Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Valviran lakimies: Lahti tulkitsee hammashoidon hoitotakuuta laittomasti - "Tulkinta yksiselitteisesti väärä"

Kuva: Armi Salonen

Lahden kaupungilla ja valvontaviranomaisella Valviralla on eri tulkinta hoitotakuun toteutumisesta hammashuollossa. Lahti on katsonut, että kuuden kuukauden hoitotakuu toteutuu, jos potilas pääsee siinä ajassa suuhygienistin vastaanotolle. Valviran mielestä hoitotakuun aikana on päästävä lääkärille.

- Suuhygienisti ei pysty antamaan hoitoa kuten hammaslääkäri, joten meidän näkökulmastamme Lahden tulkinta on yksiselitteisesti väärä, Valviran lakimies Leena-Maija Vitie sanoo.

Vitie sanoo, että Valvirassa ei ole tiedetty Lahden tulkinnasta.

Lahden kaupungin terveyspalveluiden johtaja Kimmo Kuosmanen sanoo, että Lahden tulkinnan mukaan esimerkiksi karieksen hoito alkaa jo suuhygienistin luona.

- Valvira ei ole ollut meihin yhteydessä asiasta. Aluehallintovirasto valvoo hammashuoltoa Lahdessa, ja he kyllä tietävät, että tulkitsemme hoitotakuuta näin, eivätkä ole sanoneet, että se olisi väärin. Viranomaisilla tuntuu olevan eri käsitykset asiasta, Kuosmanen sanoo.

Vaikea tilanne

Kuosmanen sanoo, että tilanne Lahden hammashuollossa on erittäin haastava. Hammaslääkärijonossa on tällä hetkellä 3 800 ihmistä, ja jonotusajat ei-kiireellisissä tapauksissa venyvät vuoteen tai ylikin. Jos jonot määrätään purettaviksi, ainut ratkaisu on raha. Hammashoitoon on pyydetty neljän hammaslääkärin ja -hoitajan tiimin lisäystä. Nykyinen hammaslääkärimäärä on Lahden kokoisessa kaupungissa riittämätön.

- Olemme esittäneet sosiaali- ja terveyslautakunnalle lisäpanostusta hammashoitoon, mutta sitä ei hyväksytty, Kuosmanen sanoo.

Hieman helpotusta tilanteeseen tuo se, että pitkään täyttämättömänä olevat virat on saatu nyt täytettyä, ja kolme hammaslääkäri aloittaa syksyllä työnsä. Toisaalta sekään ei auta, jos asiakasmäärät jatkavat kasvamistaan nykyistä tahtia.

- Jonot ovat kasvaneet viime vuoden aikana. Asiakasmäärä on yksinkertaisesti kasvanut. Akuutista tullaan meille jatkohoitoon ja ihmiset haluavat käyttää julkista palvelua yksityisen sijaan. Entinen resurssi ei riitä kasvaneen asiakasmäärän hoitoon, Kuosmanen sanoo.

Lahden kaupunki ja aluehallintovirasto kokoontuvat kuun lopussa keskustelemaan hammashuollon tilanteesta. Silloin selviää tarkemmin, mikä AVI:n kanta on hoitotakuun toteutumiseen, ja pitääkö nykyistä systeemiä muuttaa.

Emmi Tuomisto
emmi.tuomisto@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi