Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Susi mahdollisesti yhä liikkeellä Kymijärven alueella Lahdessa

Lahdessa Kymijärven suunnalla tiistaina aamulla ilmeisesti havaittu susi voi edelleen liikkua alueella. Kymijärven rannassa asuva Miika Minkkinen kertoi tiistaina alkuillasta, että havaitsi suden ylittävän Kymijärven jäätä iltapäivällä puoli viiden aikoihin.

Minkkinen kertoo, että lähin saari on hänen kotoaan noin kahden kilometrin päässä, ja susi liikkui puolivälissä matkaa saarelle. Hän huomasi kookkaan eläimen liikkuvan jäällä ja arveli sitä ensin koiraksi. Tarkemmalla katsomisella kiikareiden avulla eläin kuitenkin osoittautui hänen arvionsa mukaan sudeksi.

Jäällä liukastellut susi oli matkalla pohjoiseen Kyynärönojan suunnalle. Minkkinen kertoo ilmoittaneensa havainnosta myös riistanhoitoyhdistykselle. Naapurinkin kanssa suden liikkeistä oli puhetta.

Sudesta tehtiin tiistaina aamulla kaksi havaintoa, joista toinen oli myös Kymijärveltä. Minkkinen pitää suden liikkeitä alueella sikälikin mahdollisena, että suden kulkureiteillä on metsäistäkin aluetta.

Timo-Pekka Heima
timo-pekka.heima@ess.fi

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Lue 2 viikkoa ilmaiseksi

Oletko jo tilaaja?

Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Kommentit comments

Näitä luetaan nyt

Näitä luetaan

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X