Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Pikku-Veskun puistoon ja Radiomäelle tulee Olavi Lanun veistoksia - suuret teokset pystytetään huomenna

Taiteilija Olavi Lanu. Kuva: Mirja Hussain mhus

Pikku-Vesijärven ympäristöön pystytetään perjantaina kolme taiteilija Olavi Lanun veistosta. Teosten pystytyksestä vastaa Lahden kaupungin kunnallistekniikan vihertoimi.

Lahden kaupunginmuseo on saanut tänä vuonna Lanun teoksia lahjoituksena. Lahjoitukseen kuuluvat kolme suurinta betoniteosta pystytetään Pikku-Vesijärven puistoon.

Lisäksi kaksi lasikuituteosta ja kolmen pienemmän betoniteoksen ryhmä on sijoitettu jo keväällä Radiomäelle, aidatulle museoalueelle.

Pikku-Vesijärven puistoon pystytetään teos ”Löytö”, puunrunko, jonka Lanu löysi ja otti siitä muotin. Taiteilijaa kiinnosti siinä rungon nopea kapeneminen, jota hän kavensi loppuun asti. Teos on 1990-luvun tuotantoa.

Kaksi muuta teosta ovat myös valmistuneet vuonna 1992 avatun Lanu-puiston valmistumisen jälkeen. Lepäävät hahmot kiven päällä ja lepäävä naishahmo ovat toistaiseksi nimettömiä veistoksia, mutta teosten nimien selvitystyötä tehdään parhaillaan.

Lahtelainen kuvanveistäjä, professori Olavi Lanu (1925-2015) on ollut merkittävä taiteen uudistaja ja kansainvälisesti tunnettu ympäristötaiteilija. Lanun suurin veistoskeskittymä on Lahdessa.

Juttua korjattu 30.6.2017: Toisin kuin jutussa aiemmin väitettiin, Radiomäen patsaat on sijoitettu jo keväällä.

Mimmi Pitkänen
mimmi.pitkanen@ess.fi

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Lue 2 viikkoa ilmaiseksi

Oletko jo tilaaja?

Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Kommentit comments

Näitä luetaan nyt

Näitä luetaan

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X