Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Syvien vesien uneksija Auli Särkiö kirjoittaa unensa muistiin - ja laittaa herätyskellon soimaan keskellä yötä, jotta muistaisi ne

Musiikkikriitikko Auli Särkiö-Pitkänen kuvattiin viime viikolla Sibeliustalossa Sinfonia Lahden konsertin väliajalla. Runoilijana hän käyttää itsestään tyttönimeä Auli Särkiö. Kuva: Katja Luoma

Ajatellaan ensimmäistä kuvaa. Siinä on Auli Särkiö teini-ikäisenä, kotonaan Lahden Joutjärvellä. Hän on niin kiinnostunut u­nien tulkinnasta, että laittaa herätyskellon soimaan keskellä yötä, nousee hetkeksi ylös ja kirjoittaa juuri näkemänsä unet muistiin.

Toinen kuva. Auli Särkiö on kasvanut aikuiseksi, valmistunut ja mennyt naimisiin. Hän kelluu keskellä järveä mökillä Padasjoella ja antaa kehonsa vajota, kunnes pinnalla on pelkkä nenä. On kuin ruumiin äärirajat liudentuisivat.

Kolmas kuva on kaksoisvalotus, jossa kaksi ensin mainittua kuvaa sekoittuvat toisiinsa. Se on nimeltään Vedenpeitto, Särkiön kolmas runokokoelma.

Tapaamme keskustakirjasto Oodissa. Nykyisin Helsingin Laajasalossa asuva Särkiö on saanut ikävän syysflunssan, mutta puhuu alkuun päästyään intohimoisesti suhteestaan veteen ja kieleen.

Enää hän ei herätä itseään varta vasten keskellä yötä mutta kirjoittaa yhä joka aamu unensa muistiin. Uimahallissa hän kuvittelee joskus olevansa miekkavalas.

– Uiminen on ainoa urheilulaji, jossa olen oikeasti hyvä, Särkiö sanoo.

Särkiö näyttäisi pysyvän pinnalla myös runoudessa. Vedenpeitto toi tekijälleen viime viikolla Silja Hiidenheimon muistostipendin, 3 000 euroa. Särkiön runoja kiiteltiin vavahduttaviksi kuvauksiksi ”jostain kuvattavan rajoilta”.

Myös Helsingin Sanomat tykästyi kokoelmaan. Kriitikko Vesa Rantaman mukaan Särkiö onnistuu luomaan runoissaan ”sellaisen luontosuhteen, jota kipeästi tarvitsemme tässä ajassa” (HS 19.11.). Se tarkoittaa osapuilleen sitä, että vaikka luonto on Särkiölle hyvin tärkeä, hän ei syyllistä tai maalaile kauhukuvia kaiken tuhoutumisesta. Sen sijaan hän esimerkiksi muistuttaa, että ”veteen pudonneen kuun päälle ei pidä uida”.

– Suora yhteiskunnallisuus ei ole koskaan ollut minulle luonteenomaista. Vaikutan mieluummin alitajunnan kautta, Särkiö linjaa.

Sibeliustalo on Auli Särkiölle tuttu talo. Kuva: Katja Luoma

Vedenpeitto oli vireillä kolmisen vuotta. Lähtökohta oli tietoinen: pari vuotta runoista taukoa pitänyt Särkiö halusi kokeilla, olisiko nyt uuden kirjan aika.

Kokoelman nimi viittaa kansantaruista tuttuun metsänpeitto-termiin, jota on käytetty kuvaamaan paitsi ihmisen konkreettista eksymistä metsään myös juuttumista taruolentojen maailmaan. Varsinkin luonnonvesissä uiminen tuottaa Särkiölle usein hieman samankaltaisen kokemuksen itsensä kadottamisesta. Se on yhtä aikaa hurmoksellinen ja kammottava tila.

– Joskus kun on rantakalliolla ja aurinko paistaa, on sellainen olo kuin litistyisi maailmankaikkeuden isojen elementtien väliin. Suomessa merivedessä uiminen on konkreettisestikin pelottavaa, sillä siellähän ei näe juuri mitään.

Rinnastamalla vesielementin ja ihmisen alitajunnan Särkiö pyrkii kiinni niihin mystisiin häiveisiin, jotka jäävät sanojen tuolle puolen mutta määrittävät käyttäytymistämme. Vaikeasti hahmottuvien kokemusten siirtäminen runoiksi oli Särkiön mukaan työlästä.

– Luin paljon veteen liittyvää mytologiaa ja tein muistiinpanoja Laajasalon rantakallioilla, mutta kirjoitin lopulta lyhyinä, raivokkaina pyrähdyksinä. Hioin muotoa, kunnes kaikki turhalta tuntuvat sanat olivat poissa. Oli tavallaan iso marmorilohkare, josta hakkasin olennaista esiin pienellä vasaralla, hän vertaa.

Särkiö uskoo, että runomuotoon järjestettynä sanat voivat toimia ponnahduslautana kaikkeen siihen, joka yleensä jää kielen tuolle puolen. Sitä ainesta on paljon, sillä kaikki pinnalta peräisin oleva vajoaa ennen pitkää tajunnan pohjalle ja alkaa maatua.

– Ihmisten on aivan turha luulotella, että he pystyisivät ymmärtämään saati hallitsemaan sitä maailmaa. Sen edessä pitää vain nöyrtyä, sillä se mitä pelkäämme, voi olla myös avain uuteen ymmärrykseen.

Kielen ohella Särkiön elämässä keskeisessä asemassa on lähes aina ollut musiikki. Hän aloitti musiikinopintonsa kuusivuotiaa­na Lahden musiikkiopistossa cembalolla.

– Se oli meillä valmiina, sillä barokkientusiasti isäni oli nuorena rakentanut cembalon, Särkiö selittää epätavallista soitinvalintaansa.

Vanha musiikki vei Särkiön sydämen. Myös kirjailijaksi tulemisesta hän alkoi haaveilla jo lapsena. Muodoksi valikoitui runous, sillä romaanin kirjoittamiseen ei tuntunut olevan koskaan kunnolla aikaa.

Se mitä ­pelkäämme, voi olla avain uuteen ymmärrykseen. Runoilija Auli Särkiö

– Runot kulkevat ikään kuin aina siellä taustalla. Arjessa niitä voi multitaskata ihan erilailla kuin proosaa, Särkiö kuvaa.

Leipätöikseen Särkiö kirjoittaa musiikista lehdille ja orkesterien käsiohjelmiin. Hän tekee myös musiikkiin liittyviä käännöstöitä ranskasta, saksasta ja englannista.

Särkiö arvelee, että hänen seuraavassa kirjassaan yhdistyvät unet ja musiikki.

– Olen tehnyt sitä jo vuoden ajan. Tarkoituksena on tavoittaa taas tilanteita, joissa sanat eivät tunnu riittävän.

Nukkuessaan Särkiö seikkailee sellaisissa maisemissa usein. Hänen vakiounistaan ensimmäinen liittyy fiktiiviseen Välimeren rantakaupunkiin, jossa hän on matkalla kohti suurta rakennusta keskustassa.

– Se on positiivinen uni. Toinen toistuvista unistani liittyy metroasemiin. Se on ikävämpi, sillä sieltä tunneleista voi tulla vaikka mitä zombeja.

Kenen henkilöhaastattelun sinä haluaisit lukea? Ehdota meille haastateltavaa osoitteeseen teema@ess.fi.

Kuka?

Auli Särkiö-Pitkänen

Syntynyt 1990 Lahdessa. Ylioppilaaksi Lahden Lyseosta 2009.

Filosofian maisteri Helsingin yliopistosta 2014, pääaineena yleinen kirjallisuustiede.

Kirjoittanut musiikkikritiikkiä Etelä-Suomen Sanomille vuodesta 2012. Kirjoittaa myös esimerkiksi Rondoon.

Runokokoelmat: Sarmatia (2011), Ruohosinfonia (2016), Vedenpeitto (2019). Käyttää runoilijana tyttönimeään Auli Särkiö.

Laulaa alttoa sekakuoro Somnium Ensemblessa.

Naimisissa, asuu Helsingin Laajasalossa.

Ilkka Kuosmanen
ilkka.kuosmanen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi