Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Mies riehui kahdessa eri lahtelaisravintolassa lauantaiyönä

Kuva: ESS

Noin 40-vuotiaan lahtelaismiehen kerrotaan poliisin tiedotteen mukaan aiheuttaneen häiriötä kahdessa eri ravintolassa lauantaiyönä.

Ensin mies oli riitaantunut keskustassa sijaitsevassa ravitsemusliikkeessä kahden naisen kanssa. Miehen epäillään pahoinpidelleen molempia naisia. He saivat vammoja, jotka näkyivät päälle päin.

Poliisin tullessa paikalle, mies oli kuitenkin ehtinyt poistua eikä häntä tavoitettu.

Muutamaa tuntia myöhemmin poliisi sai ilmoituksen, että sama mies riehuisi keskustassa sijaitsevassa ravintolassa, ja että hän oli rikkonut ikkunan heittämällä siihen tuopin. Mies oli ehtinyt poistua tästäkin ravintolasta, mutta ravintolan työntekijä oli seurannut häntä ja osoitti partiolle oikean miehen.

Alustavassa puhuttelussa mies myönsi heittäneensä täyden oluttuopin ikkunaan.

Mies kuljetettiin Lahden pääpoliisiasemalle, jossa hän potkaisi lopulta vielä konstaapelia jalkaan.

Miestä epäillään kahdesta pahoinpitelystä, vahingonteosta ja virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.

Anne Honkanen
anne.honkanen@ess.fi

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Lue 2 viikkoa ilmaiseksi

Oletko jo tilaaja?

Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Kommentit comments

Näitä luetaan nyt

Näitä luetaan

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X