Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Isä ei saanut tahtoaan läpi, siksi Ville ja Saima Haapasalo ovat kohta yhdessä lahtelaisnäyttämöllä

Lahden kaupunginteatterissa ensimmäistä kertaa yhdessä esiintyvät Haapasalot ovat aina hioneet toistensa särmiä. Niitä riittää, sillä Haapasalojen perheessä tunteensa on aina saanut näyttää vapaasti.

Saima ja Ville Haapasalo näyttelevät ensi helmikuussa ensimmäistä kertaa yhdessä. Mukana Lahden kaupunginteatterin Karnevaali 2020 -teoksessa on myös Villen isä Osmo Haapasalo. Kuva: Sami Lettojärvi

Kun Saima Haapasalo oli pieni, muut lapset kyselivät joskus päiväkodissa, mitä hänen isänsä tekee työkseen. Saima ilmoitti isänsä olevan ilmeisesti lentäjä, sillä hän on melkein aina menossa lentokentälle. Tosiasiassa Ville Haapasalo loi niihin aikoihin kuumeisesti uraa elokuvanäyttelijänä Venäjällä, ja oli pitkiä aikoja poissa kotoa.

Vapaita viikonloppuja perheellä on ollut tapana viettää yhdessä mökillä. Mökkioloissa isä ja tytär ajautuvat usein väittelemään suurista asioista. Jo kuusivuotiaana Saimaa kiinnosti esimerkiksi se, miten kommunismi syntyi ja miksi kaikki maailman ihmiset eivät voi elää sopusoinnussa toistensa kanssa.

Luonnollisesti Ville on pyrkinyt antamaan tyttärelleen matkan varrella myös elämänohjeita. Niistä kaikkein tärkein on se, että näyttelijäksi ei sitten ainakaan kannattaisi ryhtyä.

– Mutta eihän mun puheilla ollut minkäänlaista painoarvoa, Ville Haapasalo huokaa.

Saima virnuilee vieressä leveästi. Hän aloitti tänä syksynä opinnot Kallion ilmaisupainotteisessa lukiossa Helsingissä, on näytellyt jo Kansallisteatterin suurella näyttämöllä ja viihtyy Kansallisteatterin nuortenosastossa Kantissa. Kaikki merkit viittaavat siis siihen, että tytär on astumassa isänsä urapolulle.

Hollolalainen lähti kauas itään

Oikeastaan Saimaa käy kiittäminen siitä, että kolmen sukupolven Haapasalot esiintyvät ensi helmikuusta alkaen yhdessä Lahden kaupunginteatterissa Jemina Sillanpään ohjaamassa Karnevaali 2020 -teoksessa.

– Jemina puhui ensin mukaan Saiman, joka puhui mukaan vaarin (Villen isä Osmo Haapasalo). Sen jälkeen minä olinkin jo vähemmistössä, ja nyt ollaan tässä, Ville Haapasalo kertaa, kun teoksen ensimmäinen läpimeno on takana.

Karnevaali 2020 ei ole aivan tavanomainen musiikkinäytelmä, sillä se kokoaa taakseen lähes satapäisen joukon näyttämötaiteen ammattilaisia ja harrastajia. Karnevalistisen spektaakkelin aiheena on Villen mukaan "elämä itse". Haapasalot näyttelevät esityksessä tavallaan omaa elämäntarinaansa. Yksi juonihaaroista alkaa siitä, kun hollolalaisen perheen poika päättää lähteä junalla kauas itään tullakseen näyttelijäksi.

Ville Haapasalo tunnetaan erilaisista tempauksistaan. Viime pääsiäisenä hän laski kanootilla mäkeä Tahkolla. Kuva: Piia Kaipainen

Ville Haapasalo teki sellaisen uraliikkeen oikeasti vuonna 1991. Loppu onkin suomalaisen näyttämötaiteen historiaa. Metsästyksen kansallisia erikoisuuksia -elokuvassa (1995) läpimurtonsa tehnyt Haapasalo on yhä ylivoimaisesti tunnetuin suomalainen näyttelijä Venäjällä. Haapasalon mukaan hänellä on itänaapurissa nykyisin parikin agenttia, jotka seulovat läpi tarjolle tulevia käsikirjoituksia.

– Suurinta osaa tarjouksista he eivät edes vaivaudu lähettämään. Vaikka Venäjälläkin tehdään nykyisin enemmän tv-sarjoja ja vähemmän leffoja, olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että voin valita ne hommat, jotka tuntuvat kivalta, Haapasalo kertoo.

Se on välillä aikamoinen jääräpää. Saima Haapasalo isästään

Haapasalolla on ensi kevättalvella edessään varsin mielenkiintoinen työrupeama, sillä Lahden Karnevaalin esitysten lomaan pitäisi sovittaa elokuvan tekeminen Mongoliassa.

– Aikataulujen tekemistä hankaloittaa esimerkiksi se, että meidän on tarkoitus kuvata siellä aidoissa kamelikilpailuissa. Saattaa kuitenkin tapahtua niin, että niitä päätetäänkin yhtäkkiä siirtää parilla viikolla, Haapasalo kuvaa.

Haapasalo ei suostu paljastamaan elokuvan nimeä, mutta tuotanto on eurooppalainen. Hänen mukaansa kyseessä on underground-filmi, joka käsittelee erästä historiallista tapahtumaa.

– Se ottaa myös kantaa ekokatastrofiin, joka siellä on käynnissä. Roolihahmoni nimi on Helsinki-Joe. Se on sellainen hyvin letkeä kaveri.

Ville ei ehdi vielä eläkkeelle

Haapasalon kipinä näyttelemiseen syttyi noin 10-vuotiaana Hollolan Näyttämöllä, jossa myös hänen isänsä Osmo oli nuorempana mukana.

Saima Haapasalo kiinnostaa erityisesti poliittinen teatteri. Ville taas ohjasi tänä vuonna ensimmäistä kertaa kesäteatteria. Kuva: Sami Lettojärvi

– Sain kasvaa perheessä, jossa sai näyttää omat tunteensa. Oikeastaan kaikki muu elämässä onkin opittavissa, Ville miettii.

Kannustavassa ilmapiirissä oli myös lupa unelmoida suuria. Ville päätti työllistyä kesäisin Hollywoodiin näyttelijäksi ja pelata talvet jääkiekkoa NHL:ssä.

– Se ei ihan toteutunut, mutta teatterissa on kyllä yhä jotain maagista.

Haapasalo on ehtinyt puuhata uransa varrella niin paljon kaikenlaista, että hän sanoi jo viisi vuotta sitten jäävänsä eläkkeelle. Toistaiseksi eläköitymisestä ei kuitenkaan ole mitään merkkejä, sillä uusia ura-avauksia tulee jatkuvasti. Viime kesänä Haapasalo kokeili ensimmäistä kertaa kesäteatteriohjaajan hommia Iisalmessa Koljonvirralla. Hän pyörittää nykyisin myös Kalastus-TV-nimistä videopalvelua netissä.

Näyttämölle Ville on itse ehtinyt viime aikoina vain harvakseltaan. Lahden tulevasta ensi-illasta hän kertoo nähneensä jo painajaisia, vaikka vuorosanoja on niukalti. Saima Haapasalo sanoo puolestaan odottavansa esityksiä innolla, sillä hän pääsee irvailemaan näyttämöllä isänsä maneereille.

Ville Haapasalon edellinen rooli Lahden kaupunginteatterissa oli Reviisorissa vuonna 2001. Kuva: Mirja Hussain

– Se on kotona ihan erilainen kuin julkisesti, välillä aikamoinen jääräpää, Saima Haapasalo paljastaa.

16-vuotiasta helsinkiläisnuorta kiinnostaa tällä hetkellä erityisesti kantaa ottava teatteri.

– Taidetta tulee elämääni nyt vähän joka suunnalta. Tosin mä olen vasta lukion ekalla, joten kaikenlaista ehtii varmaan vielä tapahtua.

Sikäli kun Saima yhtään isäänsä tulee, se pitää vuorenvarmasti paikkansa.

Kenen henkilöhaastattelun sinä haluaisit lukea? Ehdota meille haastateltavaa osoitteeseen teema@ess.fi.

Ketkä?

Ville ja Saima Haapasalo

Ville Haapasalo on syntynyt 1972 Hollolassa. Saima Haapasalo on syntynyt 2003 Helsingissä.

Ville on ollut noin 70 elokuvassa, tv-sarjassa ja näytelmässä ja tehnyt kirjoja. Oma ravintola Helsingissä ja tilausvideopalvelu netissä.

Saima opiskelee Kallion lukiossa, käy laulutunneilla ja näyttelee Kansallisteatterin nuortenryhmässä.

Villellä on kolme lasta. Hän on naimisissa näyttelijä Saara Hedlundin kanssa.

Ilkka Kuosmanen
ilkka.kuosmanen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi