Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Arvio

Teatteriarvio: Kansallisteatterin Kartassa huuhaillaan ja haahuillaan, mutta huvittavaksi komediaa ei voi sanoa

Kaveriporukka etsii elämälleen suuntaa Kansallisteatterin Kartta-näytelmässä. Kuva: Heli Sorjonen

Kansallisteatteri

Kartta

Kantaesitys Willensaunassa 20.11.

Minna Nurmelinin käsikirjoittama ja ohjaama Kartta luotaa jonnekin lähitulevaisuuteen, jossa ihmiset pukeutuvat haaleansävyisiin futuristisiin haalareihin. Sisäisen maailman suhteenkaan ei ole hurraamista. “Mikään ei tunnu miltään”-sukupolven lätinät ovat pikkupuroja tämän dystopian eksistenssiongelmatsunamiin verrattuna.

Kreeta Salminen, Ilja Peltonen, Pirjo Määttä, Maria Kuusiluoma, Harri Nousiainen ja Sari Puumalainen esittävät kaveriporukkaa, jonka keulahahmona on häärännyt mystinen Kaarina.

Koska kyseinen Kaarina esiintyy pelkästään puheissa, hänen erinomaisuudestaan on vaikea sanoa yhtään mitään. Niin ikään mysteeriksi jäävästä syystä tämä kaveriporukka on kuitenkin häneen syvästi kiintynyt.

Merkitysten metsästystä

Kun mentori on poissa, tipahtaa kaikkien elämä raiteiltaan. Taru (Kreeta Salminen) kieltää Kaarinan kuoleman tyystin ja ottaa elämäntehtäväkseen valjastaa kaveriporukka hänen etsimiseensä.

Hukassa on tietenkin muutakin kuin Kaarina. Oikeasti jahdataan merkityksiä ja yhteyttä. Jahdin tiimellyksessä kaivellaan omaa napaa syvemmältä kuin luulisi olevan edes mahdollista, törmäillään asiaankuuluvasti parisuhteessa ja päädytään etsimään Kaarinan sijasta Kaarinan henkistä perintöä.

Ei liene juonipaljastus kertoa, että kukin löytää sen omalla tavallaan, omasta itsestään, kosmisesta yksinäisyydestään.

Dialogi jää ympäripyöreäksi

Huuhailun ja haahuilun lomassa kullakin hahmolla on hyvät hetkensä. Esimerkiksi Kreeta Salmisen ja Ilja Peltosen erirytminen pariskunta, joista toinen haluaisi jo mennä kokemaan uutta kaupunkia, mutta toinen jahkaa loputtomasti kadunkulmassa kartta kädessä, on tunnistettavuudessaan hykerryttävä.

Harri Nousiainen on Kartassa neuroottinen Tero. Kuva: Heli Sorjonen

Sari Puumalaisen ja Harri Nousiaisen herkullisen neuroottisten Merin ja Teron lääke tilanteeseen kuin tilanteeseen on kiihkeä suutelu. Vitsi tosin kuluu puhki viimeistään kolmannella kerralla.

Visuaaliset kuljetukset vievät avaruuden kautta suurkaupunkiin. Oivaltava kuvasto korostaa ihmispolon pienuutta ja irrallisuutta. Lämpökamerakuvaa muistuttavat projisoinnit haluavat kenties kertoa, että elossa tässä kuitenkin ollaan, vaikka kukaan ei tiedä miksi.

Ympäripyöreäksi vatvomiseksi jäävä dialogi sisältää onneksi myös muutamia kekseliäitä ankkureita, kuten metaforan opastaulujen tutusta punaisesta pallosta, jonka yllä lukee “Olet tässä”. Niin kuin niin usein elämässä, kysymys on suunnan ottamisesta, ei mistään loppusijoituspaikasta.

Komediaksi tituleerattu esitys ei liiemmin huvita, mutta avaa yhtä kaikki omanlaisensa näkymän, kartan itsensä etsijä -kultin mielenmaisemaan.

Anu Puska
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi