Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Äänikirjabisnes kasvaa Suomessa kohisten, Storytel alkaa palkita äänikirjojen kirjoittajia ja lukijoita

Nyt äänikirjat saavat ensimmäisen oman palkintonsa. Niiden myynti perustuu hieman erilaisiin asioihin kuin painettu kirjabisnes.

Michelle Obaman omaelämäkerta on yksi Storytelin tämän vuoden kuunnelluimmista äänikirjoista. Kuva: Ronja Koskinen, Timo Filpus

Äänikirjapalvelu Storytel perustaa Suomeen oman palkinnon äänikirjoille. Palkinto jaetaan ensimmäistä kertaa ensi maaliskuussa järjestettävässä Storytel Awards -gaalassa neljässä eri kategoriassa.

Tarkoituksena on nostaa äänikirjojen asemaa ja arvostusta. Storytel on palkinnut aiemmin äänikirjailijoitaan Ruotsissa ja Hollannissa.

– Äänikirjoista on tullut viimeisen kolmen vuoden aikana Suomessakin ihan uusi tapa kuluttaa kirjallisuutta, sanoo yrityksen maajohtaja Mari Wärri.

Palkinto on tarkoitettu vain Storytelin palvelusta löytyville äänikirjoille. Wärri kuitenkin huomauttaa, että koska lähes kaikki yrityksen välittämät suomenkieliset äänikirjat löytyvät myös suurimpien kilpailijoiden tarjonnasta, palkinnon piiriin pääsevät käytännössä kaikki äänikirjat.

Palkintokategoriat ovat kaunokirjallisuus, dekkarit ja jännitys, tietokirjallisuus ja elämäkerrat sekä lasten- ja nuortenkirjallisuus. Palkinto ei ole suuren suuri – 1 000 euroa kussakin kategoriassa. Sen saavat kuitenkin sekä kirjailija että äänikirjan lukija.

– Haluamme näin korostaa myös hyvän lukijan merkitystä, Wärri sanoo.

Kunkin kategorian viisi ehdokaskirjaa ratkaistaan 13.12. asti jatkuvan yleisöäänestyksen perusteella. Lopulliset voittajat valikoi palkintoraati. Kilpailu on avoin myös suomenkielisille käännöskirjoille.

– Jos käännöskirja voittaa, palkinto menee suomentajalle, Wärri sanoo.

Asiakasmäärät yhä kasvussa

Kiinteään kuukausimaksuun perustuva äänikirjabisnes kasvaa Suomessa yhä vauhdilla. Lokakuussa koko kustannusala kohahti, kun Storytelin kerrottiin ostavan Gummeruksen, joka on Suomen vanhin kirjankustantamo.

17 markkina-alueella toimiva Storytel ei paljasta maakohtaisia asiakasmääriään, mutta miljoonan maksavan asiakkaan raja meni rikki elokuussa – viidesosa määrästä on tänä vuonna tulleita.

Storytelin asiakkaat kuuntelevat äänikirjoja keskimäärin noin tunnin päivässä. Vilkkainta kuunteluaikaa ovat illat. Kuva: Sami Lettojärvi

– Asiakkaistamme noin 700 000 asuu Pohjoismaissa, Wärri sanoo.

Storytelin kovin kilpakumppani Suomessa on Bonnier-konserniin kuuluva BookBeat, joka on kertonut tänä syksynä reilusti yli 100 prosentin vuotuisista kasvuluvuista. BookBeat on Suomen suurin äänikirjapalvelu yli 100 000 asiakkaallaan.

Mari Wärri uskoo, että äänikirjoilla on Suomessa vielä reilusti tilaa kasvaa.

– Kasvu jatkuu edelleen Ruotsissakin, vaikka siellä Storytel täyttää kohta 15 vuotta. Suomessa kuukausimaksullisten äänikirjapalveluiden markkina on vain noin neljä vuotta vanha, Wärri vertaa.

Äänikirjojen kuuntelija on kärsimätön

Äänikirjojen myynti perustuu hieman erilaisiin asioihin kuin painettu kirjabisnes. Bestsellerit ovat osin samoja, mutta äänikirjoissa teoksen uutuusarvo ei ole yhtä ratkaiseva. Storytelin kuunnelluimpien listan kärjessä on esimerkiksi yhä edelleen Harry Potter -sarja, joka päättyi 2008.

– Koska asiakas maksaa joka tapauksessa kuukausimaksun, erilaisia kirjoja myös kokeillaan helpommin kuin perinteisten kirjojen kohdalla. Äänikirjana moni vanhakin teos voi näin saada uuden elämän, Wärri luonnehtii.

Wärrin mukaan tärkeintä on tarjota kuuntelijalle nopeasti ”se seuraava kirja”, kun yksi on kuunneltu. Siksi palveluntarjoajilla on algoritmejä, jotka haistelevat asiakkaan mieltymyksiä ja tekevät ehdotuksia. Toisaalta kuuntelu myös lopetetaan helposti.

– Jos kirjaa jaksetaan kuunnella ensimmäiset 20 minuuttia, se kuunnellaan yleensä kokonaan.

Äänikirjat top 8

Storytelin vuoden kuunnelluimmat

1–4. Harry Potter -sarja

5. Michelle Obama: Minun tarinani

6. Jari Tervo: LOIRI.

7. Marko Lönnqvist: Elämäni gangsterina

8. Thomas Erikson: Idiootit ympärilläni

Ilkka Kuosmanen
ilkka.kuosmanen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi