Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Harri Ahmas kytki Lahden kehätien sinfoniaansa, kohtalon hetki koittaa Sibeliustalossa itsenäisyyspäivänä

Harri Ahmaksen neljäs sinfonia on hätähuuto luonnon puolesta. Sävellystyön yhtenä kimmokkeena oli Lahden kehätien Launeen linjaus, joka tuhosi Ahmaksen ulkoilumaastot.

Harri Ahmas seurasi neljännen sinfoniansa harjoituksia permannon takaosasta viime maanantaina. Kuva: Sami Kuusivirta

Kohtalon voimat ovat liikkeellä Sibeliustalossa. Istun Sinfonia Lahden harjoituksissa ja kuuntelen, kuinka ylikapellimestari Dima Slobodeniouk työstää Harri Ahmaksen neljättä sinfoniaa kohti kantaesitystä.

Sinfonian sävelmateriaali on sen verran vahvaa, että erehtymisen varaa ei juuri jää: lavalta tuntuvat vyöryvän kuulijan päälle maanjäristykset, mutavyöryt ja pyörremyrskyt. Mieleen nousevat jopa Beethovenin viidennen sinfonian kuuluisat alkutahdit, joissa itse kuolema kolkuttaa ovelle. Onko Ahmas tehnyt Kohtalonsinfonian?

Ahmas naurahtaa, kun esitän kysymykseni hänelle nokakkain. Ei hän sitä toisaalta täysin tyrmääkään: neljäs sinfonia on hätähuuto luonnon puolesta.

– Olen kokenut jo pitkään henkistä pahoinvointia ympäristön tilasta. Asia konkretisoitui, kun omien ulkoilumaastojeni keskelle alettiin rakentaa moottoritietä. Nyt niistä ei ole mitään jäljellä, Lahden Launeella asuva säveltäjä sanoo.

Moa metsästettiin sukupuuttoon

Ahmas on itse antanut sinfonialleen liikanimen Songs of Moa. Moa viittaa Uudessa-Seelannissa eläneeseen lentokyvyttömään lintuun, joka metsästettiin sukupuuttoon jo 1800-luvun alussa.

Ahmas ei ole koskaan niillä nurkilla käynyt, mutta kertoo miettineensä, miltä moan laulu on mahtanut kuulostaa. Nyt ihmisen piittaamattomuus ei uhkaa enää vain yhtä eläinlajia vaan koko ihmiskuntaa.

Sinfonia Lahtea johtaa perjantain kantaesityksessä ylikapellimestari Dima Slobodeniouk. Kuva: Sami Kuusivirta

– Meidän sukupolvemme elää vielä niin kuin ennenkin, mutta seuraavat eivät, jos mitään ei tehdä, Ahmas sanoo.

Mitä sitten pitäisi tehdä? Ahmas huomauttaa, että hän on muusikko eikä varsinaisesti edes mikään ympäristöaktivisti. Hän sanoo silti, että poliitikkojen pitäisi kuunnella herkemmällä korvalla asiantuntijoita päätöksenteossaan.

– Sinfonian säveltämisellä ei tietysti ole suoraan vaikutusta mihinkään. Se kuitenkin helpottaa omaa oloa, Ahmas miettii.

Kohti pelkistetympää ilmaisua

Ahmaksella (s. 1957) on varsin laaja tuotanto, johon on tullut tänäkin vuonna useita teoksia lisää. Hän tekee nykyisin lähinnä tilaustöitä, mutta sinfoniat ovat aina syntyneet omasta aloitteesta.

– Tämä neljäs on edellisiä pelkistetympi, mutta se voi olla ikäkysymyskin. Haluan nykyisin muutenkin välttää kaikkea turhaa elämässäni.

Ahmas on paitsi säveltäjä ja Sinfonia Lahden fagotisti myös neljän lapsen isä. Kun lapset vielä asuivat kotona, aikaa sävellystyölle jäi lähinnä öisin. Nykyisin omakotitalon vanhassa pannuhuoneessa sijaitsevaan kellarikammioon on mahdollista vetäytyä myös muulloin. Koirat ja vaimo pitävät kuitenkin huolen siitä, että sessiot eivät venähdä.

– Pari tuntiakin on jo pitkä jakso. Nykyisin en varmaan edes jaksaisi säveltää öisin.

Ahmas sävelsi nelosensa varsin nopeasti vuosi sitten kevättalvella. Teos on kolmiosainen, ja Ahmaksen mukaan siinä on selkeä rakenne, josta voi hahmottaa toistuvia elementtejä. Mitään erikoissoittimia teoksessa ei ole – sikäli kun harppua ei sellaisena pidetä.

– Loppu ei ehkä ole onnellinen mutta rauhoittunut, sellainen ”näin tässä nyt kävi”-toteamus, Ahmas miettii.

"Järisyttävää syvyyttä", sanoo amerikkalaislehti

Sinfonia Lahti on kantaesittänyt myös kaikki Ahmaksen kolme aiempaa sinfoniaansa, joista ensimmäinen on levytettykin. Kakkossinfoniaa on kuitenkin esitetty enemmän. Ahmaksen mukaan sävellykset elävät omaa elämäänsä valmistuttuaan.

– Joskus huomaan vasta Teoston tilityksistä, että jotain puhallinorkesteriteostani on soitettu vaikkapa Japanissa. Ei niistä yleensä kukaan säveltäjälle ilmoita, Ahmas kuvailee.

Harri Ahmas säveltää pääosin tilaustöitä. Sinfoniat ovat kuitenkin syntyneet aina omasta aloitteesta. Kuva: Sami Kuusivirta

Urkumusiikissa Ahmas on tehnyt jo pitkään yhteistyötä Jan Lehtolan kanssa. Aiemmin tänä syksynä brittiläinen Toccata Classics julkaisi kokoelmalevyn, jolla Lehtola soittaa Ahmaksen koko urkutuotannon.

Amerikkalainen Fanfare-lehti piti levyä tuoreimmassa numerossaan ”riemuvoittona” ja mainitsi, että Ahmaksen musiikissa on ”järisyttävää syvyyttä”. Lehti myös arvelee, että Ahmas on muiden suomalaisten nykysäveltäjien joukossa keskikategoriaa – ei aivan yhtä helposti lähestyttävä kuin vaikkapa Aulis Sallinen mutta ei toisaalta yhtä luotaantyöntävä kuin Paavo Heininen.

Ahmas ei itse lähde itseään kategorisoimaan mutta kokee olevansa leimallisesti suomalainen säveltäjä.

– Kyllä ympäristö, valo ja se missä asut ilman muuta vaikuttavat tyyliin. Meillähän on perimässämme myös sellainen jännä vastakohta, että itä ja länsi kohtaavat. Olemme vaihtovettä, johon on tullut vaikutteita molemmista suunnista, Ahmas miettii.

Haaveileeko säveltäjä koskaan kunnon hittibiisin tekemisestä?

– Olisihan se tietysti mukavaa, mutta ei siihen oikein voi vaikuttaa. Se on vähän sattumaakin, mikä tyyli milloinkin nousee pinnalle.

Harri Ahmaksen 4. sinfonia saa kantaesityksensä Sibeliustalossa 6.12. klo 15. Ohjelmassa myös Sibeliuksen viulukonsertto, jonka tulkitsee Barnabas Kelemen.

Ilkka Kuosmanen
ilkka.kuosmanen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi