Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

KymiRingin hankejohtaja Timo Pohjolan elämäntyö haki aikaansa - "Kohtalo on määritellyt, että tällainen työ täytyy jonkun tehdä"

Mies KymiRingin takana on elänyt vuosia jatkoajalla. Läheltä piti -tilanteet ja vakava sairastuminen ovat tuoneet uskoa tulevaisuuteen, jossa siintää ehkä joku päivä Iitissä ajettavat F1-osakilpailut. Hermoja on testattu vuosikymmenien aikana, vaikka radiologin laitteet eivät siihen kyenneetkään.

Timo Pohjola kokee kohtalon vaikuttaneen hankkeeseen. Kuva: ANTTI SEPPONEN

50 vuoden kokemus moottoriurheilusta kuuluu, kun Timo Pohjola avaa sanaisen arkkunsa. Hän on ehtinyt kypsytellä asioita, sillä MotoGP-kisojen puitteita ei luoda sormien napsautuksella.

KymiRingin juuret vievät yli 30 vuoden päähän Imatran ajoihin, jotka saivat traagisen käänteen ulosajon seurauksena, Pohjola pohjustaa.

Vuonna 1986 kuusivuotias lapsi menehtyi jäätyään pyörän alle Vuoksen suoralla, eivätkä turvattomiksi katsotut kisat enää saaneet lupaa Kansainväliseltä Moottoriliitolta Fimiltä.

- Suomen Moottoriliiton edesmennyt toiminnanjohtaja Eino Louhio soitti Fimin syyskokouksesta ja kysyi, olisiko mitään mahdollisuutta saada kisoja Suomeen.

Meillä on asiat todella hyvin tässä maailmassa. Hankejohtaja Timo Pohjola

Puhelun myötä moottoriliiton lajipäällikkönä toiminut Pohjola alkoi ajaa moottorirataa Korjalan teollisuusalueella Kouvolaan. 1980-luvulla asiat sujuivat nykysilmin vauhdikkaasti, sillä ratatoimintaa käynnisteltiin jo vuonna 1987 esikisojen merkeissä.

- Tuolloin Kouvolan kaupungin talous oli sellaisella pohjalle, että rahat rataa varten voitiin ottaa suoraan kaupungin kassasta.

Kaksi Mikaa

Lopulta teollisuusalue kävi ahtaaksi, eikä kehittyvää kisatoimintaa voitu enää jatkaa entisellä paikallaan. Kaupunki oli myötämielinen uuden alueen rakentamiselle, mutta moottoriurheiluväki pisti vastaan.

- Jokamiesluokan käyttämää aluetta olisi jouduttu hieman muuttamaan, eikä suomalaisten kansainväliseen menestykseen riittänyt uskoa. Keke Rosbergin vuoden 1982 maailmanmestaruutta pidettiin vain sattumana.

Pohjola oli jo tuolloin pannut merkille, että Britannian F3-sarjassa on kaksi suomalaista Mikaa, joista tultaisiin vielä kuulemaan. Aikaa kului ja formula-autot vyöryivät vauhdilla suomalaisiin olohuoneisiin. Pohjola ei enää ollut ainoa, joilla riitti uskoa suomalaisen moottoriurheiluun.

Koettelemukset ovat vahvistaneet

Pohjolan elämän varrelle on osunut onnettomuuksia ja läheltä piti -tilanteita. Ne ovat toimineet muistutuksena siitä, mihin aikaa kannattaa käyttää.

- Minulle on tullut luottamus, että asiat ovat korkeamman kädessä. Kohtalo on määritellyt, että tällainen työ täytyy jonkun tehdä.

Vuonna 2001 Pohjolaa kohtasi vakava sairastuminen. Lääkäri neuvoi miestä asennoitumaan siten, että elinaikaa olisi jäljellä neljästä kuuteen vuotta.

- Viisi vuotta myöhemmin tulokset näyttivät siltä, että jatketaan vielä. Kaikki koettelemukset henkilökohtaisessa elämässä ovat vahvistaneet uskoa tulevaisuuteen. Ja tietysti perisuomalainen sisu sekä talvisodan henki.

Hermot mittariin

Voikkaan paperitehtaan sulkeminen vuonna 2006 sysäsi liikkeelle tapahtumaketjun, joka vaikutti mutkien kautta KymiRingin syntyyn.

- Äkillisen rakennemuutoksen alueelle riitti hankerahan lupaajia, sillä seuraavana vuonna käytiin eduskuntavaalit, Pohjola mainitsee.

Byrokratian raskaat rattaan lähtivät pyörimään, kunnes rakennustyöt käynnistyivät Iitin Tillola viime vuonna.

Pohjolalta on vaadittu lujaa uskoa, sillä moni muu olisi heittänyt hanskat tiskiin jo vuosikymmeniä sitten.

- Kouvolan kaupunginhallitusta luotsannut Juhani Pousi on maininnut, että minulla on lehmänhermot. Vaimon mukaan taas pinna palaa liian äkkiä. Kysyinkin lonkkavaivojen vuoksi tehdyn hermoratamittauksen yhteydessä radiologilta, voisiko hänen laitteillaan saada selvyyden asiasta. Se ei kuulemma ollut mahdollista, Pohjola veistelee.

Juuri oikeassa paikassa

Pohjola katsoo asioita laajasta perspektiivistä. Vaikka Iitti saattaakin monen silmissä olla kaukana, on sen sijainti maailman mittapuulla hyvä.

Tärkeä mittari on kansainvälisen lentokentän sijainti, joka on tunnin ajomatkan päässä.

- Esimerkiksi Silverstone sijaitsee 180 kilometrin päässä Lontoosta. Ruuhkista johtuen Cityn väki lennätetään monesti paikalle helikoptereilla.

Luottoa ja rohkeutta riittää myös sille, että majoituspulmat lähiseudulla saadaan ratkottua tyylikkäästi. Pohjolan laskujen mukaan kuusi pitkin vuotta järjestettävää megaluokan tapahtumaa riittäisi siihen, että majoituskapasiteettia olisi järkevä lisätä reippaasti sekä Lahdessa että Kouvolassa.

Kaikesta kuulee, että Pohjolalla on kova luotto tulevaisuuteen. Sitä siivittää maankuntien ja valtioiden rajat ylittävä katsantokanta asioihin.

- Suomalainen mentaliteetti on vuodesta 2008 rypenyt itsesäälissä. Meillä on asiat todella hyvin tässä maailmassa, mies tuumaa.

Pohjolalla on myös selkeä neuvo, jonka hän haluaa jakaa.

- Tyydytään siihen, mitä on ja tehdään työt niin hyvin kuin pystytään. Sen myötä päästään nykyistä parempaan kehitykseen kaikilla osa-alueilla.

- Ennen kaikkea suomalaisten täytyy oppia arvostamaan toisiaan, KymiRingin hankejohtaja päättää.

Juttua korjattu 5.8.2017 klo 20:31: Iitin Tiittola korjattu Iitin Tillolaksi.

KymiRing oy:n hankejohtaja Timo Pohjola

Hakenut oppinsa Helsingin kauppakorkeakoulusta, nykyisestä Aalto-yliopistosta.

Tehnyt uraa kiinteistökehityksen parissa muun muassa Vaalimaalla.

On sotilasarvoltaan reservin yliluutnantti ja harrastaa maanpuolustustoimintaa.

Vapaa-aika kuluu myös moottoripyöräilyn ja mökkeilyn merkeissä Haminassa.

Naimisissa ja kolme lasta.

Ville Paso
ville.paso@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Aiheet:

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi