Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Mukkulassa kuluu rahaa ilmanpuhdistimiin ja siirtokouluun - "On kuitenkin luottavainen ja toiveikas mieli"

Säästöpaineet helpottivat Lahden kouluissa, ainakin hetkeksi, kun sivistyslautakunta torjui niiltä vaaditut yli miljoonan euron säästöt. Mukkulan koulun rehtori Esko Keränen oli jo pohtinut, miten säästövaateista voitaisiin kouluilla selvitä. Jo nyt hänen koulullaan on jouduttu nielemään pettymys, kun luvattuja kouluavustajia ei saatukaan. Sen sijaan lisää kuluja kertyy sisäilmaongelmista.

Sisäsilmaongelmat käyvät kalliiksi. Mukkulan koulun viereen on noussut ehkä Euroopan suurin siirtokoulu. Vuokra-aika voi olla jopa 10 vuotta. Kuva: Viena Kytöjoki

Mukkulan koulun luokissa hyrräävät ilmanpuhdistimet, joiden vuokra vastaa usean opettajan palkkaa vuodessa. Pian avattava suuri tilapäiskoulu käy myös kalliiksi.

- Se (säästövaade) oli pelottavan iso vaatimus. Kynistä ja kumeista sitä ei synny. Ainoa tapa olisi tinkiä henkilökunnan määrästä, joka tarkoittaisi ryhmäkoon kasvua. Toki tunnustetaan, että kaupungin talous on vakava asia, mutta tuntuu, että osuutemme on jo tehty, sanoo Mukkulan koulun rehtori Esko Keränen.

- Jos (Mukkulan koulussa) vähennetään neljä ryhmää kolmeen, se tarkoittaa, että joka luokalla on 27 oppilasta nykyisen 20 sijaan.

Rehtori Esko Keränen esittelee tottuneesti väliaikaiskoulun piirustuksia. Kuva: Viena Kytöjoki

Opettaja Merja Kotolalla on aiheesta jo kokemusta. Hänellä on vastuullaan 30 neljäsluokkalaista. Luokassa mahtuu tuskin liikkumaan pulpettien välissä.

Kotola muistelee, miten ahtaus tiivistyi talvella, kun oppilaat toivat luokkaan myös suksensa. Koululla ei ole niille erillisiä säilytystiloja.

Luokan ilman laatua parantaa nurkassa hyrräävä ilmanpuhdistaja, joita on koulussa kaikkiaan noin 40.

- Niiden vuokra vastannee kolmen opettajan palkkaa vuodessa, vertaa Keränen.

Kotola joutuu selviämään työstään yksin.

- Jos oppilaita on yli 30, miten käytännössä opetetaan, jos avustajia ei ole? Oppilaat ovat erilaisia, mutta kaikki pitää saada maaliin.

Kotolan on usein jaettava luokkansa eri puolelle koulua tekemään ryhmätöitä. Näin esimerkiksi keskiviikon kuvaamataidon tunnilla.

Kymmenistä ilmanpuhdistimisat maksetaan vuokraa, jolla voisi palkata useita opettajia. Kuva: Viena Kytöjoki

Vähemmän tunteja lapsille

Tietotekniikan opetusta annetaan nyt erillisessä luokassa, jossa on paikat vain 16 oppilaalle. Jonkun aikuisen on silloin jäätävä omaan luokkaan loppujen kanssa.

- Ei koululla ei ole varaa iPadeihin eikä kannettaviin tietokoneisiin, muistuttaa Kotola.

Keränen toppuuttelee hiukan:

- Onhan meillä toki laitteita, mutta todella vähän. Lisää tietotekniikkaa on kyllä luvattu, ja täksi syksyksi jo vähän saatukin.

Kotola ja Keränen muistuttavat, että tuntien leikkaukset tarkoittavat myös opettajille vähemmän palkkaa.

- Ennen jakotunteja oli viisi viikossa, nyt ehkä kaksi, arvioi Keränen.

Rehtori Esko Keränen ja opettaja Merja Kotola eivät ymmärrä, miten luokkakokoa voidaan kasvattaa ilman kouluavustajia. Kuva: Viena Kytöjoki

Petetty lupaus

Mukkulan koulussa toimivat luokat 1.-9. Oppilaita on noin 800. Heistä yläluokilla on noin 230, alakoulussa 500 ja lisäksi noin 70 erityisen tuen oppilasta.

Näiden lisäksi esikoulua käy noin 50 lasta.

Mukkulan koulu saa valtiolta hiukan lisärahaa, koska se on luokiteltu suureksi lähiökouluksi. Sitä voidaan käyttää jakotunteihin luokissa, joissa on tehostetun tai erityisen tuen oppilaita.

Kirjat kulutetaan loppuun jo nyt. Niistä ei uusia säästöjä synny. Kuva: Viena Kytöjoki

Säästöjen myötä kouluavustajien määrä kuitenkin putosi jo tänä syksynä, vaikka erityisoppilaita integroitiin tavallisiin luokkiin ja avustajia luvattiin samalla lisää.

- Lahdessa on nyt monta kymmentä kouluavustajaa vähemmän kuin edellisenä lukuvuonna. Kenenkään määräaikaisen avustajan sopimusta ei jatkettu. Avustajat työskentelevät nimenomaan niiden oppilaiden kanssa, jotka suurinta tukea tarvitsevat, tähdentää Keränen.

Mukkulan koulussa on nyt avustajia kaikkiaan neljä tavallisen koulun yli 700:lle oppilaalle. Erityiskoulussa avustajia on 20. Keränen on erityisen huolissaan uusista vähennyspaineista.

- Mutta Mukkulan koulussa on kuitenkin luottavainen ja toiveikas mieli!

Pirjo Kamppila
pirjo.kamppila@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi