Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Teatteriarvio: Lahden kansanopisto teki hienon tutkielman mysteeristä nimeltä elämä

Josefiina Uuranmäki ja Evita Aaltonen ovat suljettuun tilaan päätyvät Tietäjä ja Kokija. Kuva: Sami Kuusivirta

Lahden kansanopiston teatterikoulutus II

Minun ikuinen elämäni

Esitys 19.11.

Mitä jos ikuinen elämä ei tarkoitakaan kuolemanjälkeisyyttä, vaan kuolemattomuutta. Miten se muuttaa käsitystä elämästä, kumppanuudesta, omasta itsestä – tai ainutkertaisuudesta.

Muun muassa tätä kysymystä tutkii Lahden Kansanopiston esitys Minun ikuinen elämäni. Se on pian uusiin tehtäviin siirtyvän vastuuopettajan Timo Raidan käsikirjoittama ja ohjaama teos, jonka myötä Raita jättää jäähyväiset opistolle, opiskelijoilleen ja lahtelaisyleisölle.

Näytelmän esikuvana on Jean-Paul Sartren Suljetut ovet. Kuten esikuvansa, Timo Raidan näytelmä vie eräänlaiseen epätilaan, josta ei ole ulospääsyä. Tilan vankeina on kaksi hahmoa, Tietäjä (Josefiina Uuranmäki) ja Kokija (Evita Aaltonen). Epätilasta käsin he seuraavat sivustakatsojina elämän suuria, hyvin universaaleja käännekohtia: rakastumista, häitä, lasten syntymää, eroa, puolison kuolemaa. Muistoista tai näyistä rakentuu elämä, joka on yhtä aikaa yhden ja kaikkien. Ajatus siitä, että kaikki kokevat saman, on yhtä aikaa sekä lohdullinen että kammottava.

Esitys virittää suuren kysymyksen vapaudesta ja vankeudesta, elämästä ja kuolemasta, kuolemattomuudesta ja ikuisuuden hinnasta. Jos elimistöjämme voidaan korjailla loputtomasti bioteknologian keinoin ja vaurioituneita elimiä korvata epäorgaanisilla, mitä meistä jää jäljelle.

Filosofinen ote voisi olla raskas ja etäinen, mutta esitys tuleekin ilahduttavasti iholle. Pidin siitä, kuinka paljon kauneudelle, herkkyydelle ja koskettavuudelle annetaan tilaa. Tunteisiin vetoavuudessa on paljolti kyse tunnistettavuudesta. Lapsi pelkää vanhempien eroa, mansikoiden pakastaminen eskaloituu koko parisuhdetta ravistavaksi riidaksi, aikuiset lapset väittelevät muistisairaan vanhemman hoidosta. Nuoret näyttelijät tulkitsevat hienosti tunteiden skaalaa. Näyttelijäntyöstä välittyy vaivattomuus.

Mieleen painuu erityisesti Josefiina Uuranmäki, jonka täysin raiteiltaan nyrjähtänyt Tietäjä on hypnoottista katsottavaa.

Näyttämöllä kaikki on kiinnostavasti liikkeessä: asioita tapahtuu yhtä aikaa, koko ajan joku liikkuu, laulaa tai soittaa ja toisteisuuden teema muuttuu lihaksi hienoina joukkokoreografioina.

Esitys pelaa kiinnostavasti kaksoismiehityksellä. Kaikki näyttelijät ovat esityksissä mukana, mutta vuorottelevat pää- ja sivurooleissa. Näyttelijät muodostavat korvaavia pareja, mutta myös kullakin hahmolla on näyttämöllä oma vastinparinsa.

Tästä toteutustavasta kasvaa teoksen ehkä kiinnostavin kysymys, ihmisten välinen jatkuva veto- ja vastavoima. Nopea vetovoima sytyttää ja vaihtuu nopeasti itsellisyyden kaipuuksi. Ajatus toisista ihmisistä elämän valona ja pahimpana piinana tekee vaikutuksen. Pahin vankila ei kuitenkaan ole toisissa ihmisissä tai suljetuissa tiloissa. Se on oman pään sisällä.

Ei voi kun todeta, että hienot jäähyväiset Timo Raita jättää Lahden kansanopistolle.

Lue myös: Vapise Lahti, Reviisori on kohta täällä - Tapani Kalliomäki otti komentoonsa nyt Lahden Lauantainäyttämön
Millamari Uotila
millamari.uotila@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Aiheet:

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi