Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Kolmen hakemuksen isännöitsijä: tupakointikielto esillä useissa yhtiökokouksissa

Uusi laki olettaa, että savu karkaa lasitetultakin parvekkeelta. Kuva: ANTTI SEPPONEN

Isännöitsijä Pentti Mynttinen on Lahden kokenein parveketupakointikiellon asiamies. Hän on vienyt tänä vuonna kaupungille jo kolmen taloyhtiön hakemuksen parveketupakoinnin kiellosta. Niistä ensimmäinen on nyt edennyt päätösvaiheeseen.

Mynttinen edustaa Isännöinti Jolaka-yhtiötä. Hänen vastuullaan on 24 taloyhtiötä, joiden kokouksissa hän on kertonut uudesta tupakkalaista.

- Useissa kevään yhtiökokouksissa keskusteltiin aiheesta. Epätietoisuutta oli, miten kieltoa haetaan.

Rauhankadun tapauksessa taloyhtiön hallitus teki asiasta aloitteen. Kyselyssä selvisi, että ylivoimainen enemmistö asukkaista puolsi kieltoa.

- Laki vaatii, että kaikkia osapuolia kuullaan, myös vuokralaisia ja muualla asuvia osakkaita. Ilman puoltavaa enemmistöä hanketta ei kannata lähteä vetämään.

Myös Rauhankadun taloyhtiön puheenjohtaja Rainer Kronberg on lopputulokseen tyytyväinen.

- Isännöintiliiton sivuilla on hyvät ohjeet. Ihan niiden mukaan mentiin (Rauhankadun yhtiössä). Vaikeinta oli asukkaiden kuuleminen. Onneksi riittää, että asukasta on kerran yritetty tavoittaa.

Kronberg korostaa, että asumismukavuus kasvaa, kun parvekkeella voi vastedes jopa kuivattaa vaatteita ilman että ne haisevat tupakalle.

- Itse uskon, että myös osakkeen arvo sijoituksena nousee. Joku vuokralainen saattaa tietysti jättää tulematta kiellon vuoksi.

Taloyhtiön hallituksen jäsen Erkki Hokkanen vakuuttaa, että kyse ei ole kiusanteosta tupakoijia kohtaan, vaan terveyden edistäminen.

- Savun tulo voi estää parvekkeen käytön, jos on esimerkiksi allergiaa.

Hän ei itse tupakoi eikä ole kärsinyt edes alapuolellaan kadulla tapahtuvasta tupakoinnista.

Pirjo Kamppila
pirjo.kamppila@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi