Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Hollolan Näyttämöllä, Lahdessa, kaikki on nyt hyvin

40 vuotta täyttävä harrastajateatteri juurtui naapurikaupunkiinsa ja voi paremmin kuin aikoihin. Juhlanäytelmästä tuli vahingossa kantaesitys.

Poliisia (Veijo Hassinen) ottaa sydämestä, kun hänelle selviää, että poika (Risto-Matti Kutila) on ajanut poliisiauton romuksi ja joutunut sairaalaan. Kuva: Sami Kuusivirta

800 kilometrin kävelyreissun aikana päätös kirkastui: kotona on ihan pakko päästä taas näyttelemään.

Lahtelainen Risto-Matti Kutila vietti tänä syksynä kuusi viikkoa pyhiinvaellusreissulla Pohjois-Espanjassa. Santiago de Compostelasta selvittyään hän hyppäsi suoraan Hollolan Näyttämön Tie miehen sydämeen -näytelmän harjoituksiin.

– Myöhästyin pari viikkoa harjoitusten alusta reissun vuoksi. Plari oli mukana, ja pyörittelin tekstiä kävellessä mielessäni, Kutila sanoo.

Huoltomies Kutila on Hollolan Näyttämölle oikea aarre, sillä hän ympäripuhui teatteritoimintaan myös vaimonsa Titta Kutilan. Titta taas otti asian puheeksi työpaikallaan ja suostutteli mukaan esimiehensä Kristiina Kylliäisen.

Ei me voida lähteä takaisin mihinkään ruokasalin nurkkaan. Näyttelijä Veijo Hassinen

Hollolan Näyttämö harjoittelee yleensä kaksi kertaa viikossa. Kutiloilla on kolme lasta, jotka ovat usein treeneissä mukana.

– Näytteleminen on hyvää vastapainoa työlle ja kodin arjelle. Kotona emme kuitenkaan tekstiä opettele, sanoo Titta Kutila, joka on ammatiltaan lastenohjaaja.

Tuttuja ja tutuntuttuja

Kutiloiden ja muiden heidän kaltaistensa vuoksi 40 vuotta täyttävän Hollolan Näyttämön tulevaisuus näyttää ainakin tällä hetkellä turvatulta. Yhdistyksen puheenjohtaja Riikka Salokannel kiittelee, että syksyn esityksessä lähes puolet näyttelijöistä on uutta porukkaa.

Mervi Valtanen onnistui houkuttelemaan Hollolan Näyttämölle uutta porukkaa. Kuva: Sami Kuusivirta

– Joku tietää jonkun, joka tietää jonkun. Erityisen suuri merkitys oli Mervi Valtasella, joka ohjasi kesällä Heinäsuon kesäteatteria ja houkutteli sieltä ihmisiä tänne, Salokannel kuvaa harrastajateatterin uusiutumista.

Salokannel huomauttaa, että amatööri-sana on johdettu latinan rakastamista tarkoittavasta amare-verbistä. Käytännössä näyttämötaiteen rakastaminen tarkoittaa harrastajille kuitenkin loputonta aikataulusäätöä, sillä päivätyöt on hoidettava ensin.

– Toinen suuri ero on siinä, että ammattilaiset nauttivat esilläolosta. Moni harrastaja taas joutuu ylittämään estonsa pelkästään lavalle noustakseen, Salokannel huomauttaa.

Salokannel on näytellyt itse nuorempana Lahden Nuorisoteatterissa, mutta viihtyy paremmin kulisseissa. Hän suostui Näyttämön puheenjohtajaksi sen jälkeen, kun pitkäaikainen puheenjohtaja Anja Niemelä väsyi reissaamaan harjoituksiin Myrskylästä.

Anja Niemelä on ainoa perustajajäsenistä, joka on vielä mukana toiminnassa. Kuva: Sami Kuusivirta

– Olen ainoa perustajajäsen, joka on vielä mukana toiminnassa, sanoo Niemelä, jota ei kuitenkaan nähdä tänä syksynä näyttämöllä.

Losin reissu oli tapaus

Hollolan Näyttämö syntyi Hollolan kansalaisopiston Salpakankaan näytelmäpiiriksi vuonna 1979. Toiminta vakiintui nopeasti. Alkuaikoina tehtiin myös kesäteatteria, mutta vuoden 1993 jälkeen päätettiin keskittyä sisätiloihin ja talvikauteen.

Kenties suurin tapaus koko teatteriryhmän historiassa koettiin kesällä 1984, kun hollolalaiset kutsuttiin Yksi lensi yli käenpesän -näytelmällään Los Angelesiin harrastajateatterifestivaaleille. Etelä-Suomen Sanomat uutisoi visiitin jälkeen, että kielimuuri ylittyi Veikko Mannisen ohjauksella komeasti. Näytelmä nähtiin myös Kanadan Vancouverissa ja Torontossa, jossa yleisöä kertyi ”täysi sali” paikallisesta bussilakosta huolimatta (ESS 28.7.1984).

Etelä-Suomen Sanomat kertoi Hollolan Näyttämön matkasta Los Angelesiin heinäkuussa 1984. Kuva: -

Amerikan-valloitusta varten Hollolan kunnalta heltisi 25 500 markan (nykyrahassa noin 9 000 euroa) matka-apuraha. Yleensä harrastajaryhmä on kuitenkin joutunut vääntämään kunnanisien kanssa kättä avustuksistaan. Sen jälkeen kun Salpakankaan vanha yläkoulu purettiin, lähti myös vakiintunut toimitila alta.

Tilanne johti vuonna 2015 siihen, että harrastajaryhmä päätti muuttaa Lahteen. Nykyisin se esiintyy Kansantalon Vaahterasalissa ja tuntuu viihtyvän kaupungissa hyvin.

– Saamme 15 harjoituskertaa keväällä ja 15 kertaa syksyllä alennetulla tilavuokralla. Lisäksi Lahden kaupungin myöntämä toiminta-avustus on tuhat euroa vuodessa. Käytännössä olemme kuitenkin lähes täysin lipputulojen varassa, Anja Niemelä kertoo.

Paluu kotikuntaan ei ole ainakaan lähiaikojen suunnitelmissa, sillä Hollolasta puuttuu kunnollinen teatteritila. Salokanteleen mukaan Hollolan kunnanjohtaja Päivi Rahkonen lähetti kuitenkin hiljattain onnitteluviestin, jossa hän toivoi ryhmän palaavan Hollolaan.

– Mutta ei me kyllä Vaahterasalin jälkeen voida enää lähteä takaisin mihinkään ruokasalin nurkkaan, huomauttaa pitkään toiminnassa mukana ollut Veijo Hassinen.

Kantaesitys vahingossa

Hollolan Näyttämön 40-vuotisjuhlanäytelmäksi valikoitui perusteellisen vatvomisen ja ohjaajien kilpailuttamisen jälkeen Tiina Brännaren ja Eppu Nuotion kirjoittama Tie miehen sydämeen. Sähköpostilla tavoitettu Nuotio vahvistaa, että vuonna 2018 valmistunutta tekstiä ei ole aiemmin esitetty missään, joten hollolalaisilla on puolivahingossa käsissään kantaesitys.

Auli Wallenius ohjaa juhlanäytelmän Tie miehen sydämeen. Kuva: Sami Kuusivirta

Auli Walleniuksen ohjaama näytelmä kuvaa hulttiopoikaa, joka yrittää luoda suhteita isäänsä sen jälkeen, kun välit menivät poikki vuosikausia aiemmin. Nokkelampi saattaisi vetää siitä analogian Hollolan näyttämön suhteesta entiseen kotikuntaansa. Auli Wallenius kuitenkin vakuuttaa, että teksti on pohjimmiltaan komediallinen.

Tie miehen sydämeen saa kantaesityksensä Lahden Kansantalon Vaahterasalissa 19.10. klo 14.

Ilkka Kuosmanen
ilkka.kuosmanen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi