Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Arvio

Kirja-arvio: Virpi Hämeen-Anttila tarkastelee syömishäiriöitä punnitusti sisältäpäin

Virpi Hämeen-Anttila kamppaili paino-ongelmien kanssa koko nuoruusikänsä. Nykyisin hän on kehonsa kanssa sinut. Kuva: Mirja Hussain

Virpi Hämeen-Anttila
Paino. Miten pääsin sinuiksi kehoni kanssa
Otava 2020. 232 s.

Jo Virpi Hämeen-Anttilan Painon alaotsikko sen kertoo: kyse on omakohtaisesta teoksesta. Hämeen-Anttila tosin huomauttaa, että mukana on autofiktiivisyyttä, koska hän täydentää muistiaukkoja kuvittelemalla ja tyylittelee tekstiä.

Hämeen-Anttila on sairastanut nuoruudessaan bulimiaa, jonka jälkeen seurasi yleisesti häiriintynyt syöminen. Anoreksiaan teos ei puutu, sillä Hämeen-Anttilalla on omien sanojensa mukaan vain ohut kokemus siitä. Hän kertoo, miten hänellä lapsena todettu selkävamma vaikutti siihenastiseen liikunnan iloon. Murrosiän tukevoituminen sai aikaan laihduttamiskäskyn ja 15 kiloa putosi. Sitä seurasi ahmimishäiriö. Aikuisena hän laihdutti ”humauttamalla” 60 kiloa, mistä puolestaan seurasi ortoreksia.

Isä syyllisti, äiti syyllistyi

Hämeen-Anttila kuvailee lapsuudenkotinsa myrskyisää tunneilmapiiriä. Autoritaarinen ja traumatisoitunut isä purki aggressioitaan arvaamattomin tavoin. Isä syyllisti, äiti syyllistyi, ja Hämeen-Anttila kasvoi masentuneena ja ahdistuneena liian kiltiksi. Tuskaansa hän purki syömällä. Syömishäiriöistä ei puhuttu 1970-luvulla.

Kuva: Otava

Hämeen-Anttila ei hyväksynyt alisteista naiskuvaa. Hän oli ensin poikatyttö, sittemmin androgyyni, ja teos päättyy vapauttaviin sanoihin: ”Viihdyn kehossani. Se on islanninhevosen vahva, sitkeä ja taitava keho, ja se on minulle läheinen, rakas ja kaunis.”

Vasta pitkän tien kuljettuaan hän on ymmärtänyt, ettei kaikkia voi miellyttää. Tämä merkitsee myös suoranaista kehorauhaa paljon puhutun kehopositiivisuuden sijasta.

Lihavuusvainoille sapiskaa

Kirjailija kritisoi pontevasti nykyistä laihuuden palvontaa ja lihavuusvainoa. Hän asettaa painokysymyksen myös yhteiskunnallisiin kehyksiin toteamalla jälleen kerran sen tunnetun tosiasian, että köyhät ja moniongelmaiset ovat länsimaissa lihavampia ja sairaampia kuin varakkaat. Hän jatkaa ajatusta perusteluksi asti: köyhillä ei ole samoja resursseja hallita arkeaan kuin varakkailla: ”On helpompaa kampanjoida ja meluta lihavuutta vastaan, koska silloin voi syyllistää yksilön eikä yhteiskuntaa.”

Hämeen-Anttila on halunnut kirjoittaa teoksen, jossa lihavuus nähdään sisältäpäin, ja onnistunut siinä erittäin hyvin. Henkilökohtaisen tilityksensä ja kokemusasiantuntijuutensa ohella Hämeen-Anttila viittaa tieteellisiin tutkimuksiin, ja teoksen lopussa on lukuvinkkejä. Paradoksaalisesti sanottuna Paino on nautittava teos.

Eija Komu
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi