Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Näkökulma: Iitti elähdytti Hitleriä pakenevaa kirjailijaa – Hella Wuolijoen kartanossa viihtynyt Bertolt Brecht rakastui Iitin luontoon ja kauniisiin naisiin

Hella Wuolijoen emännöimän Marlebäckin kartanon päärakennus Iitissä.

Vuoden 1940 heinäkuussa Iitin Lyöttilään saapui outo seurue. He olivat pakolaisia, mutta eivät ihan ketä tahansa. Näytelmäkirjailija Bertolt Brechtin, hänen vaimonsa näyttelijä Helene Weigelin, lasten Stefanin ja Barbaran sekä sihteeri Grete Steffinin pakolaiskeskukseksi oli tarjoutunut Hella Wuolijoen kartano Marlebäck.

Seurue vietti Suomessa vuoden päivät, mutta aika harva siitä on perillä, vaikka Brecht oli jo tuolloin maailmankuulu kirjailija. Ei edes Valtiollinen poliisi kiinnittänyt joukkoon sen kummempaa huomiota.

Miksi juuri Suomeen?

Tai ehkä kyse on vain siitä, että Brecht välillä kuoleentuu tomuiseksi klassikoksi, mutta palaa aina tarpeen tullen kummittelemaan.

Iitissä Brechtiä muisteltiin viimeksi vuonna 2010 Laila Sepän kirjoittamassa kesäteatterinäytelmässä Rouva Wuolijoki ja hänen vieraansa Brecht, mutta muuten tiedot tuosta vaiheesta ovat lähinnä vain pieninä palasina aikalaisten muistelmateoksissa.

Vuosi Suomessa oli Bertolt Brechtille tuotteliasta aikaa. Hän innostui kirjoittamaan muun muassa luontorunoutta. Kuva: arkisto

Mutta miten ihmeessä Brecht päätyi Suomeen? Hitleriä hyvästä syystä ja hyvissä ajoin ympäri Eurooppaa paennut kirjailija asettautui toviksi Tanskaan, mutta kun sielläkin maa alkoi polttaa jalkojen alla, Brecht tuli Ruotsin kautta aluksi Helsinkiin. Siellä hän tapasi paljon vasemmistoälymystöä ja muuta kulttuuriväkeä.

Vakituinen majapaikka Iitistä hoitui ruotsalaisten ystävien avustuksella. He tunsivat Brechtistä hyvin perillä olevan Hella Wuolijoen. Eräiden tietojen mukaan viisumin ja oleskeluluvan saannissa auttoi Risto Ryti, joka oli aikoinaan kuulemma innostunut Brechtin Kolmenpennin oopperasta. Ehkä vääristä syistä, mutta kuitenkin.

Myös Väinö Tanner liittyy asiaan, sillä hän kirjoitti puoluetoverinsa Sylvi-Kyllikki Kilven pyynnöstä Yhdysvaltojen suurlähetystölle suosituskirjeen, sillä Brechtin tarkoitus oli jatkaa ennen pitkää matkaa Kaliforniaan.

Neuvostoliitosta pistävän ironisesti

Brechtin suhde välirauhaan päättyneeseen talvisotaan ja Neuvostoliittoon oli hänelle ominaiseen tapaan pistävän ironinen. Sota oli hänen mielestään ison naapurin kömpelö ja pahan kerran nyrjähtäneillä perusteilla vuorattu itsesuojelutoimenpide.

Ruotsalaiseen lehteen kirjoittamassaan satiirissa Brecht herkutteli sillä, miten ”jättiläismäinen armeija näyttää käyvän epätoivoista puolustustaistelua vieraalla maaperällä, jotta muuan piskuinen sotajoukko, Suomen armeija, ei panisi sitä mottiin”. ”Heidän hyökkäysvaununsa, nimittäin ne jotka ovat vielä jäljellä, saavat kimppuunsa seiväshyppääjiä, moninkertaisia olympiavoittajia, jotka loikkivat tankin katolle ja päästävät revolverilla ilman pois koko miehistöstä.”

Tarinat Wuolijoen lapsuudesta viehättivät

Marlebäckissä Iitissä elettiin lievästi sanoen värikästä elämää. Wuolijoen liiketoimiensa myötä hankkiman oikean kahvin ja oluen voitelemina tässä ”Kymen rannan symposiumissa” lausuttiin ja laulettiin runoja, keskusteltiin maailmanpolitiikasta ja teatterista. Ennen muuta Brechtiä viehättivät hykertelevää Buddhaa muistuttavan emännän tarinat lapsuuden Virosta, Juurakon Huldan kiukkuisesta Emmi Jurkasta, Lyöttilän kummituksesta sekä iittiläisistä persoonista. Yksi heistä päätyi päähenkilöksi kirjailijoiden yhdessä ja erikseen kehittelemään näytelmään Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti.

Näytelmän kuulu ”Hattelmalan harjukin” on itse asiassa Marlebäckin Hiidenvuori. Niin elegisesti Brecht sitä kuvaa, että väistämättä mieleen tulee Aleksis Kivi, jonka patsaaseen hän oli jo Helsinkiin saapuessaan kiinnittänyt huomiota. Brecht oli paremmin perehtynyt suomalaiseen kirjallisuuteen kuin moni täkäläinen häneen.

Iitin harrastelijateatterin Rouva Wuolijoki ja hänen vieraansa Brecht -näytelmässä pääosan kaappaavat Bertol Brechtin (Leevi Lassila) ja rakastajatar Ruthin (Anna Malinen) naimatouhut. Kuva: Liisa Alatalo

"Tuotantovoimaa" rakastelusta

Mitä tulee värikkyyteen, se liittyy ennen muuta Brechtin maineeseen kyltymättömänä naistenmiehenä. Hän oli sitä kahdessakin mielessä. Naiset olivat ensinnäkin hänelle kodinhoitajia, uskollisia avustajia ja työtovereita, toisaalta auliita seksikumppaneita. Brecht oli elänyt nuoruutensa vapaamielisyydestään tunnetussa Berliinissä.

Rakkaus ja rakastelu oli Brechtille samanlainen ”tuotantovoima” kuin sikarit. Iitin kesäteatterinäytelmäkin otti kaiken huvin irti hänen mellastelustaan Marlebäckin heinäladoissa ja saunassa näyttelijätär Ruth Berlaun kanssa.

Berlauta inhonneen Wuolijoen kanssa Brecht tuskin muhiskeli, tai ainakin sitä mieltä oli Berliinin hienon Brecht-kotimuseon opas, jolta asiaa kysyin muutama vuosi sitten.

Hella Wuolijoki majoitti Brechtin perheen Marlebäckin kartanoonsa Iittiin kesällä 1940.

Iitti yllytti luontolyriikkaan

Vuosi Suomessa oli Brechtille muutenkin tuotteliasta aikaa, sillä hän kirjoitti täällä Puntilan ohella muun muassa Helsingin rautatieaseman kahvilassa tapahtuvan näytelmän Pakolaiskeskusteluja. Se on nimensä ja aiheensa kannalta tänä päivänä jälleen ajankohtainen. Pakolaisuus oli Brechtille eräänlainen dialektisen ajattelun tehokuuri ja toi varmasti myös lisäpontta hänen teatteriteorioihinsa, sillä juuri pakolainen katsoo pakostakin asioita tuorein silmin. Tällainen ”vieraannuttaminen” oli ja on brechtiläisen teatterin ydin.

Brecht yltyi kirjoittamaan Iitissä myös luontorunoutta. Ylistykset suomalaisen maiseman ”kalaisille vesille, metsien kauniille puille, koivun ja marjojen tuoksulle” ja ”kahdella kielellä vaikenevalle kansalle” ovat monille tuttuja. Yhtä hersyvä on runo suomalaisen maatilan ruokakomerosta:

”Olutta, vuohenjuustoa, tuoretta leipää ja marjoja / jotka aamukasteen langetessa noukittiin pensaasta! / Oi, voisinpa kutsua teidät, jotka leireissään / sota pitää meren takana mahat tyhjillään.”

Muutkin Brechtin Suomessa kirjoittamat runot pitäisi julkaista. Mainio on esimerkiksi Ruuskasen hevonen, jossa Brecht kertoo talouspulasta, nälkäisistä ihmisistä ja uskollisesta hevosesta, jonka virkavalta uhkaa teurastaa.

Muisto Marlebäckistä lämmitti vielä Yhdysvalloissakin

Brecht lähti seurueineen Suomesta Yhdysvaltoihin toukokuussa 1941. Jo ennen sitä he olivat muuttaneet Marlebäckistä Helsinkiin. Siellä hän tapasi muun muassa kotimaahansa uskaliaasti palanneen Hertta Kuusisen, jolle Brecht lahjoitti kirjoituskoneensa.

Los Angelesissa Brecht ei viihtynyt lainkaan, eikä töitäkään Hollywoodista juuri siunaantunut. ”Ansaitakseni leipäni menen joka aamu/valheiden markkinoille/Toivorikkaana/Minä asetun myyjien riviin”, hän kirjoitti.

Iittiläisen maiseman tuoksut olivat olleet hänelle enemmän mieleen kuin Santa Monican rannoilla aika ajoin lehahteleva öljyn pistävä lemu. Siellä hän vielä äityi muistelemaan Iitin onnellisia aikoja. Runossaan Yhteinen muisto hän muistelee Marlebäckin aamun harmautta ja koivikkokumpareen telttaa. Sellaisen Hella Wuolijoen pois ajama Ruth Berlau oli pystyttänyt omavaltaisesti kartanon maille.

Markku Koski
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi