Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Korruptio ja pimeä kauppa kukoistivat - tällaisia muistoja ESS:n lukijoilla on Neuvostoliitosta

Neuvostoliitto yritti pitää imagoaan yllä propagandalla. Kuva: ESS

Etelä-Suomen Sanomat kysyi viime viikolla lukijoiden kokemuksia Neuvostoliitosta ja Itäblokin maista. Monille mieleen jäi byrokratia, ja länsimaisen tavaran nopea vaihtuminen rupliin.

Aikoinani opiskelin Neukkulassa, en politiikkaa. Lähtiessäni sinne sain ohjeen: "Siinä maassa ei mitään tapahdu sattumalta". Tämä piti paikkansa. Kun halusin Bolshoihin, riitti kun seisoskelin teatterin edessä ja tuota pikaa joku tarjosi ilmaista lippua. Kaveri ei kuulma päässytkään. Jos jollakin moskovalaisella oli ylimääräinen lippu, hän vei vaikka pikku-serkunpikkuserkun kunhan ei lippu jäisi käyttämättä. Ja selvisihän se syykin ajan mittaan.

Silloiset "laitoksen" herrat neuvoivat minua kovasti menemään EU-tulkiksi. Bolshoissa tuli käytyä 22 kertaa, mutta en ole EU-tulkkina. Laitoksen pojat, luultavasti sieltä Lasten Maailman nurkilta, tiesivät hyvin tarkkaan missä tuli kuljeskeltua tai missä suljetulla klubilla käytyä. Hienoa kun oli työllistävä vaikutus. Jo tuolloin, vuosikymmeniä sitten, törmäsin Etelä-Venäjän paksuniskaisiin nahkatakkimiehiin. Eipä tehnyt mieli mennä heittämään läppää.

Muuten mielenkiintoista aikaa, luottokortti vinkui ja tunsin itseni jopa pikkuvarakkaaksi. Nykyiset Moskovan hotellihinnat eivät sovi matkabudjettiini. Kun tutustui paikallisiin vähän paremmin, he olivat ystävällisiä, auttavaisia ja vieraanvaraisia. Tai ainakin osasivat esittää sellaista. Mihinkään tai kehenkään ei voinut luottaa.

Kekkosen Suomessa ei puhuttu todellisesta Neuvostoliitosta, mutta ei puhuttu muuten Neukkulassakaan.

Ihmiset olivat köyhiä, mutta erittäin ystävällisiä; vähistä ruokavaroista syntyi herkullisia aterioita. Venäjällä en ole koskaan käynyt, mutta Neuvostoliitossa kymmeniä kertoja. Rajamuodollisuudet olivat pitkäveteisiä, mutta ei minulla ole mitään muuta negatiivista kokemusta Neuvostoliitosta eikä muistakaan itäblokin maista; kaikissa kävin silloin joskus. En ihannoi sosialismia, mutta monesti tulee mieleen, että meneekö ko. mailla sen paremmin nytkään?

Omalla autolla Leningradiin. Raja-asemalla tullivirkailija kolusi Saabin ovien ja puskureiden sisutatkin rautalangalla. Rupesi kähminään c-kasetteja, jolloin huusin " perekele". Se loppui siihen.

Käsittämättömiä nuo valvonta-asemat matkalla rajalta Leningradiin, jotka kontrolloivat, ettei kukaan poikennut pääväylältä. Miliisi kimpussa heti, jos "hätä " sattui yllättämään. Talot tien reunoilla oli hyvin maalattuja, mutta "hätä" paljasti, millaisia rytökasoja ne olivat 100m:n päässä tiestä.

Paluumatkalla tiet oli kasteltu sian virtsalla, auto haisi kuin tunkio, jonka vuoksi pääsimme varmaan mahdollismmaan nopeasti takaisin rajan yli.

Moskovan olympialaisiin mentiin junalla ja isolla porukalla, jossa oli useita tunnettuja urheiluvaikuttajia. Ostettiin konnareilta zajukuppien kahvat vaihtokaupalla niin, ettei heillä ollut enää tarjota zajua kenellekään.

Tavara vaihtoi Moskovan puistoissa omistajaa, sukkahousut, Adidas, purkat jne. Vaatteet vietiin melkein päältä. Äkkiä pois uskien vaihtopaikalta kasa ruplia taskuissa, koska miliisit olivat jatkuvasti kimpussamme.

Eräs suomalainen tunnetuimpiin kuuluva hiihtäjä joutui aamulenkillä tosi "hätään". Hädän hän hoiti rakennustyömaalla. Miliisit heti kimppuun ja takaa-ajoon. Niin kovakuntoinen oli, että karisti miliisit kannoiltaan.

Moskovajoen risteilyllä jollekkin vodka maistui niin, että ystävystyi miliisiin tosi konkreettisesti- jalat ilmassa pahnoille. Oli siinä tekemistä kuulusteluisaa saada ukko pois pahnoilta, ettei epäilty vakoojaksi.

Minuun tutustui Petroskoista kotoisin oleva "ystävä", joka oli kiinnostunut kaikesta, osoitteista jne, jne - KGB asialla. Tarinoita on lukematon määrä.

Olisi se mielenkiintoista, jos Putin palauttasi Neuvostoliiton, mitä Gorbatshov myös haikailee. Täällä Suomessa saataisiin aivan uudet NL- matkailutuotteet taas aikaiseksi.

NL oli turistille hyvä maa. Kuri oli maassa kova ja rikollisuutta vähän.

Olin vanhempieni kanssa viiden päivän reissulla Tallinnassa kesällä 1975. Olin tuolloin 14-vuotias. Meren ylitys matkattiin vanhalla George Otsilla. Laiva oli muistini mukaan siisti ja siellä oli hyvää ruokaa, söin silloin ensimmäisen kerran sampea. Tullissa minä pääsin äitini kanssa kivutta läpi, mutta isää sitten odoteltiinkiin, hän kun oli ammatiltaan toimiupseeri.

Kun vihdoin pääsimme hotelliin (Hotelli Tallinna), meni noin 10 minuuttia kun ovelle koputettiin ja ensimmäiset trokarit tuli tekemään kauppoja länsimaisesta tavarasta, ennen kuin olimme saanneet edes purettua matkalaukut.

Myimme heille pari paitaa, joista yksi oli sellanen hemmetin ruma jonka äitini oli ostanut minulle matkaa varten ja puukengät. Suihkuttelujen ja vaatteiden vaihdon jälkeen lähdimme kävelylle ja katselemaan kaupunkia ja kuinka ollakaan, se sama ruma paita käveli kadulla meitä vastaan nuoren nätin tytön päällä. Sitten vielä sanottiin, että neukuissa tavara ei oikein tahdo kulkea.

Muuten reissuhan oli mahtava ja Tallinna-hotelli oli ihan O.K. ja paita- ja puukenkäkaupoilla tienasimme reissuruplat, joita emme saaneet edes kulutettua reissun aikana.

Kävin useasti bussimatkoilla ja ehdin käydä myös omalla autolla ennen NL:n romahdusta. Ylimääräiset ruplat heitettiin yleensä Viipurissa ulos autosta.

Rupla todella romahti - kun eräällä matkalla ehdin rajalla rahanvaihtoon ensimmäisenä, sain 50 markalla paksun nipun seteleitä, muille ei sitten sillä kertaa enää riittänytkään ruplia. Sittenhän niitä sai tuoda rajan tällekin puolelle. Hinnat oli monissa paikoissa erilaisia meille turisteille kuin paikallisille. Jäi muistiin Petroskoissa, kun parturi veloitti Suomen rahassa 50 penniä leikkuusta (se oli paikallinen hinta). Monet tiet oli surkeita. Yleensä kaiken siellä sai toimimaan. Lopun merkit alkoi näkyä vasta maan muututtua Venäjäksi, kun monet asiat muuttui.

Sukkahousuja tuli myytyä Tallinnassa, farkut jätin hotellin siivoojalle. Halpoja reissuja, hulluttelua, tanssia, laulua ja päänsärkyä. Kuitenkin jotenkin sellainen kyyläyksen tuntu taustalla.

Ankea oli miljöö Neuvosto-Eestissä ja ahdistava ilmapiiri turistille. Pyrin liikkumaan seuralaiseni kanssa omin päin. Liikkuessamme Tallinnan rautatieasemalla ja muissa sotilaskohteissa (!) huomasimme, että meitä seurattiin.

Oli olympiavuosi, ja kun katselimme hotelli Virun ikkunasta kadulle, huomasimme "pressukuormurien" keräilevän sopimatonta ainesta autoihin. Aamulla ei sitten näkynytkään rahanvaihtajia, tai muita yrittäjiä, ainakaan hotellin liepeillä.

Kun tulimme Tallinnaan, niin tulli oli tarkkana. Totisia oltiin, ja minutkin tarkastettiin sivuhuoneessa. Lähinnä heillä oli suuri mielenkiinto ns. Nato- ylijäämärotsiini. Sotilasmallinen takki kiinnosti heitä kovin. Tullitarkastus oli satamassa hidas kestäen tunteja. Plussana oli paluu tullin kautta Georg Ots- laivaan - se kesti vain pari minuuttia.

Kovasti ostivat kaikkea krääsää, mitä sattui itselläni mukana olemaan. Muistan vanhat jo hieman rähjääntyneet samettikengät, jotka myytyäni söimme pari päivää komeasti ravintolassa kaikkine lisukkeineen neljän hengen voimalla. Rähjäistä oli siellä sun täällä.

Ihmiset olivat toki ystävällisiä, eikä mitään pelottavaa päässyt tapahtumaan. Itse rajanylitys oli hidasta byrokratian ja tarkastusten takia, mutta kärsivällisyydestä siitäkin selvittiin.

Olinpa vuonna 1972 Neuvostoliitossa "Suomen ja Neuvostoliiton nuorison XV ystävyysviikon virallisen virallisen Suomen valtuuskunnan" jäsenenä. Vierailimme sitten muun muassa eräässä sikäläisessä vaatetustehtaassa. Kierreltiin ja katseltiin ja tultiin lopuksi myös suunnitteluosastolle. Esiteltiin kuvia sinänsä todella upeista ja tyylikkäistäkin vaatteista (joita vaan ei ikänä näkynyt kaduilla eikä kaupoissa).

Esiteltiin myös tehtaan pääsuunnittelija ja kerrottiin tietyllä ylpeydellä, että hän kerran vuodessa käy hakemassa uusia ajatuksia ja ideoita Varsovasta, Budapestista ja (itä)Berliinistä.

Silloin minuun meni jokin piru. Totesin, että tämäpä mielenkiintoista. Minun vaimoni on myös muotisuunnittelija ja kun minä parin päivän päästä tulen kotiin, hän lähtee samanlaiselle ideoinitimatkalle: ensin Roomaan, sen jälkeen viikoksi Pariisiin ja sieltä Düsseldorfin ja Lontoon kautta kotiin.

Silloin tuolta pääsuunnittelijalta pääsi niin sydämen juurista lähtevä huokaus, että tuli todella paha olo. Kyllä heillä oli ammattitaitoa ja kunnianhimoa, mutta järjestelmä kerta kaikkiaan kaiken sen lannisti.

Harmaata harmaata, kaikki oli likaisen harmaata. Laumassa kuljettiin, syrjähyppyjä ei sallittu, aina oli joku oikaisemassa. Neuvosto-oppailla ja tulkeilla on ollut eri historiankirja kuin meikäläisellä, kommunismin ja Neuvostoliiton ylistystä kaikkialla.

Liikenne oli vähäistä pääkaduillakin. Turistimyymälässä minua palveli kolme myyjää yhden ostoksen teossa, yksi luki tavaran hinnan ääneen, toinen löi summan kassakoneeseen ja otti maksun ja kolmas pisti ostoksen pussiin = täystyöllisyys.

Mieleen jäi ihmisten kurjuus ja takapajuisuus. Tuntui siltä kuin olisi käynyt vankilassa.

Olin seuramatkalla Leningraatissa elokuussa 1983. Hotellissa ja levähdysalueilla halusivat ostaa vaatteet päältä ja kengät jalasta. Ostajia pyöri ympärillä haitaksi asti. Ruokaa oli niukasti tarjolla, hotellien siivouksessa oli toivomisen varaa.

Oppailla oli hyvin tarkat säännöt, eivät saaneet tulla kauppaan mukaan, eivätkä saaneet kertoa miten asuvat ja elävät. Nähtävyydet esittelivät asiantuntemuksella ja näistä sai kysyä lisätietoja. Kävimme toukokuussa 1984 Moskovassa, sama meininki.

70-luvun loppupuolella kävin ensimmäistä kertaa votkaturistien bussilla Leningradissa. Oli mukana joku lahtelainen Arska, joka sai Viipurissa ensimmäiset etanoliannoksensa, eikä sitten koko matkalla selvää hetkeä kokenut. Toiset häntä taluttaa retuuttelivat mukanaan.

Mitä enemmän ryyppäsit, sitä enemmän säästit. Jotkut olivat erityisen säästäväisiä. Muutkin kuin mainittu Arska.

Pinnan alla kapinointi näkyi jo silloin. Oli jokin juhlapäivä ja miliisit olivat juhlimassa. Leningrad-hotellin ikkunasta saattoi seurata, kuinka porukka sytytti hotellin ison jätevuoren tuleen ja mellasti muutenkin ilmeisesti herättääkseen ulkomaalaisten huomiota.

Tullissa paluumatkalla selvisi, että mennessä tehty tulliselvityksen kappale oli eräältä seurueen mieheltä hävinnyt. Siperia silmissään hän hiiltyi naispuolisen tullivirkailijan pihdeissä. Luultavasti hän olisi vaikka myynyt isoäitinsä päästäkseen pälkähästä. No, virkailija vain nautiskeli aiheuttamastaan kauhusta.

Ikävää, että jotkin Neuvostoliiton ikävät asiat ovat löytäneet väylän kapitalistiseen Suomeen, muun muassa älytön asenteellinen ateismi.

Muistan perässä juoksevan lapsilauman ja neuvon naapurilta viedä sukkahousuja neuvostonaisille. Mieleen jäi myös beriotska (kauppa), jossa jonotettiin meripihkaa, kullattuja teekuppeja ja maatuskoita kotiin vietäväksi.

Kaikki matkani olivat työmatkoja 80-luvun lopulla. Silloin asiakas Neuvostoliitossa kutsui ja järjesti paikalliset matkat ja majoitukset. Yleensä kaikki sujui olosuhteisiin nähden hyvin. Hotelli saattoi olla mikä tahansa. Kaikkialla oli voimakas mahorkan haju ja vodkaa oli tarjolla ja piti osata vältellä ottamasta liikaa.

Titteliltään isojenkin pomojen piti hakea pikkuasioissakin siunaus esimiehiltään. Taloudellisissa laskelmissa venäläiset olivat ihan kuutamolla. Heillä oli Gosplanilta tulleita laskentaohjeita, joita he noudattivat ymmärtämättä, mitä ne kuvasivat. Vaikea niitä oli ymmärtää. Todennäköisesti ne juontuivat sotataloudesta. Kuitenkaan ne eivät antaneet mitään kuvaa esim. jonkin tehdasinvestoinnin kannattavuudesta. Riitti, kun laskelmat oli tehty ohjeiden mukaan, vaikka niistä ei mitään hyötyä ollutkaan.

Silloin heräsi epäilys, jos koko maan suunnitelmatalous perustuu samankaltaiseen laskentaan, niin katastrofi tulee.

Lukion ensimmäisen luokan luokkaretkellä 1981 käytiin lukiosta Leningradiin, tunnelma Vaalimaan jälkeen oli yllättävä. Kuin aika olisi Kannaksella pysähtynyt vuosikymmeniksi.

Vanhoja puutaloja ja sivuvaunullisia moottoripyöriä, jollaisia oli 1930-luvulla. Itse kaupungissa asumislähiöiden suurellisuus ihmetytti, vaikka olihan Suomessakin tuolloin tehokkaasti asemakaavaan neliöitä käyttävää rakentamista 1960-luvun lopussa ja 1970-luvun alussa. Neuvostoliittoa oppi myöhemmin ymmärtämään asumalla siellä kymmenen kuukautta.

Yleensä sai monta tuntia Suomessa selittää, miten eri lailla asiat Neuvostoliitossa olivat ja Neuvostoliitossa, miten ne Suomessa olivat. Kumpaankin suuntaan selitettäessä olivat omat haasteensa, koska jotkut asiat olivat toistensa vastakohtia. Jokaisessa maassa on piirteensä. Japanissakin sen huomasi.

Kuitenkaan ei pitäisi liioitella eroavaisuuksia, koska perustarpeet ovat samankaltaiset.

Korruptio ja mustapörssi kukoisti ja myönnän itsekin osallistuneeni nuoruudessa pikkukauppaan, joka tuolloin oli yleistä. Vodka ja samppanja virtasi, mutta kyllä tuli käytyä paljon myös eri retkillä, museoissa ja kulttuuritapahtumissa, jotka olivat edullisia ja tasokkaita!

Leningradissa ravintolassa syötiin ja juotiin koko ilta viimeisen päälle. Laitettiin pari kertaa viiden markan seteli lautasen alle niin tarjoilija piti huolen ettei meiltä syöminen ja juominen loppunut. Loppuillasta vaihdoin viereisen pöydän asiakkaiden kanssa 20 markan setelin kymmeneksi ruplaksi jolla maksoin koko osuuteni illan laskusta. Kaksikymmentä markkaa oli silloin tosi pieni raha suomessa.

Timo-Pekka Heima
timo-pekka.heima@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi