Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Senioreita kiitetään Lahdessa päivätansseilla - vapaaehtoisia kutsutaan apuun järjestelyissä

Koko Suomi kiittää -tansseja on järjestetty seilla paikkakunnilla. Tämä kuva on Porista. Lahdessa seniorien päivätanssit ovat 15. joulukuuta. Kuva: Paula Mitchell

Senioreille suunnattu ilmainen tanssitapahtuma saapuu Lahteen perjantaina 15. joulukuuta. Päivätanssit ovat osa Siskot ja Simot -yhteisön organisoimaa Koko Suomi kiittää -tempausta.

Suomen itsenäisyyden juhlavuonna kiitetään vanhempia sukupolvia heidän panoksestaan hyvinvointiyhteiskuntamme rakentamisessa.

Tempaukseen on tähän mennessä ilmoitettu 160 kiitostapahtumaa eri puolilla Suomea.

Lahden tapahtuma on kaupunginteatterin aulassa 15.12. kello 13-16. Senioreita tanssittavat Meiju Suvas sekä lahtelaisten Hannu Lehtosen ja Jarno Kuusiston duo. Lisäksi DJ Tapani Ripatti tarjoilee levylautaselta 1960-, 1970- ja 1980-lukujen diskomusiikin parhaita paloja.

Siskot ja Simot ry:n toiminnanjohtaja Eero Väisänen toteaa tanssitapahtumien olevan hyvä tapa ehkäistä yksinäisyyttä. Hän korostaa, että yhteiskunnassa tarvitaan uusia ja erilaisia tapoja kohdata iäkkäitä kansalaisia ja osallistua vapaaehtoistoimintaan.

Hän muistuttaa, että seniorit eivät ole nykyään yhtenäinen massa, joka veisaa virsiä tai laulaa Kultaista nuoruutta.

Siskot ja Simot on luovan välittämisen yhteisö, joka järjestää matalan kynnyksen vapaaehtoistoimintaa etenkin senioreiden parissa. Järvenpäästä alkunsa saanut toiminta leviää kovaa vauhtia ympäri Suomen. Yhteisön tavoitteena on käynnistää toimintaryhmä myös Lahdessa ja tuoda keikkavapaaehtoisuus osaksi lahtelaista kaupunkikulttuuria.

Lahden päivätanssit järjestetään yhteistyössä Päijät-Hämeen vapaaehtoistoiminnan verkoston ja Kumppanuusverkoston kanssa.

Järjestäjät kutsuvat lahtelaisia mukaan vapaaehtoisiksi avustamaan tapahtuman järjestelyissä, tilan koristelussa, vieraiden vastaanottamisessa ja narikan hoidossa.

Ilmoittautumiset ja lisätiedot vapaaehtoistehtävistä: lahti@siskotjasimot.fi.

Marja-Liisa Aidantausta
marja-liisa.aidantausta@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi