Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Toistakymmentätuhatta päijäthämäläistä kotia kärsinyt päivän aikana sähkökatkoksista

Päijät-Hämeen pelastuslaitoksella oli torstaina kuutisenkymmentä hälytystehtävää, jotka liittyivät kovien tuulenpuuskien aiheuttamiin vahinkoihin.

Ensimmäinen tehtäväsuma alkoi kymmenen maissa aamupäivällä. Päivystävän palomestarin Harri Kittelän mukaan tuulet tyyntyivät hetkeksi kahden jälkeen iltapäivällä, mutta voimistuivat sen jälkeen entisestään.

– Kolmen jälkeen iltapäivällä tuli loppurysäys, hän kuvaili illalla.

Tuuli teki tuhojaan eniten Orimattilassa, Lahdessa ja Hollolassa, mutta vahingontorjuntatehtäviä oli myös muissa Päijät-Hämeen kunnissa Hartolaa ja Sysmää lukuun ottamatta.

Pääasiassa pelastuslaitos kävi raivaamassa puita kulkuväyliltä. Lahden Hennalassa tielle kaatunut puu häiritsi liikennettä keskipäivällä. Helsingintie oli tovin poikki, ja poliisi ohjasi liikennettä.

Puita kaatui myös sähköjohtojen päälle, ja vahinkojen korjaaminen jäi sähkönjakeluyhtiöiden tehtäväksi. Ahtialassa puu kaatui omakotitalon päälle.

Tuulen voimasta myös kahden kerrostalon peltikatot lähtivät kuoriutumaan räystäistä Lahdessa. Toinen tapaus sattui keskustassa ja toinen teollisuusalueella Hennalassa.

Kittelä kertoi iltapäivällä, että tehtäviä oli ollut aamupäivästä lähtien koko ajan mutta ne olivat jakautuneet tasaisesti maakunnan etelä- ja länsiosiin. Näin pahimmilta päällekkäisyyksiltä vältyttiin.

Hänen tiedossaan ei ollut henkilövahinkoja eikä mittavia aineellisia vahinkoja.

Iltakuuden jälkeen hälytyksiä tuli enää harvakseltaan.

Tuhansia koteja sähköttä

Toistakymmentätuhatta päijäthämäläistä kotitaloutta kärsi torstain aikana sähkökatkoksista eri yhtiöiden jakeluverkoissa.

Kymenlaakson Sähköllä oli pahimmillaan yli 6?000 asiakasta ilman sähköä, ja heistä noin puolet Orimattilassa, Nastolassa ja Iitissä.

Elenian asiakkaista pahimmillaan noin 2?700 oli ilman sähköä Asikkalassa, Heinolassa, Nastolassa, Padasjoella ja Iitissä. KSS Energian verkossa sähköt olivat laajimpien katkosten aikaan poikki Iitissä noin 1?500 asiakkaalta.

Kymmenen aikaan aikaan illalla sähköt puuttuivat vielä noin 300:lta Elenian ja Kymenlaakson Sähkön asiakkaalta.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Tilaa ESS Verkko Plus 3 kk
vain 7,90 €/kk (norm. 14,50 €)

Tilaa tästä

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X