäisi varmasti mennä kohtuullisen alas, jotta alikulkuratkaisu on mahdollista tehdä.

Lue myös: Haluaisitko istua kahvilla Aleksin yllä? Hämeenmaa raotti suunnitelmiaan Lahden keskustassa - ylikulkusillan esikuva tulee läheltä
 

Seurahuoneen laajentaminen Sokoksen kolmanteen kerrokseen on Karvinen-Jussilaisen mielestä kannatettava idea, eikä siinä ole hänen mukaansa kaavoituksellisestikaan suuria ongelmia.

- Se soveltuisi hotellikäyttöön siinä, missä se olisi soveltunut museokäyttöönkin, Karvinen-Jussilainen sanoo viitaten jo kuopattuun Lars-ideaan.

- On ollut pitkään tiedossa, että Seurahuoneen tarvitsee laajentua.

Karvinen-Jussilainen sanoo, ettei Osuuskaupan suunnitelmista ole käyty mitään virallisia keskusteluja kaupungin kaavoituksesta vastaavien kanssa.

Kaupunkikehitysjohtaja Aleksin ylikulusta: "Ei se ainakaan mikään läpihuutojuttu ole"

Kaupunkikehitysjohtaja Olli Alho suhtautuu Hämeenmaan suunnitelmiin niin ikään varauksellisesti, mutta haluaa ennen tarkempaa analyysiä perehtyä ylikulkusiltasuunnitelmaan. Alho sanoo kuulleensa suunnitelmista epävirallisissa yhteyksissä, mutta yksityiskohtaisiin suunnitelmiin kaupungin edustajat pääsevät perehtymään vasta myöhemmin.

- Se tulisi aika paraatipaikalle, joten siinä mielessä se on kaupunkikuvallisesti hankala. Ei se ainakaan mikään läpihuutojuttu ole. Tarkasti tällaista on pohdittava ennen ratkaisuja.

Alikulkuun Alho suhtautuu selvästi myönteisemmin.

- Se kuulostaa kaupunkikuvallisesti huomattavasti helpommalta vaihtoehdolta. Hotellin alikulkuja on toteutettu ainakin Porissa ja Jyväskylässä. Sen tyyppinen ratkaisu olisi paljon helpompi kaupungin näkökulmasta.

Erno Laisi
erno.laisi@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi