Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Mannerheim-ristin ritarista Lauri Törnistä suunnitteilla kaksi elokuvaa

Lauri Törni ikuisti itsensä erikoisjoukkojen operaatiossa Iranin Zagros-vuorilla. Kuva: Larry Thorne

Mannerheim-ristin ritarista Lauri Törnistä on suunnitteilla kaksi elokuvaa. Toisen projektin taustalla ovat suomalaiset ammattilaiset, toisessa Los Angelesissa sijaitseva tuotantoyhtiö.

Asiasta kertoo elokuvantekijöitä avustanut, Törnin uuden elämäkerran kirjoittanut tietokirjailija Kari Kallonen. Kallosen mukaan elokuvien lähestymiskulma on niin erilainen, että ne eivät kilpaile keskenään.

Törni on yksi kansainvälisesti tunnetuimpia suomalaisia sotilaita. Törnistä tuli Yhdysvalloissa vihreiden barettien legenda Larry Thorne. Hän katosi Vietnamin sodan salaisessa helikopteritehtävässä vuonna 1965.

Kari Kallonen oli mukana suomalaisamerikkalaisessa etsintäpartiossa, joka lopulta vuonna 1999 löysi viidakosta Törnin helikopterin onnettomuuspaikan.

Törnistä ei ole vielä tehty pitkää draamaelokuvaa. Vuonna 1968 julkaistussa, John Waynen tähdittämässä Vihreät baretit -elokuvassa päähenkilön esikuvana oli Yhdysvaltain armeijaan siirtynyt Törni.

Millamari Uotila
millamari.uotila@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Asiasanat

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi