Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Alamäkipyöräily ei jatku – Messilä: Näin Bike Parkin hissirikko tapahtui, katso video

Näkemykset rikkoutumisen syistä yhä ristiriidassa.

Alamäkipyöräilyn taru Messilän rinteillä ei jatku. Messilä Maailma aikoo keskittää hissit vain talvikäyttöön. Syynä on heinäkuussa tapahtunut hissirikko, josta on aiheutumassa Messilälle 10000–15000 euron korjauskustannukset. Kustannusten maksajaa selvitellään vakuutusyhtiön kanssa.

Rinnepäällikkö Sami Mattiniemi kertoo, ettei Messilä voi ottaa riskiä päähissin rikkoutumisesta. Se voisi aiheuttaa uusia kustannuksia ja vaarantaa talvikauden, ja tämän takia hissien käyttö keskitetään vain laskettelukaudelle.

– Olemme yksityinen yritys ja meidän on pystyttävä omalla tulorahoituksellamme pitämään paikat kunnossa ja toiminta kannattavana, Mattiniemi toteaa.

Päähissin vaurioitunut vaijeri saatiin korjattua syyskuun alussa. Hissi oli muutaman viikon käyttökiellossa, koska vaijeri ei läpäissyt viranomaistarkastusta elokuun puolivälissä.

Hissin rikkoutumisen syistä Messilällä ja alamäkipyöräilijöillä on edelleen eriävät näkemykset. Messilä on selvittänyt tapahtumia loppukesän aikana.

Hissi käyttökuntoon syyskuussa

Kaiken ytimessä on ollut turvapiirin sokka, joka pysäytti hissin sen jälkeen kun Messilä Maailman mukaan alamäkipyöräilijä oli toiminut hississä huolimattomasti ja ajautui hissin tolpan väärälle puolelle. Vetolaite osui tällöin hissitolpan ja rullapatteriston väliin, jolloin vetolaite tippui maahan ja vaijeri lähti sijoiltaan.

Bike Parkin edustaja korjasi tämän jälkeen vian vaihtamalla hissin pysäyttäneen turvapiirin sokan uuteen, jonka jälkeen hissi käynnistettiin. Messilän mielestä korjauksen tekijä ei huomioinut syytä, minkä takia hissi oli pysähtynyt.

Käynnistämisen jälkeen rullastolta lähtenyt vaijeri vaurioitui ja rikkoi seuraavan vetolaitteen, joka myös tippui maahan. Samalla hissivaijeri vaurioitui kymmenien metrien matkalta.

– Talviaikaan tällaista vauriota ei ole tapahtunut koskaan, kertoo rinnepäällikkö Mattiniemi.

Vahinko sattui lauantaina 5. heinäkuuta. Messilä Maailman edustaja kävi samana päivänä katsomassa hissiä ja päätti, että vaurion laajuuden takia korjaustyöt alkavat vasta maanantaina.

Messilän mukaan hissi korjattiin käyttökuntoon pyöräilijöiden kisoja varten ja jäätiin odottamaan aikaa, jolloin viranomainen voi tarkastaa hissin kunnon.

11. elokuuta Messilä Maailman hallitus irtisanoi alamäkipyöräilijöiden sopimuksen. 15. elokuuta hissivaijerille tehtiin tekninen tarkastus, jossa hissi laitettiin käyttökieltoon siihen saakka, kunnes vaurioitunut vaijeri on korjattu.

Hissivaijeri korjattiin syyskuun alussa ja tarkastaja on hyväksynyt sen käyttöönoton. Messilässä on aloitettu myös alamäkipyöräilijöiden käytössä olleen hissin rullastojen ja vaihteiston tarkastukset varmuuden vuoksi. Lopullisesti hissi saadaan käyttökuntoon syyskuun aikana, Mattiniemi kertoo.

Bike Parkilla erilainen näkemys rikkoutumisesta

Bike Parkissa yrittäjänä toimineella pyöräilyseura Retkikunnan Juho Sipilällä on erilainen näkemys tapahtuneesta. Hänen mukaansa pudonnut vetolaite oli tyhjillään.

– Hissin ensimmäinen pysähdys ei johtunut alamäkipyöräilijän huolettomasta käyttäytymisestä, vaan yksi tyhjänä ollut vetolaite putosi jostakin syystä. Tälle oli myös silminnäkijöitä, Sipilä kertoo. 

Hissin käyttäjät yrittivät tämän jälkeen selvittää vian syytä, mutta mitään tavallisesta poikkeavaa ei löytynyt. Kesäisin hissin pysähdykset ovat olleet harvinaisia.

– Luulimme, että vetolaite osunut johonkin ja tämän takia sokka oli katkennut, Sipilä toteaa.

Kun tarkempaa syytä ei löytynyt, he vaihtoivat turvapiirin sokan uuteen ja käynnistivät hissin. Tämän jälkeen putosi toinen vetolaite, ja vaijeri putosi muutaman sentin sivuun yhdeltä neljästä rullastosta ja rikkoontui. Hänen mukaansa toisena pudonnut vetolaite ei ollut heti aiemmasta seuraava.

Sipilä myöntää, että jos hissiä käyttänyt olisi huomannut ensimmäisen vetolaitteen putoamisen yhteydessä, että vaijeri oli muutaman sentin sivussa rullastolta, olisi lopputulos ollut parempi.

– Tällaiset vaijereiden putoamiset ovat ymmärtääkseni kuitenkin arkipäiväisiä muissa bike parkeissa, Sipilä kertoo.

Bike Parkin väki on käyttänyt hissiä itsenäisesti, ja käyttäjinä ovat olleet hissiin koulutuksen saaneet henkilöt. Ensimmäisinä vuosina Messilä pyöritti hissejä ja hoiti lipunmyynnin, ja alamäkipyöräilijät rakensivat reittejä talkoilla. Muutama vuosi sitten hissien pyörittäminen kesällä siirtyi Bike Parkille.

– Meidän intressissämme on tietysti ollut pitää hissit tiptop-kunnossa ja olemme yrittäneet tehdä parhaamme, Sipilä huomauttaa. Hänen mielestään pyöräilijöillä ei ollut hissin rikkoutumisessa ratkaisevaa osuutta.

– Parhaan tietomme mukaan olemme toimineet jo senkin takia, että hissit ovat olleet toiminnallemme elinehto.

Ikävä tapahtuma harmittaa molempia osapuolia

Vaikka yksityiskohdista on erimielisyyttä, sekä Mattiniemi että Sipilä ovat harmissaan tapahtuneesta.

– Ikävää että tuli tällainen turma. Toiminta ei ole ollut mikään rahasampo, vaan olemme tehneet hommia rakkaudesta lajiin, Sipilä toteaa.

He pyrkivät jatkamaan ja kehittämään toimintaa, mutta jatko on taloudellisesti haastavaa. Nyt alamäkipyöräilijät käyvät muissa laskettelukeskuksissa, kuten Kalpalinnassa ja Sappeella.

Nettikeskusteluissa lajia tuntemattomat ovat kyselleet, eikö alamäkipyöräilyä voi harrastaa ilman hissejäkin.

– Kyllä hissi on elinehto, taluttamallakin voi mennä joskus mutta jatkuvasti sellainen ei toimi, se on vähän sama kuin alkaisi kantaa laskettelusuksia, Sipilä sanoo.

Alamäkipyöräilijöiden kohtalosta harmistuneet ovat ihmetelleet, miksi Messilä ei halua alueelleen enempää toimintaa kesäaikaan.

– Alamäkipyöräilyllä ei ole juurikaan ollut taloudellista merkitystä meille. Hyvänä kesänä nousuja on ollut 10 000, kun normaalina talvena niitä on kaikissa hisseissä kaksi miljoonaa, Mattiniemi valottaa.

Hän myös huomauttaa, että alueella on kesäaikaan kesäteatteri, häitä, kokouksia sekä golfkenttä ja muita maastopyöräilytapahtumia.

Timo-Pekka Heima
timo-pekka.heima@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi