Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Arvio

Konserttiarvio: Pariisin kevät asteli kohti uutta Finlandia-klubilla

Lauantai-iltana Finlandia-klubilla esiintynyt Pariisin kevät on tähänastisen uransa kiinnostavimmassa vaiheessa juuri nyt.

Pariisin Kevät on lähtenyt rohkeasti uudistumaan.

Pariisin kevät
Finlandia-klubi Lahdessa 2.11.

Lauantai-iltana Finlandia-klubilla esiintynyt Pariisin kevät on tähänastisen uransa kiinnostavimmassa vaiheessa juuri nyt. Tämä on hieman erikoinen tilanne, sillä yhtye on ollut olemassa jo 13 vuotta ja julkaissut seitsemän albumia – harva pop-yhtye kun kykenee tuossa kohtaa lyömään pöytään mitään uutta ja erikoista.
 

Pariisin kevät on kuitenkin tehnyt juuri näin. Paradoksaalisesti, yhtyeen ja sen johtajan Arto Tuunelan valitsema taiteellisen uudistumisen keino on se kaikista ennalta-arvattavin, eli elektroniseen ilmaisuun nojaaminen. Nykyäänhän miltei jokainen iskelmälaulajakin tuntuu löytävän konemusiikin ilot, ja usein se tarkoittaa geneeristä edm-tuotantoa ja tuhanteen kertaan kuultujen syntetisaattorisoundien kliseistä kierrätystä.

Pariisiin keväälle elektroninen käännös merkitsee kuitenkin musiikin monipuolistumista, vanhojen kaavojen hylkäämistä ja taiteellista vapautumista. Heille koneellisuus on kokeellisuutta, ei vain 80-90 –lukujen retro-nostalgiaa.
 

Yhtyeen uusi albumi Reuna lienee heidän parhaimpansa, ja ilahduttavasti konsertin materiaali nojasi siihen. Kuluneimpia, kyllästymiseen asti radiosoittoa saaneita Tämän kylän poikii ja Kesäyö –hittejä ei soitettu ollenkaan. Niiden sijaan yleisölle tarjoiltiin merkillinen ja kiehtova show, jossa valot vilkkuivat hektisesti ja koneet säksättivät kuin viimeistä päivää. Yleisöstä kuului välillä kiroilua ja hämmentynyttä naureskelua, mutta valtaosa kuulijoista tuntui ottavan materiaalin haltioituneesti vastaan.
 

Tuunela on vapautunut myös äänenkäyttäjänä. Vuosia hän pysytteli samassa korkeahkossa nasaalisoundissaan, mutta nyt hänen lauluunsa on tullut sekä rouheaa vahvuutta, että lisää James Blake –tyylistä herkkyyttä.

Teksteissään hän käsittelee kutakuinkin samoja aiheita kuin ennenkin, eli ihmissuhteita ja modernin maailman melankoliaa. Sovituksellisten kokeilujen myötä myös teksteihin on tullut lisää abstraktiota. Monesta kappaleesta tulee mieleen Ruusut-yhtye, jossa vaikuttava Miikka Koivisto on ollut myös Pariisin kevään uuden levyn taustavoimana.

Petri Poutiainen
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Aiheet:

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi