Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Orimattilan kaupungin valitus nurin KHO:ssa - kyse vesiosuuskuntaa koskevasta kiistasta

Orimattilan Artjärvellä toimivalla vesiosuuskunta Villihiidellä on runkolinjaa noin 18 kilometriä. Kuva: Vesa Tapiola

Orimattilan kaupunki on hävinnyt vesiosuuskunta Villihiiden toiminta-aluetta koskevan kiistan korkeimmassa hallinto-oikeudessa. KHO hylkäsi kaupungin tekemän valituksen ja päätti olla muuttamatta hallinto-oikeuden päätöstä.

Kiistan kohteena oleva vesiosuuskunta perustettiin Artjärven Villikkala-Ratulan ja Hiitelän seuduille kymmenen vuotta sitten. Villihiiden toiminta-alueella on noin 240 kiinteistöä, mutta osuuskunnan verkostoon on liittynyt vasta noin 90 kiinteistöä. Verkoston pituus on noin 30 kilometriä.

Vesiosuuskunta neuvotteli vuosina 2011–2012 Orimattilan Veden kanssa vesihuoltoverkostojen luovuttamisesta yhtiölle ja osuuskuntavetoisen toiminnan lakkauttamisesta. Osapuolia tyydyttävää ratkaisua ei löytynyt. Tämän jälkeen osuuskunta jätti kaupungille vesihuoltolain mukaisen esityksen toiminta-alueen hyväksymiseksi.

Vesihuoltolaki velvoittaa

Valtuusto päätti syksyllä 2015 jättää toiminta-alueen hyväksymättä. Ratkaisua perusteltiin muun muassa sillä, että asiassa oli annettu lukuisia kielteisiä kannanottoja.

Osuuskunta ja Hämeen ely-keskus valittivat hallinto-oikeuteen, joka kumosi valtuuston päätöksen. Oikeus totesi, että vesihuoltolaki velvoittaa kunnan hyväksymään toiminta-alueen, jos edellytykset sille ovat olemassa.

Päätöksen perusteluissa todettiin, että asutuksen sijoittuminen vesistöjen läheisyyteen, suuren asukasjoukon tarve ja ympäristölliset syyt edellyttävät vesihuollon järjestämistä alueelle. Oikeuden mukaan osuuskunnalla on edellytykset huolehtia vesihuollosta taloudellisesti ja asianmukaisesti.

KHO ei nähnyt perusteita muuttaa hallinto-oikeuden päätöstä. KHO velvoitti kaupungin korvaamaan vesiosuuskunnalle selityksen antamisesta aiheutuneet 372 euron kulut.

”Toivottavasti liittyjien määrä kasvaa”

Villihiiden hallituksen puheenjohtaja Solita Soinoja toivoo KHO:n ratkaisun vauhdittavan vesihuollon rakentamista Pyhäjärven ja Villikkalanjärven ranta-alueille.

– Toivomme, että liittyjien määrä kasvaa mahdollisimman nopeasti, jotta toiminta saataisiin laajamittaisesti käyntiin. Ympäristönsuojelun kannalta on erittäin tärkeää, että järviin ja jokiin ei mene mitään ylimääräistä. Kaikilla kiinteistöillä ei ole lainmukaista ja ajanmukaista jätehuoltoa, joten senkin takia tämä on erittäin tärkeä asia.

Villihiiden liittymismaksut ovat samat kuin Orimattilan kaupungin vesi- ja viemäriverkoston alueella.

– Keskikokoisen talouden liittymismaksu on noin 4 400 euroa. Hinta riippuu talon koosta.

Ei automaattista liittymisvelvollisuutta

Toiminta-alueen muodostaminen ei tarkoita, että kaikki kiinteistöt velvoitettaisiin liittymään osuuskunnan verkostoon. Liittymisvelvollisuus riippuu kiinteistön sijainnista, jätevesijärjestelmän tasosta ja jätevesilain tulkinnasta.

Keväällä voimaan astuneen lain mukaan jätevesisääntelyn uudistus koskee kiinteistöjä, joiden rakennuslupa on myönnetty ennen vuotta 2004, ja joiden on jätevesijärjestelmä ei täytä nykysääntöjä.

Jos kiinteistö on yli sata metriä vesistön tai meren läheisyydestä tai pohjavesialueen ulkopuolella, jätevesijärjestelmä pitää kunnostaa vasta seuraavan ison remontin kuten vesikäymälän rakentamisen yhteydessä. Jos kiinteistö sijaitsee enintään sadan metrin päässä vesialueista tai on pohjavesialueella, puhdistusvaatimus pitää täyttää lokakuun 2019 loppuun mennessä.

Jos kiinteistössä on vain kantovesi ja kuivakäymälä, kiinteistö voidaan vapauttaa velvoitteista, jos jätevesistä ei aiheudu pilaantumisen vaaraa. Remonttivelvollisuudesta voivat saada lykkäyksen kiinteistöllä vakituisesti asuvat ennen 9.3. 1943 syntyneet kiinteistönomistajat.

Juttu täydennetty kauttaaltaan 27.7. kello 15.05.

Vili Uuskallio
vili.uuskallio@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 14,50 €) ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X