Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Arvio

Kirja-arvio: Mikko Rimminen leikittelee nerokkaasti kertomisen välineillä

Mikko Rimmisen romaanien kiehtovuus liittyy näennäiseen tapahtumattomuuteen. Kuva: Stefan Bremer

Mikko Rimminen

Jos se näyttää siltä

Teos 2019. 235 s.

Mikko Rimmisen viides romaani Jos se näyttää siltä on melankolisen huumorin ja surun kalvakoiden tuntemusten väliä purjehtiva kertomus yksinäisestä herra Lyysälästä. Helsingin Kruununhaassa hiljaiseloa menneisyyden haamujen, pullojen ja kirjastohuoneen kanssa viettelevä päähenkilö ystävystyy tahtomattaan taloyhtiön sisäpihalla aikaansa viettelevän pojan kanssa.

Parkkiintuneessa vanhassa herrassa liikahtaa, syntyy jonkin sortin kommunikaatiota maailman kanssa. Hyvästä pyrinnöstä huolimatta se ei kuitenkaan tahdo onnistua. Ei taloyhtiön yhteisissä juhlissa, ei merellisellä kalastusretkellä eikä edes puhelimessa.

Menneisyydestä nousevat selvittämättömät synnit kalvavat, ahdistus voimistuu ja keskittyminen tahtoo herpaantua.

Sinä-muotoinen kerronta

Näennäisestä tapahtumattomuudesta ja piilotellusta juonellisuudesta on muodostanut eräs Mikko Rimmisen romaanituotannon ydin, kieltä uudistavan ja kokeellisen rakenteen lisäksi.

Viidennessä romaanissa komeinta ja huomiota herättävintä on kertojaääni, joka puhuttelee ja tulkitsee kohdettaan herra Lyysälää yksikön toisessa persoonassa. Siis juuri sillä henkilökohtaisen puhuttelevalla sinä-ilmauksella, jota äidinkielen opettajat opastavat ehdottomasti välttämään.

Kuva: Teos

Sinä-muotoinen kerronta keskittyy tapahtumien sijasta kuvaamaan Lyysälän sisäistä tajuntaa ja sosiaalisesti kömpelöä toiminnallisuutta. Kertojaääni toimii yhtä aikaa sekä vieraannuttavana että kohdettaan liki lukijaa tuovana ratkaisuna. Voisi kuvitella, että päähenkilö käy sisäistä monologiaan, jonka ääni konkretisoituu sinä-muotoisena itsensä puhutteluna. Toisinkin saattaa olla.

Yksikön toisen persoonan näkökulma on nerokas. Ääni tuntuu tulevan väkisinkin lähelle lukijaa; joko niin, että kertoja olen minä itse tai niin, että päähenkilö on eräänlainen tyyppikuva kaikista meistä.

Aukkoinen teksti

Romaanin teksti on aukkoinen, suoraa suhdetta päähenkilön menneisyyden traumaan ei löydy. Vihjeitä ripsuu sattumanvaraisesti. Kalareissulla tuusan nuuskaksi hakatusta meritaimenestakin muovautuu päällisin puolin löyhä, mätänevä kirjallinen motiivi, joka on kuitenkin dramaattisen loppuratkaisun tärkeimpiä elementtejä.

Hämärissä syy-seuraus-yhteyksissä piilee romaanin imu. Kuva Lyysälästä ja hänen läheisyydessään tapahtuvista sattumuksista rakentuu sisäisen monologin maisemiin ja tajunnanvirran partaalle. Tapahtumat ja juonellisuus jäävät lukijan pähkäiltäviksi.

Dialogisuuttakin tapaa romaanin sivuilla vain harvakseltaan. Yhteys sisäisestä ulkopuoliseen on katkonaista.

Tragikoominen herra Lyysälä on kerronnan kaltainen; mielen sisäiseen puheeseen kiinni jäänyt yksikön toinen persoona.

Tragikoominen herra Lyysälä on kerronnan kaltainen; mielen sisäiseen puheeseen kiinni jäänyt yksikön toinen persoona, jonka kielen ja mielen suhteet ulkopuoliseen todellisuuteen ovat nyrjähtäneet.

Romaani päättyy virkkeeseen "Katso nyt hyvä ihminen, millaisen sotkun olet saanut aikaan". Raamatullinen lause resonoi yli romaanin käsittelemän maailman ja on yksi puhuttelevimmista päätöksistä, joita silmien eteen on sattunut. Klassista, runollista kamaa.

Sanna Jääskeläinen
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi