Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Lahden alueen taksit pukeutuivat roosaan, yksi taksi tarjosi ilmaisia kyytejä

Roosanvärinen kahdeksanpaikkainen taksi tarjosi perjantaina Lahden alueella ilmaisia kyytejä Roosa nauha -kampanjan hyväksi. Ilmaiset kyydit lähtevät kauppatorin taksiasemalta tasatunnein kello 10- 14.

Lahden Aluetaksin autot on puettiin perjantaina roosanvärisiin rusetteihin, ja aluetaksi tukee muutenkin vahvasti Syöpäsäätiön valtakunnallista Roosa nauha -kampanjaa. Kauppatorilla tempaistiin kampanjan hyväksi. Lahden alueella liikkui myös kahdeksanpaikkainen roosanvärinen taksi, joka tarjosi ilmaiskyytejä.

Roosa nauha -kampanjalla tuetaan suomalaista rintasyöpätutkimusta, jotta yhä useampi syöpä voidaan ehkäistä tai hoitaa. Lisäksi halutaan varmistaa, että jokainen syöpään sairastunut saa tarvittavan tuen sairauden eri vaiheissa.

Lahden Aluetaksi antaa syöpätutkimukselle suorana rahalahjoituksena 500 euroa. Lisäksi on ostettu parisataa Roosa nauha -rusettia, jotka taksiväki kiinnittää asuihinsa. Aluetaksi lahjoittaa myös ilmaistaksin kuljetusten laskennallisen tuoton kampanjalle.

"Asia on meille hyvin tuttu"

Syöpäyhdistyksen ja aluetaksin yhteistyö alkoi viime vuonna, jolloin siitä saatiin myönteistä kokemusta ja palautetta. Nyt yhteistyö on edelleen laajentunut, mistä Etelä-Suomen syöpäyhdistyksen kuntoutussihteeri Hannele Salovaara on iloinen.

Lahden Aluetaksin puheenjohtaja Jari Kasakkamäki pitää tärkeänä, että taksit voivat osaltaan olla keräämässä varoja hyvään tarkoitukseen.

- Kohtaamme asiakaspalvelutyössämme päivittäin syöpään sairastuneita ihmisiä ja heidän omaisiaan. Asia on siten meille hyvin tuttu ja herättää myös tunteita sekä ennen kaikkea halun auttaa ja vaikuttaa. Totesimme jo viime vuonna, että kampanjointiin osallistuminen on meille sopiva tapa.

Marja-Liisa Aidantausta
marja-liisa.aidantausta@ess.fi

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Lue 2 viikkoa ilmaiseksi

Oletko jo tilaaja?

Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Kommentit comments

Näitä luetaan nyt

Näitä luetaan

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X