Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

UL: Tiirismaan koulun hallintotiloissa kosteusvaurioita

Tiirismaan koulu vietti 100-vuotisjuhlia keväällä 2009. Kuva: Katja Luoma / ESS arkisto

Tiirismaan peruskoulun ja lukion hallintosiiven rakenteissa on kosteusvaurioita, kertoo lauantaina ilmestynyt Uusi Lahti.

Lehden mukaan tieto ei tullut täysin yllätyksenä, sillä koulun opettajien on tiedetty oirehtineen. Vauriot tulivat ilmi syksyllä tehdyissä tutkimuksissa.

- Olen lähettänyt kiinteistön omistajalle joulukuussa kirjeen, jossa pyydetään selvitystä tilanteen johdosta tehtävistä toimenpiteistä. Samalla on todettu, että oppilaiden kulkua kyseisessä rakennuksen osassa pitää rajoittaa ja mahdollisesti joudutaan käyttämään sulkuseiniä, toteaa kaupungin terveysvalvonnan johtaja Pekka Patrikka lehdelle.

Opetustilojen puolelta ongelmia ei ole toistaiseksi havaittu, mutta asiaa tutkitaan tarkemmin kevään aikana.

Tiirismaan koulukiinteistö ei ole kaupungin omistuksessa, vaikka kaupunki järjestääkin rakennuksessa tapahtuvan koulutoiminnan.

Koulukiinteistössä on äskettäin valmistunut iso talotekniikkaremontti. 250 yläkoululaista vietti syksyllä osan tunneista väistötiloissa.

Uuden Lahden näköislehti

Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi