Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Vihreä valtuutettu kutsui Juri Niemisen veronalennushaluja perinteisen populistin esitykseksi - veronalennusesitys jäi jyrän alle Asikkalassa

Kokoomuksen Tuomo Riihilahti kyseli, toimiiko Asikkalan "päätöksentekoaparaatti". Kunnanhallituksen esityksen puolesta äänesti kotikuntalaiset, yksi vihreä ja yksi kokoomuslainen. "Hyvää veronalennusaikaa ei ole koskaan tullut", kommentoi ryhmässään vähemmistöön jäänyt Vilho Laakso (kok.)

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Juri Nieminen (koku.) jäi joukkoineen vähemmistöön. Kunnanjohtaja Rinna Ikola-Norrbacka ja kunnanvaltuuston puheenjohtaja Hilkka Kemppi olivatAsikkalan kunnallisvero pysyy ensi vuonnakin 20,75:ssä prosentissa. Kuva: Juha Peurala

Asikkalan kunnallisvero pysyy 20,75:ssä myös ensi vuonna, toisin kuin kunnanhallitus oli valtuustolle esittänyt. Kunnanhallitus esitti, että kunnallisveroa laskettaisiin 0,25 prosenttiyksikköä alkavalle vuodelle.

Valtuuston selkeä enemmistö kuitenkin äänesti maanantaina Juha Tapiolan (vihr.) tekemän ja useiden valtuutettujen kannattaman vastaesityksen puolesta. Lopulta kunnanhallituksen esityksen puolesta äänesti vain Kotikunnan kahdeksan valtuutettua sekä kunnanhallituksen vihreiden edustaja Riitta Lalla ja kokoomuksen kunnanhallituksen jäsen Vilho Laakso. Tapiolan vastaesitys voitti äänin 21-10.

Asikkalan kunnanvaltuustossa Kotikunta-ryhmä ja sen edustaja, kunnanhallituksen puheenjohtaja Juri Nieminen saivat kuulla kunniansa monen valtuustokollegan suusta.

Juri Nieminen teki viikko sitten pidetyssä kunnanhallituksen kokouksessa kunnanjohtaja Rinna Ikola-Norrbackan pohjaesityksestä poikkeavan esityksen. Kunnanhallituksessa puheenjohtajan esitys voitti, mutta valtuustossa esitys ei menestynyt.

Paljon puhetta aiheuttanut 330 000 euroa menee täällä valtuustossa ehkä ihan jonninjoutavaan menoerään, jos vanhat merkit pitävät paikkansa. Asikkalalaisvaltuutettu Vilho Laakso (kok.)

Ikola-Norrbacka ja Nieminen sanailivat veroratkaisusta

Asikkalan valtuusto kokousti poikkeuksellisesti Aurinkovuoren koululla. Kuva: Juha Peurala

Ikola-Norrbacka esitti kunnanhallitukselle, ettei veroa lasketa ja toisti toiveensa myös valtuustossa. Hänen mukaansa kunnan tulevat investointipaineet esimerkiksi koulujen ja päiväkotien osalta ovat sen verran suuret ja sote-menot arvaamattomat, että kunnallisveron laskeminen olisi riski ja heikentäisi talouden pitkäjänteistä suunnittelua.

Ikola-Norrbackan mukaan veronalennusta voidaan harkita alkaneen valtuustokauden jälkimmäisellä puoliskolla, mikäli talous on kestävällä pohjalla.

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Nieminen pysyi valtuustossa kannassaan. Hänen mukaansa veronalennukselle on olemassa taloudelliset perusteet.

- Muistutan, että vuoden 2016 tilinpäätös oli kolme miljoonaa ylijäämäinen. Ei kahdessa vuodessa kunnantalous voi niin pahasti romahtaa, etteikö pienelle veronalennukselle olisi varaa.

Tapiola: veronkevennysesitykselle ei perusteita

Vihreiden Tapiola huomautti, ettei kunnanhallituksen pöytäkirjasta löydy ainuttakaan perustetta sille, miksi kunnallisveron lasku voitaisiin tehdä. Tapiola kuvasi Niemisen veronalennushalua "perinteisen populistin" esitykseksi.

- Mitään lukuja [veronalennuksen perusteeksi] Nieminen ei ole esittänyt.

Kunnan päällisin puolin hyvältä näyttävä taloudellinen tilanne on saavutettu "kirjanpidollisilla tempuilla", Tapiola sanoi. Samaan aikaan, kun kunnan lainataakka on keventynyt, on konsernilainataakka kasvanut.

Tapiolan mukaan Asikkala on aiemmin lukeutunut Päijät-Hämeen "himoverottajiin", muttei ole sitä enää, koska monet naapurikunnat ovat viime vuosina nostaneet kunnallisveroa.

- Asikkalan viime vuosien kohtuullisen hyvä taloudellinen tilanne perustuu suurelta osin korkeaan veroasteeseen. Jos pidämme tuloveroprosentin ennallaan, niin silloin ei millään mittarilla Asikkalaa voida enää pitää himoverottajana.

Tapiola esitti kunnanjohtajan kunnanhallitukselle tekemän esityksen tavoin, ettei kunnallisveroa lasketa.

- Haluan esitykselläni osoittaa tukeni kunnanjohtajalle ja toivon, että esitykseni saa selvän enemmistön tuen valtuutetuilta. Tehtävässään kesällä 2017 aloittanut kunnanjohtaja ansaitsee meidän valtuutettujen tukemme.Keskusta yksimielisesti veronalennusta vastaan Miina Harmaala (kesk.) kertoi omassa puheenvuorossaan keskustan kannattavan veronalennuksesta pitäytymistä ja kannatti Tapiolan tekemää esitystä.

- Emme voi esimerkiksi ennakoida hyvinvointiyhtymän menojen suuruutta. Meille on lisäksi tulossa mittavia investointeja koskien kunnan kouluja ja päiväkoteja.

Myös perussuomalaiset ja SDP ilmoitti äänestävänsä Tapiolan vastaesityksen puolesta.

Kun Tuomo Riihilahti ilmoitti kokoomuksen valtuustoryhmän enemmistön kannattavan veronalennuksen hylkäämistä, oli Kotikunta-ryhmän haaveet veronalennuksesta lopullisesti kuopattu.

"Hyvää veronalennusaikaa ei ole koskaan tullut"

Riihilahti ihmetteli tapaa, jolla kunnallisveron alentamista lähdettiin ajamaan. Riihilahden mielestä Niemisen olisi pitänyt kertoa vastaesitysaikeistaan ennen kunnanhallituksen kokousta.

- Tämä esitys tuli täysin yllättäen kunnanhallituksen kokouksessa. Voin huolestuneena kysyä, toimiiko Asikkalan päätöksentekoaparaatti?

Juri Niemisen mukaan Riihilahti lietsoi puheenvuorossaan turhaa vastakkainasettelua.

- [Kunnanhallituksen] esityslista lähti automaattisesti siten, ettei kunnanhallituksen puheenjohtaja pystynyt sitä etukäteen mistään näkemään. Toiseksi, olin vinkannut mahdollisesta vastaesityksestä etukäteen talousjohtajalle, Nieminen perusteli tekemäänsä ja monet päättäjät yllättänyttä vastaesitystä.

Veronalennusta Juri Niemisen kanssa ääneen puolustivat vain kokoomuksen Vilho Laakso ja Kotikunnan Kaarina Jokinen.

Veronalennus ensi vuodelle olisi tarkoittanut 330 000 euron vähennystä kunnan tuloihin.

- Olen pitkään ollut valtuutettuna. Hyvää veronalennusaikaa ei ole koskaan tullut. Paljon puhetta aiheuttanut 330 000 euroa menee täällä valtuustossa ehkä ihan jonninjoutavaan menoerään, jos vanhat merkit pitävät paikkansa.

Erno Laisi
erno.laisi@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Asiasanat:

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi