Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Hollolaan halutaan siirtolapuutarha - toivotaan lisäävän kunnan vetovoimaisuutta

Kotiniemen tapainen siirtolapuutarha haluttaisiin Hollolaankin. Kuva: Janne Riikonen

Hollolan kunnallisvaltuutettu Kristiina Hämäläinen (kok) jätti valtuustolle aloitteen siirtolapuutarhan perustamisesta. Joukko aloitteen allekirjoittaneita valtuustoja toivoo uuden Hollolan alueelle samanlaista siirtolapuutarhamökkialuetta kuin Lahden Kotiniemessäkin on.

- Siirtolapuutarhatoiminta on yhteisöllistä tekemistä, ja kaikille on kunnia-asia pitää huolta omasta tontista ja osallistua yhteisten alueiden ylläpitoon, Hämäläinen sanoo.

Palstan viljely on aina osa siirtolapuutarhan toimintaa, joten alue eroaisi tavallisesta lomakylästä.

Hämäläinen perustelee, että siirtolamökkialue lisäisi Hollolan vetovoimaisuutta, ja yhteisöllinen mökkeily tulisi mahdolliseksi yhä useammalle. Ainakin aluksi palstoja myytäisiin vain kunnan vakituisille asukkaille. Ja kun ihmiset jäävät lomailemaan omaan kuntaan, käytetyt rahatkaan eivät valu muualle.

Aloitteessa ei oteta kantaa siihen, minne alue pitäisi kaavoittaa. Kunnan vastuulle jäisi huolehtia alueelle tiet ja tarvittava kuntatekniikka. Nämä kustannukset voitaisiin ottaa huomioon palstoja myydessä tai vuokratessa.

Aloite menee seuraavaksi valmisteluun ja tulee aikanaan hallituksen käsittelyyn.

Emmi Tuomisto
emmi.tuomisto@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi