Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Hollolan pelastusasema muuttaa parhaillaan uusiin tiloihin - entiset tilat homeessa

Kuva: Emmi Tuomisto

Hollolan pelastusasema siirtyy tällä viikolla upouusiin tiloihinsa Riihimäentien varteen. Muutto on enemmän kuin tervetullut, sillä entisissä tiloissa on sisäilmaongelmia. Etenkin alakerrassa on hometta. Siksi muun muassa valmiushuoneet ja kuntosalit jouduttiin lopulta siirtämään parakkeihin.

- Pojat ovat olleet ihmeen kärsivällisiä, vaikka vanhoissa tiloissa monet ovat saaneet oireita sisäilmasta, kertoo aluepalopäällikkö Heikki Suomalainen.

Maanantaina ensimmäinen työvuoro kävi hakemassa tavaransa pois vanhoista tiloista ja vei ne uusiin. Tiistaina toinen vuoro teki samoin. Keskiviikkona muuttoa tekee kolmas vuoro ja torstaina sinne menee viimeinen eli neljäs vuoro. Perjantaina koko toiminnan pitäisi olla uudella asemalla Paassillan teollisuusalueella.

Paloautot ja sairaankuljetusajoneuvot pääsevät lähtemään sieltä hälytystehtäviin suoraan Riihimäentien kautta. Paluumatkalla ne menevät asemalle Paassillantietä pitkin eli samaa reittiä kuin aseman asiakkaat. Samasta risteyksestä on nykyisin kulku myös Aikkalan jäteasemalle.

Puhdas asema

Hollolan uusi pelastusasema on niin sanottu puhdas pelastusasema eli siellä kiinnitetään erityistä huomiota savukaasujen puhdistamiseen. Ajoneuvot menevät hälytyskeikalta suoraan pesuhalliin ja myös laitteille tehdään karkea pesu. Pelastajien puhdistustilat ovat heti vieressä, jotta pelastajat pääsevät nopeasti likaantuneista vaatteistaan ja pesevät suihkuissa pois ihon kautta elimistöön imeytyvät haitalliset aineet.

Pelastusasemalle siirtyy myös muun muassa ensihoidon henkilöstö. Päivisin talossa on töissä 9-10 henkeä. Yhdessä vuorossa on enintään viisi pelastajaa. Lisäksi Hollolassa on kaksi päivätyöntekijää. Aseman päällikkö on Timo Järvi.

Asemalla on hyvä kuntosali, jotta pelastajat voivat pitää itsensä vaaditussa kunnossa. Talossa on myös erilliset pelastajien testihuoneet.

Heikki Suomalaisen mukaan pelastajat pääsevät Hollolan riskikohteisiin nykyisestä talosta suunnilleen yhtä nopeasti kuin vanhalta asemalta.

Tulevaisuudessa rakennettava Lahden eteläinen ohitie kulkee varsin läheltä pelastusasemaa. Silloin Lahdesta pääsee hyvin nopeasti pelastusyksikköjä Hollolaan ja Hollolasta vastaavasti Lahteen. Uudelta asemalta pääsee jo nyt sujuvasti myös Kärkölään ja Hollolan Hämeenkoskelle.

Keski-Hollolan VPK ei muuta uudelle pelastusasemalle, vaan jää ainakin toistaiseksi vanhan aseman toiseen kerrokseen. Siellä ei ole ollut yhtä pahoja ilmanlaatuongelmia kuin VPK:n nykyisissä tiloissa ensimmäisessä kerroksessa.

Marja-Liisa Aidantausta
marja-liisa.aidantausta@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 14,50 €) ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X