Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

"Parempi olla aito" Naispoliitikot eivät hätkähdä arvostelusta

Europarlamentaarikko Merja Kyllönen (vas.) aloitti viikonloppuna keskustelun naispoliitikkoihin kohdistuvasta arvostelusta. Kyllönen kertoo kuulleensa lukuisia ulkonäköön kohdistuvia pilkallisia kommentteja. Naispoliitikkojen pitää tottua siihen, että heidän painonsa ja vaatteensa ovat vapaata riistaa kaikille, Kyllönen sanoo.

Hollolalainen kansanedustaja Anne Louhelainen (ps.) on seurannut keskustelua ja tunnistaa ilmiön.

- Olen kuullut monesti, jos en itselleni sanottuna niin kollegalle, juuri näitä kommentteja, että et näytäkään niin lihavalta tai laihalta kuin kuvissa, Louhelainen sanoo.

Itseensä kohdistuvaa arvostelua Louhelainen ei ole jäänyt suremaan, eikä sitä ole hänen mukaansa riesaksi asti ollutkaan.

- Kerran olen saanut esimerkiksi kirjeen, että nuo roikkuvat korvakorut eivät sovi sinulle. Toisaalta välillä tulee myös kehuja, että vaate oli kaunis, ja sitä palautetta on kiva saada, Louhelainen sanoo.

Louhelaisen mielestä ajan henki on sellainen, että arvostelua pidetään luvallisena. Ihmiset ajattelevat, että jos joku on lähtenyt politiikkaan, hänestä saa sanoa mitä haluaa.

- Kritiikkiä olisi tarkoitus antaa työstä, eikä ulkonäöstä. On kurjaa, jos keskustelu menee siihen, että naisministereiden kampaukset ja vaatteet arvostellaan, eikä huomioida sitä upeaa työtä, jota he ovat tehneet, Louhelainen sanoo.

Vaalikampanjan yhteydessä on tärkeää pohtia, minkälaisen vaikutelman ihmisille antaa, mutta Louhelainen on siinäkin päättänyt panostaa omana itsenään olemiseen.

- Ehkä pitäisikin palkata joku tyylikonsultti, varmaan moni niin tekeekin. Itse olen ajatellut, etten rakenna tiettyä imagoa, sillä senkin ihmiset näkevät, Louhelainen pohtii.

Lahden kunnallisvaltuustossa kokoomusta edustava Milla Bruneau ei ole törmännyt arvosteluun, mutta sanoo, että enemmänkin on kirjoittamattomia sääntöjä siitä, minkälainen poliitikon pitää olla, miten saa pukeutua ja käyttäytyä.

- Nuorena vedin itsekin jakkupukua päälle, koska ajattelin, että saan arvostusta, mutta nyt nelikymppisenä uskon, että muut asiat painavat enemmän, Bruneau naurahtaa.

Enemmän kuin ulkonäköä, Bruneaun mielestä nyt kytätään niin sanottua terveyttä. Kaikkien pitäisi elää super terveellisesti ja asian ympärille on kehittynyt isot markkinatkin.

Kristillisten kunnanvaltuutettu ja ministerin erityisavustaja Marjo Loponen sanoo, että eduskunnassa on aikoinaan puhuttu paljonkin siitä, miten naisia kohdellaan, mutta viime vuosina ollaan pysytty tiukasti asialinjalla ja arvostelua ei ole ollut. Loponen uskoo, että ulkonäkö vaikuttaa politiikassa saman verran kuin muissakin töissä.

- Sen verran panostan poliittisen habitukseen, että valtuuston kokouksiin ei mennä verkkareissa. Se ei ole sivistynyttä, Loponen napauttaa.

Emmi Tuomisto
emmi.tuomisto@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi