Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Painotetun opetuksen leikkaukset jäihin Lahdessa - "Nuoriso saa päättää, miten opetuksen käy"

Kivimaan koulun taideopetukseen haetaan jälleen oppilaita ensi keväänä. Tänä vuonna hakijoita oli vain kourallinen. Kuva: Sami Lettojärvi

Lahti ottaa aikalisän painotetun opetuksen tarjonnan leikkaamisessa. Tiistaina kokoontunut sivistyslautakunta kävi asiasta keskustelun, jonka pohjalta opetus- ja kasvatusjohtaja Lassi Kilponen veti pois päätösehdotuksensa.

- Lautakunnan jäsenet toivoivat, että asiaa käsiteltäisiin perinpohjaisemmin ja niin, että oppilaat tulisivat riittävästi kuulluiksi, hän toteaa.

Painotettua opetusta oli tarkoitus karsia Kivimaan ja Launeen kouluilla niiden omasta pyynnöstä. Kivimaalla taidepainotteista ryhmää ei enää viime vuonna perustettu hakijoiden vähäisen määrän vuoksi. Launeen koululla on puolestaan ollut vaikeuksia saada oppilaita painotettuun käsityön opetukseen.

- Kouluilta on saatu esitys, että painotettuun opetukseen ei hakeudu oppilaita. Ajatuksemme oli, että teemme niin kuin koulut toivovat, Kilponen toteaa.

Jos opiskelijoita ei hae, sitten ryhmää ei tietenkään perusteta. Sivistyslautakunnan puheenjohtaja Anneli Viinikka (sd.)

Oppilaskuntia kuullaan

Lautakunnan puheenjohtajan Anneli Viinikan (sd.) mukaan painotetun opetuksen muutoksista halutaan kuulla koulujen oppilaskuntia.

- Asiaa valmistellaan vähän paremmin. Se tulee käsittelyyn vasta seuraavan kauden alkuun.

Kilposen mukaan laaja kuuleminen jäi väliin aikataulullisista syistä.

Kivimaan taideopetukseen ja Launeen käsityöopetukseen haetaan oppilaita jälleen ensi keväänä.

- Painotettu opetus pysyy tarjonnassa ja viestinnässä. Nuoriso saa päättää, miten opetuksen sitten käy, Kilponen sanoo.

- Jos opiskelijoita ei hae, sitten ryhmää ei tietenkään perusteta, Viinikka toteaa.

Vili Uuskallio
vili.uuskallio@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi