Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Vesijärvi-säätiön päätukijoiden joukko kasvoi lahtelaisella perheyrityksellä

Vesijärven rantojen kasvillisuutta niitetään jälleen ensi maanantaista alkaen. Kuva on vuoden 2012 niitoista Hollolan Kutajoelta. Kuva: Pertti Louhelainen

LSK Group liittyy Päijät-Hämeen Vesijärvi-säätiön päätukijoiden joukkoon. Yritys tukee vesistöjen hoitoa 10 000 eurolla vuodessa kolmen vuoden ajan.

Säätiön ohjelmajohtajan Heikki Mäkisen mukaan uusi yhteistyösopimus on arvokas, koska yksityisen rahoitus tarjoaa mahdollisuuden hakea erilaista hankerahoitusta.

- Vaikutus on sopimuksen arvoa suurempi. Yksityiselle rahoitukselle on edelleen kova tarve. Toivottavasti uusi yhteistyösopimus innostaa muitakin samanlaiseen.

Vesijärvi-säätiön toiminnan tulorahoitus oli viime vuonna 627 000 euroa. Lahden kaupunki tytäryhtiöineen rahoittaa toimintaa 250 000 eurolla. Hollolan kunnan rahoitusosuus on 70 000 euroa.

Yksityisiä pääyhteistyökumppaneita säätiöllä on kymmenkunta. LSK on lahtelainen sähköalan perheyritys, joka on tukenut Vesijärvi-säätiötä aiemminkin.

- Lahti on syntynyt ja kasvanut Vesijärven syliin, ja Vesijärvi on merkittävä osa lahtelaista identiteettiä, joten koemme roolimme Vesijärven Ahti-päätukijana hyvin luonnolliseksi, toimitusjohtaja Perttu Ryynänen toteaa säätiön tiedotteessa.

Säätiön tarkoituksena on kerätä varoja Vesijärven ja alueen pienten järvien kunnossapitoon, seurantaan ja tutkimukseen. Lähiaikoina Vesijärvellä on ohjelmassa vesikasvillisuuden niittoa, joka aloitetaan ensi maanantaina Hollolan Laitialan rannoilta.

Vili Uuskallio
vili.uuskallio@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi