Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Tehosekoittimen albumit ilmestyvät vinyyleinä, kesän keikkojakin julkaistu

Tehosekoitin tulee taas. Kuoppala (vas.), Grundström, Mikkola, Sundell ja Kilkki. Kuva: Tero Ahonen

Kesällä keikoille paluun tekevä lahtelaislähtöinen Tehosekoitin on sopinut Svart Recordsin kanssa tuotantonsa julkaisemisesta vinyylimuodossa. Sarja alkaa helmikuussa, jolloin yhtyeen kokoelmalevy Golden Greats ilmestyy rajoitettuna erikoispainoksena.

Tämän jälkeen albumit julkaistaan kronologisessa järjestyksessä. Maaliskuussa vuorossa ovat Rock'n Roll ja Köyhät syntiset, toukokuussa Varoittava esimerkki ja Freak Out sekä heinäkuun alussa Rock 'n' Roll Monster Movie Show ja Rakkauden gangsterit.

Syyskuussa julkaisusarjan päättävät keikkakooste Alive II sekä yhtyeen ainoa englanninkielinen levy, Screamin’ Stukas -nimellä pommitettu A Lotta Rhythm.

Perinteisten saatetekstien sijaan levyihin on tulossa Lahdessakin vaikuttaneen, Sarjakuva-Finlandialla palkitun Petteri Tikkasen piirtämät ja Tehosekoittimen laulajan Otto Grundströmin käsikirjoittamat sarjakuvat.

Tehosekoitin keikkailee tulevana suvena viimeisten aktiivivuosiensa kokoonpanossa, johon kuuluvat Grundströmin lisäksi kitaristi Matti Mikkola, basisti Hannu Kilkki, rumpali Tero Sundell sekä kosketinsoittaja Juha Kuoppala. Yhtye nähdään ainakin Ruisrockissa, Tammerfestissa, Porisperessä, Himoksen juhannuksessa, Tikkurila Festivaalilla sekä Seinäjoen Vauhtiajoissa.

Janne Urpunen
janne.urpunen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi