Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Linja-autoasemalla monta haastetta - väestönsuojan purku, notkahtanut lattia, alakerran koppimaailma

Esteetön kulkuluiska museon puoleisilla ovilla joudutaan ehkä siirtämään oven toiselle puolelle. Nordman osoittaa, mihin kohtaan aulaan siinä tapauksessa avattaisiin esteettömän kulun ovi. Tämä on vielä suunnitteluvaiheessa. Muuten aula säilyy liki ennallaan. Kuva: Sami Kuusivirta

Lahden vanhan linja-autoaseman remontissa on tarjolla todella erilaisia työvaiheita, kun liki 80-vuotiasta rakennusta päivitetään nykyaikaan vanhaa perintöä kunnioittaen. Rakennukseen ovat tulossa päivittäistavarakauppa, pikaruokaravintola ja kioski.

Rahtiosassa, tulevan kaupan tiloissa, koeporaus paljasti, että entinen Vesijärven pohjamaa on painunut lattian alla. Maavaraisesta betonilaatasta tuli kantava ja se painui notkolle.

- Se on pakko purkaa. Lattianeliön pitää kestää tonnin paino, kertoo vastaava mestari Rauno Nordman Salpausselän Rakentajista.

Remontin tulevat vaiheet eivät huolestuta Nordmania, päinvastoin. Hän kertoo innostuneesti, miten suojeltua arvorakennusta kunnostetaan.

Kaupan käyttöön tulee myös yksikerroksisen rahtiosan uusi pääty, joka ei ole suojeltu. Siinä on ollut väestönsuoja, katossa ja seinissä 45 sentin paksuudelta betonia. Lattia on liki metrin alempana kuin vanhassa rakennuksessa.

- Kauppa haluaa lattian samaan tasoon. Teemme uuden ontelokaton. On remontin haastavin vaihe purkaa katto niin hallitusti, ettei ulkoseinä vaurioidu.

Ulkoa muutos ei näy. Vanhat ovetkin säilytetään, vaikka ne jäävät pois käytöstä, sillä ne kuuluvat rakennuksen asuun.

Rahtiosassa maa on painunut lattian alla ja koko betonilaatta on notkahtanut. Vastaava mestari Rauno Nordman kertoo, että purkutyö on edessä. Kuva: Sami Kuusivirta

Alakerta on aika alkuperäisessä kuosissa

Alakerrassa maan alla on lämmönjakohuone, josta vanha lämmitysuuni on purettu. Asema on lämminnyt puulla, kivihiilellä, öljyllä ja jo pitkään kaukolämmöllä.

- Uusi ilmanvaihtokone tulee tuohon höyläpenkin tilalle.

Alakerta on muutenkin yllättävän vanhassa kuosissa. Kapeiden puuovien takaa paljastuu pieniä tunkkaisia kopperoita, tulevia sosiaalitiloja.

- Tämä koppimaailma pitäisi saada houkuttelevaksi käyttäjille, Nordman huokaa.

Myös kaupunkikuvaryhmän katselmuksessa yllätyttiin alakerran autenttisuudesta.

- Kyllä tiloista toimivat saa, mutta pitää ymmärtää, etteivät ne ihan nykyaikaista vastaa, sanoo kaupungin rakennuslupapäällikkö Markku Sivonen.

Vaikka tiloja saa muokata, tietyt rakenneosat täytyy säilyttää.

- Museon lausunnon mukaan alkuperäiset tai niitä vastaavat rakenneosat pitää säilyttää, mutta jos ne poistetaan, ne on kuitenkin varastoitava asemalla. Ne kuuluvat rakennukseen.

Sivosen mukaan lausunto koskee esimerkiksi komeroita, ovia, ikkunoita ja pattereita.

Aseman vanhat vesikiertopatterit on tarkoitus säilyttää, osa käytössä, osa koristeena. Nordmanin mukaan ravintolassa tilalle saatetaan asentaa myös retropatterit.

Vanhaan asemaravintolaan on tulossa pikaruokaravintola, joka saa myös puolet pyöreästä päädystä. Toiseen päätypuolikkaaseen on tulossa kioski.

Aulasta toivotaan kohtaamispaikkaa

Aula säilyy remontissa lähimpänä alkuperäistä asuaan ja käyttöään. Se pidetään yleisölle avoimena läpikulku- ja kohtaamispaikkana, eikä sinne rakenneta mitään kiinteää.

- Voi olla kaupan kausimyyntiä, mansikoita ja herneitä. Ja toiselle puolelle ravintolapöytiä, Nordman sanoo.

Pyöreä vaneripenkki säilytetään. Se vanha muttei alkuperäinen. Ensin aulassa oli pienempi pyöreä tumma penkki, jonka keskellä oli reikä lattian palmuruukulle.

Aula puhdistetaan ja maalataan. Seinän alkuperäistä väriä etsitään, eikä vanhoista mustavalkokuvista ole apua. Korkeat kattolamput ovat alkuperäiset. Ne säilytetään, kuten kellokin.

Myös vanhat ulko-ovet säilyvät, mutta itse aukeavia automaattiovia niistä ei tehdä.

Remontti

Funkkisasema

Salpausselän Rakentajat (SSR) osti entisen linja-autoaseman perustettavan yhtiön lukuun viime syksynä.

Vuokralaisiksi ovat tulossa päivittäistavarakauppa rahtiosaan sekä pikaruokaravintola ja kioski pyöreään päätyyn.

1939 rakennettu asema on kaavassa rakennustaiteellisesti ja historiallisesti arvokas sekä kaupunkikuvan kannalta tärkeä suojeltava rakennus, jota ei saa purkaa.

Muutos- ja korjaustyöt eivät saa turmella julkisivujen, vesikaton ja sisätilojen rakennustaiteellista arvoa.

Korjaustöistä ja käyttötarkoituksen muutoksista on neuvoteltava museoviranomaisen kanssa ennen toimenpidelupaa.

Torniin saa kiinnittää mainosgrafiikkaa, joka on museon hyväksymää.

Suojelu ei koske yksikerroksisen rahtisiiven päässä olevaa laajennusosaa, joka on tehty 1997. Siinä on ollut yleinen väestönsuoja, jolle sisäministeriö myönsi purkuluvan 2014.

SSR aloittaa maaliskuussa remontin, joka valmistuu marras-joulukuussa.

Nina Räty
nina.raty@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 14,50 €) ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X