Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Perinteiset Uotinpäivien markkinat täyttävät Sysmän lauantaina - "Ihan yhtä hulinaa aamusta iltaan"

Sysmän Uotinpäivät on kerännyt vuosittain runsaasti kävijöitä. Kuva: Seppo Silventoinen ssil

Sysmän Hyvien ihmisten torilla vietetään lauantaina perinteisten Uotinpäivien markkinapäivää. Jo 1960-luvulta lähtien vietetty tapahtuma alkaa kello 8, ja torille nousevat yli 300 kauppiaan kojut.

Lisäksi ohjelmassa on esimerkiksi Päijänne-risteilyjä ja teatteria. Janoiset voivat pistäytyä Sysmän Rotaryklubin Sahtisaluunassa, jossa ratkotaan lauantaina myös Sysmän sahtimestaruus. Jo perjantaina Uotinpäivien ohjelmaan kuuluu vuosittainen Sysmän Lintan kruunaaminen.

Tänä vuonna valitaan järjestyksessään 36. Sysmän Linta. Sysmän leijonaklubi myöntää tittelin sysmäläisnaiselle, joka on työssään tai harrastuksessaan toiminut kunnan hyväksi.

Uotinpäiviä järjestävä Raija Hänninen sanoo, että tapahtuma-alueelle on viikonlopun aikana odotettavissa tuhansia kävijöitä.

- Lauantaipäivä on ihan yhtä hulinaa aamusta iltaan, Hänninen sanoo.

Hänen mukaansa kävijämäärä näkyy myös Sahtisaluunan virvokkeiden menekissä.

- Sahtia on kulunut perinteisesti noin 800 litraa, ja olutta ja siideriä noin 450-500 litraa, Hänninen kertoo.

Janne Nieminen
janne.nieminen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi