Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Päivystyksessä meneillään tavanomaiset välipäivien ruuhkat - ihmisiltä toivotaan kärsivällisyyttä ja nastat kenkiin

Suomen kolmanneksi suurimmassa yhteispäivystyskeskuksessa hoidetaan vuosittain yli 100 000 potilasta. Jouluna on ollut taas ruuhkaa, mutta satojen ihmisten jonosta ei kuitenkaan ole ollut kyse. Kuva: Rebecca Lapveteläinen

Päivystyskeskus Akuutti24:ssä on meneillään tavanomainen välipäivien ruuhka. Keskiviikkona aamupäivällä jonossa on 40 ihmistä, mutta illalla potilaita saattaa olla yhtäaikaisesti paikalla jopa 90.

- Tällä hetkellä lääkärille pääsyaika on sellaiset 15 minuuttia, mutta illaksi se kyllä ruuhkautuu. Illalla kuudesta kahdeksaan on pahin aika. Silloin on eniten potilaita, mutta myös eniten henkilöstöä töissä, päivystyksen ylilääkäri Liisa Kokkonen kertoo.

Päivystyksessä on aina joulun aikaan paljon potilaita. Silloin on monta pyhäpäivää peräkkäin, eivätkä ihmiset pääse asioimaan omille terveysasemilleen. Myös influenssat jylläävät tähän aikaan vuodesta.

Tänä jouluna ruuhkaisinta oli joulupäivänä 25. joulukuuta.

- Yksittäisten potilaiden kohdalla on saattanut olla pitkiäkin odotusaikoja, Kokkonen tietää.

Kaikkien Akuuttiin saapuvien potilaiden hoidontarve arvioidaan, ja heidät hoidetaan heidän sairautensa vaatimassa kiireellisyysjärjestyksessä, ei saapumisjärjestyksessä. Akuutti24:ssä hoidetaan päivittäin noin 300 potilasta.

Tänä jouluna ruuhkaa suurempi ongelma ovat olleet täydet vuodepaikat.

- Toivottavasti niille tulee tänään tilaa. Ne alkoivat eilen täyttyä. Se on tietysti ymmärrettävää, kun on pitkät pyhät, niin esimerkiksi iäkkäät influenssapotilaat eivät kotiudu niin nopeasti.

Kokkonen kertoo, että seuraava ruuhkainen aika tekee jo tuloaan ja se on uusivuosi. Vuoden vaihteeseen ajoittuu myös Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän potilastietojärjestelmän vaihdoksen toinen vaihe. Silloin uuteen Life Care -järjestelmään siirtyvät Lahti sekä entiset Oiva-kunnat Asikkala, Hollola, Kärkölä ja Padasjoki.

- Kärsivällisyyttä vaaditaan asiakkailta ja henkilöstöltä. Tammikuun loppupuolella tilanne vasta rauhoittuu, Kokkonen sanoo.

Hän muistuttaa ihmisiä, että nyt on viisasta pestä käsiä usein influenssan välttämiseksi.

- Jos muutakin saa toivoa, niin laittakaa kenkiin nastat, jotta ei tarvitse tulla tänne ranteita kipsaamaan. Ja aina on hyvä soittaa ennen päivystykseen tuloa ja varmistaa hoidon tarve, Kokkonen ohjeistaa.

Lue myös: Potilastietojärjestelmän vaihto saattaa viikonloppuna pidentää hoitoaikaa Akuutti24:ssä - katkoksia myöhemmin myös terveysasemilla
 
Minna Krupka
minna.krupka@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista FC Lahden tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 2 vk
0 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi