Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Tallukan sviittien omistajat vaativat vahingonkorvauksia

Asikkalassa vastustettiin äänekkäästi vastaanottokeskuksen sijoittamista Tallukan tiloihin. Myös Kiinteistöosakeyhtiö Tallukka Suiten isoon mainoskylttiin on joku kirjannut mielipiteensä pakolaisista. Kuva: Katja Luoma

Asikkalalaisen kiinteistöyhtiö Tallukka Suiten turhautuneet ja pettyneet osakkaat ovat kyllästyneet olemaan hiljaa ja vaativat nyt myyjäosapuolelta vahingonkorvauksia.

- Keskustelimme joukkokanteestakin, mutta päädyimme esittämään vahingonkorvauksia erikseen osakkeenomistajina, kertoo Pentti Kettunen, joka hankki ensimmäisenä sviitin.

Kiinteistöyhtiö muutti joukon entisiä vääksyläishotellin huoneita 20:ksi sviitiksi vajaat kymmenen vuotta sitten. Golfkentän läheisyys, järvimaisemat ja hotellista saatavilla olleet monipuoliset hyvinvointipalvelut tekivät niistä houkuttelevia hankintakohteita.

Huoneistoissa voi halutessaan asua vakituisesti tai käyttää sitä vapaa-ajan asuntona. Niitä on voinut myös laittaa vuokralle, kun huoneistoa ei ole itse tarvinnut.

Viime vuoden lopussa kaikki kuitenkin muuttui, kun turvapaikanhakijoille perustettu vastaanottokeskus sijoitettiin Tallukan tiloihin.

Granilla ei tietoa korvausvaateista

- Minun on vaikea ottaa kantaa vahingonkorvausvaatimuksiin, kun niitä ei ole toimitettu minulle, sanoo Tallukan omistava Kalevi Gran.

- Sen voin sanoa, että sviittien omistajat saivat tiedon vastaanottokeskuksen tulosta Tallukan tiloihin samaan aikaan, kun asia muutenkin julkistettiin.

Huoneistojen arvonalennusta Gran kommentoi muistuttamalla, ettei kysyntää ollut ennen vastaanottokeskuksen perustamistakaan.

- Lomahuoneistot eivät ole käyneet kaupaksi muuallakaan Päijät-Hämeessä, hän huomauttaa.

- Sekään ei ole täysin totta, ettei Tallukassa enää olisi palveluja saatavissa. Kuntosalilla voi edelleen käydä ja ravintolassa syödä.

Sviitin omistava Pentti Kettunen ei usko, että Tallukka menestyisi vastaanottokeskuksen lopettamisen jälkeen enää tavallisena hotellina. Hän esittää, että se voitaisiin muuttaa kokonaisuudessaan hyvätasoiseksi senioritaloksi, jossa olisi nykyisten sviittien kaltaisia asuntoja.

Kalevi Gran ei täysin tyrmää ajatusta, mutta muistuttaa, että muutos tulisi kalliiksi.

- Ja kukahan sen remontin suostuisi rahoittamaan, hän kysyy.

Hanna Leppänen
hanna.leppanen@mediataloesa.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi