Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Lahden työttömyys on laskussa: tämä tekee siitä vielä paremman uutisen

Kuva: Anssi Hietamaa

Lahden työttömyysaste oli lokakuussa alimmillaan kolmeen vuoteen. Työllisyydenhoidon asiantuntijat iloitsevat lukujen taustalla olevasta syystä: ihmiset ovat saaneet oikeasti töitä.

- Näen tilanteen nyt kohtuullisen valoisana, koska työttömyyden vähenemä näyttää eniten purkautuvan avoimille työmarkkinoille, sanoo Hämeen te-toimiston palvelujohtaja Pekka Voutilainen.

Työmarkkinoiden imu on tarttunut etenkin nuoriin ja alle 50-vuotiaisiin.

- Niissä ikäryhmissä työttömyyden lasku näkyy kaikkein selkeimmin, mikä on hyvä merkki.

Lahden työttömyysaste on yhä korkea, 16,0. Se on parantunut 1,2 prosenttiyksikköä, mikä on suurista kaupungeista parhaiten.

- Mielestäni se liittyy puhtaimmin juuri työmarkkinoiden kysyntään. Päijät-Hämeessä yrityksillä menee siinä määrin hyvin, että ne pystyvät palkkamaan uutta työvoimaa.

Työttömyyden lasku on tällä hetkellä Päijät-Hämeessä nopeampaa kuin Kanta-Hämeessä. Tosin Hämeenlinnan ja etenkin Riihimäen seudulla lähtötilannekin on parempi.

Kuva: Anssi Hietamaa

Työllistämispalvelut ja eläköityminen osasyynä

Lahden kaupungin työllisyysasioiden päällikkö Sami Kuikka näkee alueellaan talouden orastavaa kasvua, mutta kaikkea työttömyyden vähenemistä ei voi laittaa työllistymisen piikkiin.

Voutilainen arvio, että työllistymispalvelut vaikuttavat työttömyyden laskuun toiseksi eniten. Työvoimakoulutukseen ja muihin palveluihin on aktivoitu tänä vuonna entistä enemmän ihmisiä. Palveluja on käyttänyt lokakuuhun mennessä Päijät-Hämeessä 4 748 ihmistä. Eniten on kasvanut omaehtoinen opiskelu, johon on tänä vuonna tarttunut 1 481 päijäthämäläistä.

Kolmanneksi ihmisiä siirtyy myös eläkkeelle, mikä parantaa työttömyystilastoja.

Kokonaistilanteen parantumisesta kertoo sekin, että kuukausitasolla työttömyyden kokonaismäärä ei ole vielä tänä syksynä lähtenyt nousuun. Niin tapahtuu tavallisesti syys-lokakuussa.

Trendin mukaisesti Voutilainen ennustaa nousun tapahtuvan tänäkin vuonna, kun esimerkiksi monet määräaikaiset työsuhteet päättyvät vuoden lopulla.

- Se on kuitenkin varmaa, että työttömyys jää kahta viime vuotta alemmaksi.

Teemu Leppänen
teemu.leppanen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi