Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Arvio

Kirja-arvio: Koko kerrostalo kuohuu ja kipinöi Hanna-Riikka Kuisman romaanissa

Hanna-Riikka Kuisman romaani Kerrostalo on kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokas. Palkinnon voittaja julkistetaan 27. marraskuuta. Kuva: Antti Aimo-Koivisto

Hanna-Riikka Kuisma
Kerrostalo
Like 2019. 333 s.

Jessica myy huumeita, Natalia myy itseään, Teppo on vanhan liiton miehiä ja turvautuu viinaan, Sakke on raitistunut ja tullut uskoon, Jade kantaa huolta äidistään ja yrittää selviytyä. Tämä on vain pieni otos henkilögalleriaa, johon pääsee tutustumaan Hanna-Riikka Kuisman romaanissa Kerrostalo.

Suuresta kerrostalosta on muodostunut ongelmalähiö, jossa on vallalla omat lakinsa ja hierarkiansa. On skeittarit, räkisjengi, romanit, skinit, rapanistit, somalit, eikä kenelläkään mene hyvin. Arki on silkkaa painimista. Selvin päin eräs hahmoista hämmästelee, että onko tämä tosiaan aina tällainen hourula, yhtä äänekästä karnevaalia.

Kuisma marssittaa esiin vaikuttavan määrän ihmiskohtaloita. Ne kietoutuvat taitavasti toisiinsa, kuin harmaat lonkerot. Nyt ei kaunistella eikä hienostella, vaan tarkastellaan viiltävällä otteella nyrjähtänyttä elämää.

Romaani liikkuu mielenkiintoisesti dystopian rajamailla. Se ammentaa nykypäivän todellisuudesta, kuten lisääntyvästä kameravalvonnasta ja kyberturvallisuudesta. Omasta mielestäni tätä puolta kirjassa olisi voinut olla enemmän, sillä aihe on herkullinen.

Tunnelma pitää otteessaan

5675754.jpg

Henkilöhahmot jäävät aika etäisiksi. Mutta nyt ei olekaan tarkoitus sukeltaa psykologisesti syvälle, vaan ikään kuin luoda katsaus eri kohtaloihin, ihmistyyppeihin. Kerronnan lakonisuus toimii erinomaisesti. Turhaa maalailua vältellään, ja asiat ilmaistaan suoraan, raastavan rehellisesti. Musta huumori pilkahtelee paikoitellen ilahduttavasti näkyviin. Kieli on täynnä aisteja, ja teksti herää visuaalisesti eloon.

Näkökulmat vaihtuvat ahkerasti, mutta kerronta pysyttelee melkoisen samankaltaisena. Lukiessa monotonisuus hetkittäin puuduttaa, mutta onneksi tapahtumien vauhti pitää otteessaan. Nimittäin tarina on koukuttava. Mitä kenellekin tapahtuu, muuttuuko elämä ja mihin suuntaan, pelastuuko lopulta kukaan betonibunkkereiden puristuksesta? ”Talo oli kuin luonto, aina ihmistä suurempi.”

Käänteet eivät tarjoile suuria yllätyksiä, ja etenkin loppuratkaisulta odotin enemmän. Mutta tunnelmasta pidin, siitä kuinka kiihkottomasti ja ilman arvostelua kerrostalon kuohuvaan elämään uppoudutaan.

Yhteiskunnan eriarvoisuus läväytetään lukijan eteen tehokkaasti, unohtamatta huono-osaisuuden periytymistä. Kaikki ei kuitenkaan ole kylmää; ihmisten välisissä suhteissa kytee myös lohdullinen lämpö.

Johanna Suominen
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Aiheet:

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi