Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Arvio

Elokuva-arvio: Veitset esiin on hilpeä hatunnosto Poirotille

Daniel Craig esittää hulvattomasti etsivää, joka saa nimettömän toimeksiannon kirjoillaan rikastuneen dekkaristin kartanosta. Kuva: Claire Folger

Veitset esiin – kaikki ovat epäiltyjä

Tähdet: 3/5

Veitset esiin – kaikki ovat epäiltyjä on klassinen murhamysteeri, jossa nostetaan hattua Agatha Christien perinnölle ja hänen tunnetuimmalle hahmolleen Hercule Poirotille.

Kujeileva arvausleikki on lumonnut kriitikot maailmalla saatuaan ensi-iltansa tänä vuonna Toronton elokuvajuhlilla.

Psykologiselta kantilta katsottuna elokuva ei jätä paljoakaan pöyhittävää.

Ohjaaja-käsikirjoittaja Rian Johnson (Breaking Bad, The Last Jedi) selvästi rakastaa viskellä yleisölle pähkinöitä purtavaksi ja vedellä mattoja jalkojen alta.

Nykypäivään sijoittuva, mutta täysin retrohenkinen jännärikomedia kertoo riitaisasta suvusta, joka kerääntyy juhlistamaan suvun patriarkan, menestyskirjoillaan rikastuneen dekkaristin Harlan Thrombeyn (Christopher Plummer) 85-vuotispäiviä.

Pidot vietetään Thrombeyn goottilaisessa kartanossa, jonka hämärissä huoneissa voi törmätä tikarikokoelmiin, salakäytäviin ja nariseviin lattialankkuihin.

Illan päätteeksi palvelija löytää Thrombeyn murhattuna yläkerran huoneen sohvalta. Sen jälkeen kaikki ovat epäiltyjä.

Hulvaton Daniel Craig

Johtolankoja penkoo Daniel Craigin esittämä Benoit Blanc, joka on saanut kartanosta nimettömän toimeksiannon.

Ohjaaja Johnson, joka tuntee genren kuin omat taskunsa, on tehnyt Blancista hieman samanlaisen veijarin kuin millaisena Peter Ustinov esitti Poirotia 1970- ja 1980-luvun Christie-elokuvissa.

Veitset esiin -elokuva leikittelee klassisella murhamysteeri kartanossa -genrellä, jossa kaikki vieraat ovat epäiltyjä. Kuva: Claire Folger

Craig näyttelee Blancoa hulvattoman tollolla aksentilla. Idea on tietysti siinä, että kaikki pitävät Blancoa vähän hölmönä jössikkänä, kunnes hän lopussa paljastuukin veitsenteräväksi sitoessaan johtolangat näppärästi yhteen ja ajaessaan syyllisen nurkkaan.

Ohjaaja Johnson käyttää genren kliseitä parhaimmillaan hulvattomasti ja pahimmillaan arvattavasti. Käänteitä ropisee siihen tahtiin, ettei oikeastaan ole niin väliä, jos jokainen harhautus ei aina toimi.

Särmikkäät roolit

Elokuvan charmi on näyttelijöissä, jotka tekevät karikatyyreistä särmikkäitä. Jamie Lee Curtis esittää patriarkan sarkastista tytärtä ja Don Johnson tämän aviomiestä. Michael Shannon on isänsä kustannusyhtiötä pyörittävä piilojuoppo. Chris Evans revittelee hemmotellun kakaran roolissa.

Elokuvan näkökulmahenkilö on maahanmuuttajataustainen, hyväsydäminen Thrombeyn palvelija (Ana de Armas). Tarinan moraali on alusta loppuun hänen puolellaan. Psykologiselta kantilta katsottuna elokuva ei jätä paljoakaan pöyhittävää.

Tyylilaji: draama, komedia, K-12

Jarno Lindemark
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?