Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Heikkinen kannustaa nuoria Päätalon kirjojen ääreen – "Joka ei vanhaa tunne, ei uuttakaan ymmärrä"

Kirjailija Antti Heikkisen mielestä Päätalon ihmiskuvaus on nerokasta. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Oli se jumalauta sisukas kaveri, luonnehtii kirjailija Antti Heikkinen suomalaisen kirjallisuuden yhtä ikonia Kalle Päätaloa. Päätalon syntymästä tulee 11. marraskuuta kuluneeksi sata vuotta. Heikkinen on kirjoittanut syntymäpäivän kunniaksi kirjan Kallio-poika – Peilikuvassa Kalle Päätalo (Gummerus).

– Päätalolla oli niin kova kirjailijan polku, että tuntuu suorastaan utopistiselta, että hänestä tuli painosten kuningas ja menestyskirjailija, Heikkinen ihmettelee.

Nuorille lukijoille itsekin vasta kolmekymppisellä Heikkisellä on selvä viesti, miksi Päätalon tuotantoon kannattaa tarttua.

– Joka ei vanhaa tunne, ei uuttakaan ymmärrä. Se on hyvä nyrkkisääntö. Hetkessä täytyy elää ja tulevaisuuteen katsoa, mutta se voi olla paljon rikkaampi kokemus, jos on perillä entisestä.

Moneen kertaan Päätalonsa lukenutta Heikkistä puhutteli jo "pentuna" Päätalon ihmiskuvaus, joka on hänen mielestään nerokasta.

– Hän rakensi täydempiä ihmisiä kuin ehkä jopa Väinö Linna mielestäni. Tykkään myös Päätalon huumorista. Mitä vanhemmaksi olen tullut sitä enemmän nostan hattua historian taltioinnille. Se tulee esimerkiksi työn kuvausten kautta.

Hän mainitsee pienenä yksityiskohtana esimerkiksi sen, miten nälkäaikoina pyydystettiin pulmusia vanhalla ovella.

– Myös rakentamisen kuvaukset ovat arvokkaita. Oli sympaattista, että vähän ennen kuolemaansa Päätalo elätteli haavetta tv-sarjasta, jossa rakennettaisiin talo niin kuin talo ennen rakennettiin. Realityn aika ei ollut vielä siinä kohti, mutta Päätalon kirjassa antamilla ohjeilla talon pystyisi kyllä nykyäänkin pykäämään.

Päätalo kertoi itse naisseikkailuistaan

Nilsiäläiskirjailijan on tuonut pääkaupunkiin Helsingin kirjamessut, mutta junan kotiin oli määrä lähteä jo perjantai-iltana. Haukotellen hän sanoo, että voisi ottaa oppia Päätalon tinkimättömästä työtavasta.

– Olen itse yökirjoittaja ja saatan tehdä kahdesta kolmeen kuukautta reikäpäisesti töitä. Kalle taas oli hyvin järjestelmällinen. Hän meni aamulla puoli yhdeksän aikaan yläkertaan kirjoittamaan ja tuli takaisin iltauutisille tai siihen, että lähti koiran kanssa lenkille. Nukkuisin ehkä vuodessa monta tuntia enemmän, jos tekisin niin.

Heikkinen kirjoittaa kirjassakin Päätalosta omien lukijakokemustensa ja kirjailijantuntojensa kautta.

– Omakohtaisuus tuntui ainoalta luontevalta lähestymistavalta ehkä jo sen takia, että Päätalon yksi salaisuus on siinä, että lukijat pystyvät peilaamaan omia tunteitaan hänen henkilöidensä kautta.

Heikkistä ärsyttää, että Päätalon vilkas libido nostetaan aina uudestaan framille ikään kuin se olisi pääasia.

– Päätalo sentään itse kertoi naisseikkailuistaan. Niitä ei ole kukaan tutkija saanut jälkikäteen selville, en minäkään, vaan ne on luettavissa ihan Iijoki-sarjasta.

Ruoski itseään ja suomi toisiakin

Päätalon lapsuutta leimasi isä-Herkon mielisairaus ja sitä seurannut köyhyys. Perhettä solvattiin kunnan eläteiksi, mikä kirveli kirjailijaa vielä vanhana miehenäkin.

Nuorena hän paiski töitä metsätyömiehenä, lähti vapaaehtoisena talvisotaan ja haavoittui jatkosodassa. Rauhan tultua hän muutti Tampereelle.

– Lukija tuntee pääosin kirjojen Päätalon, mutta siviili-Kalle on ehkä tuntemattomampi suurelle yleisölle. Sitä koitin vähän kaivella, Heikkinen kertoo.

Hän luki "jumalattoman pinon lehtikirjoituksia", haastatteli Päätalon tuttuja ja läheisiä ja kävi tarkkaan läpi Päätalon arkiston.

– Päätalo oli aika sivistynyt kaveri, luki paljon ja oli yleistiedoiltaan laaja. Hän seurasi maailmaa hyvin tarkkaan ja oli ajatteleva ihminen sen jäyhän ulkokuorensa alla. Lisäksi hän osasi olla leikkisä.

– Huomasin myös, miten rohkea jätkä se on ollut. Ei ole helppoa kirjoittaa itsestään sellaisia asioita, mitä Päätalo on kirjoittanut.

Päätalo ei säästellyt muitakaan, vaan kirjoitti varsin suorasukaisesti kanssaeläjistään.

– Ehkä se itsensä ruoskiminen antoi oikeuden suomia vähän toisiakin. Tosin hän suomi niin, että ihmisillä oli salanimet, joskin tunnistettavat.

Heikkisen mukaan Taivalkoskella on yhä vähän murjotusta havaittavissa.

– Ei se ehkä ihan niin yksiselitteisesti mennyt kuin Päätalo toteaa, että kellekään ei siitä pahaa mieltä jäänyt. Onhan se ymmärrettävää, että se voi loukata, ja toiset varmaan loukkaantuivat siitä, että eivät löytäneet itseään Iijoki-sarjasta.

Päätalossa oli hämärätkin puolensa

Toki Päätalossa oli hämärätkin puolensa, kenessäpä ei. Naisseikkailut tunnetaan, samoin sukupuolitaudit, mutta Heikkisen mukaan hän oli myös vähän kunniankipeä, pikkuisen ahne ja katkerakin etenkin kriitikoille, jotka hänen teoksiaan eivät arvostaneet samoin kuin lukijat.

– Loppuvuosinaan hän kuitenkin oli aika sinut itsensä kanssa.

Päätalo kuoli asbestin aiheuttamaan keuhkosyöpään vuonna 2000, vaikka Heikkisen mukaan pumppu piti häntä seinää vasten monta kymmentä vuotta. Ensimmäiset "Päätalo kirjoittaa kuoleman kanssa kilpaa" -otsikot on tehty jo 1970-luvulla. – Hän pelkäsi, että luoja tappaa hänet ennen kuin Iijoki-sarja on valmis, mutta kyllähän se luoja oli Kallelle aika armollinen jatkoajan kanssa.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi