Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Launeen Sokeritopan omakotitalot lunastetaan kehätien melun takia?

Lunastusneuvotteluiden kohteena olevat kiinteistöt sijaitsevat Sokeritopan mäen rinteesssä tulevan Launeen eritasoliittymän vieressä. Kuva: Janne Laakkonen

Lahden kaupunki ja Liikennevirasto käyvät neuvotteluita Launeen Sokeritopan rinteessä sijaitsevien kolmen omakotikiinteistön lunastamisesta. Yksityisessä omistuksessa olevat talot ovat jäämässä kehätien melualueelle.

Tulevan Launeen liittymän vieressä sijaitsevien kiinteistöjen tilanne on jo pitkään ollut epävarma. Esimerkiksi vuonna 2015 julkaistulla kehätien esittelyvideolla Sokeritopan talojen mahdollisesta purkamisesta ei kuitenkaan kerrottu.

Kiinteistöjen melutilanne on joka tapauksessa tiedetty vaikeaksi. Tiesuunnitelman mukaan Sokeritopan talot ovat valtioneuvoston ohjearvon eli 55 desibeliä ylittävällä melualueella.

Melusuojauksen järjestäminen kävi entistä hankalammaksi, kun Launeen liittymän tasoa päätettiin nostaa kahdella metrillä pohjaveteen liittyvien riskien minimoimiseksi.

Remonttien tekemisessä rakennusvalvonta on huomauttanut, että alueella ei ole kaavaa. Anne Karvinen-Jussilainen, kaupunginarkkitehti

- Kun ensimmäiset versiot linjauksesta tulivat, silloin näytti siltä, että tie painuu niin alas, että talojen edellyttämä melusuojaus toteutuisi. Nyt kun tielinjausta nostetaan, melusuojauksen rakentaminen ei ole mielekästä, Lahden kaupunginarkkitehti Anne Karvinen-Jussilainen kertoo.

Suojaviheralueeksi?

Mäkelänkadulla ja Topankujalla sijaitsevat kiinteistöt on tarkoitus muuttaa suojaviheralueeksi.

- Liikennevirasto on pitänyt kiinteistöjen omistajille keskustelutilaisuuden. Kaupungingeodeetti on hionut kauppoja kiinteistönomistajien kanssa. Kaupat ovat edenneet tilanne huomioon ottaen ihan kohtuullisesti, Karvinen-Jussilainen toteaa.

Kiinteistöt ovat kaavoittamattomalla alueella

- Omistajien kanssa on vuosikausia keskusteltu kaavoituksesta. Olemme kieltäytyneet kaavoittamasta ennen kuin tieasia on kunnossa. Epävarmuus on ollut heillä tiedossa. Remonttien tekemisessä rakennusvalvonta on huomauttanut, että alueella ei ole kaavaa.

Vili Uuskallio
vili.uuskallio@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi