Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Myrkkykaapit, sarjakuvaboikotit, määrärajoitukset – kirjastolaitos oli 1900-luvulla sivistyksen taistelukenttä, jota säädeltiin äärimmäisen tarkasti

Eija Eskola keräsi yksiin kansiin koko Suomen kirjastomuistot. Niistä paljastuu aika, jolloin kirja oli kuningas ja kirjastonhoitaja hovin portinvartija.

Eija Eskola aloitti kirjastonhoitajan työt 10-vuotiaana Jämsän Juokslahdella. Hän jäi viime keväänä eläkkeelle Lahden kirjastosta. Kuva: Sami Kuusivirta

Kirjastonhoitajat ovat nykyisin valmiit melkein mihin tahansa, jotta varsinkin nuoret saataisiin tarttumaan kirjaan. Vielä 50 vuotta sitten oli kovin erilainen aika.

Kirjoja saadakseen kansalaisen piti käyttäytyä siivosti ja alistua mitä ihmeellisimpiin sääntöihin – varsinkin jos sattui olemaan alaikäinen tai halusi lukea niin sanottuun myrkkykaappiin lukittuja "arveluttavia" kirjoja.

Lahtelainen Eija Eskola päätti koota tämän ajan muistot yhteen. Hän toteutti valtakunnallisen kirjastomuistokyselyn, johon vastasi noin 140 ihmistä eri puolilta Suomea. Lisäksi hän penkoi läpi tietokirjoja, fiktiota ja elämäkertoja päästäkseen perille siitä, millainen rooli kirjastoilla on ollut Suomen kansan sivistämisessä.

Lyhyt vastaus: valtava.

– Oma kirjani on kuitenkin tehty aika kevyellä otteella. Tämä ei ole tieteellinen selonteko vaan tarinakokoelma, Eskola korostaa.

Jyrkkä ei roskakirjallisuudelle

Eskola on seissyt vuosikymmeniä kirjaston tiskin takana Jämsässä, Heinolassa ja Lahdessa. Hän jäi eläkkeelle erikoiskirjastonhoitajan hommista viime maaliskuussa.

Omakustanteena ilmestynyt muistelokirja on rajattu vuosiin 1910–1970. Vaikka Eskola ei halua nostalgisoida mennyttä, hän huomauttaa, että lähes kaikista muistoista piirtyy esiin valtava kirjallisuuden arvostus. Kirjastot ja kirjat olivat ennen se väylä, jota kautta ihminen saattoi mennä yhteiskunnassa konkreettisesti eteenpäin.

– Meillä on valtavasti merkkimiehiä, joiden muistelmat alkavat kuvauksella siitä, kuinka he lukivat nuorena läpi kotikuntansa kirjaston, Eskola muistuttaa.

Portinvartijoina tietoon toimivat kirjastonhoitajat. Heidän harteillaan oli pitää huolta siitä, että kansa ei turmellu lukemalla arveluttavia tai viihteellisiä kirjoja. Lievä tiukkapipoisuus oli suorastaan edellytys ammatin hyvään harjoittamiseen. Monissa kirjastoissa kaunokirjan saadakseen piti lainata myös yksi tietokirja. Lasten lainausta kytättiin tietysti vielä tarkemmin.

– Ihmisten piti lukea hyvää ja arvokasta kirjallisuutta, ei mitä tahansa roskaa. Kirjastonhoitajilla oli sivistystehtävässä apunaan Arvosteleva kirjaluettelo, joka käytännössä määritti sen, mitä kirjoja hankittiin, Eskola sanoo.

Vaikka kirjastonhoitaja olisikin ollut "vapaa sielu", tilaa sooloiluun ei juuri ollut. Vuonna 1961 Suomessa säädettiin kirjastolaki, joka nosti kirjastojen valtionapua merkittävästi. Valtionosuuksia saatettiin kuitenkin karsia, jos valikoimaa ei pidetty hyväksyttävänä. Arvostelevan kirjaluettelon mustalla listalla olivat toistuvasti esimerkiksi naisten suosikit Anni Polva ja Netta Muskett.

– Joukko kuntia vei asian vuonna 1966 korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valtion kanta voitti vielä silloin, mutta sen jälkeen romanttinen viihde alettiin hiljalleen hyväksyä kirjastoihin, Eskola sanoo.

Samanlaisia taisteluja on käyty dekkarien ja sarjakuvien suhteen. Lahtelaisena erikoisuutena voi pitää Aku Ankka -lehden kirjastoboikottia, joka kesti 12 vuotta. Vielä erikoisempana Eskola pitää kuitenkin sitä, että Lahden kirjastoissa yritettiin sulkea sanomalehtien lukusaleja.

– Sanomalehtien katsottiin tarjoavan liian sirpaloitunutta tietoa. Ja tietysti siellä oli myös arveluttavia rikosuutisia.

Lapsesta asti lukija

Eskola on tutkinut kirjastolaitosta pitkään, sillä jo hänen vuonna 2004 julkaistu väitöskirjansa käsitteli asiaa. Mutta millainen oli hänen oma tiensä lukijaksi?

Eskola on syntynyt Jämsässä vuonna 1955. Hänen isänsä oli kirjailija ja kirjastonhoitaja, joten kotona kannustettiin lukemiseen. Eskola muistelee toimineensa isänsä apulaisena Jämsän Juokslahden sivukirjastossa jo 10-vuotiaana. Kirjasto toimi samassa rakennuksessa kuin kansakoulu, jossa hänen isänsä oli talonmiehenä ja äiti siivoojana.

Piti lukea hyvää kirjallisuutta, ei mitä tahansa roskaa. Tietokirjailija Eija Eskola

– Lukemisen aloitin tyttökirjoilla ja Viisikoilla niin kuin moni muukin.

Eskolan lapsuuteen osui myös suuri tragedia, sillä hänen 16-vuotias siskonsa ja 19-vuotias veljensä kuolivat auto-onnettomuudessa vuonna 1966. Sen jälkeen hän oli perheen ainoa lapsi.

– Suru pysäytti vanhempani pitkäksi aikaa, mutta lapsen elämän täyttää lapsen elämä. Menin samana vuonna oppikouluun ja sain uusia kavereita. Lukeminen oli yleinen harrastus, joten en tuntenut oloani mitenkään yksinäiseksi.

Tuo se Sinuhe takaisin!

Eskolasta olisi yhtä hyvin voinut tulla toimittaja. Ensimmäinen kesätyöpaikka lohkesi kuitenkin kirjastosta, ja Eskola jäi sille tielleen.

Pitkän työuran suurin yksittäinen mullistus ei liity kirjastojen valikoimien vapautumiseen vaan tietotekniikkaan. Reikäkorttikoneiden aikakaudella esimerkiksi myöhästyneiden lainojen karhuaminen oli valtavan työlästä.

– Sakkomaksuista saadut tulot olivat ihan marginaalisia siihen työmäärään nähden. Joillakin paikkakunnilla käytiin jopa kotiovilla kolkuttelemassa, että ”nyt kyllä tuot sen Sinuhen takaisin”. Koska pitihän se saada takaisin!

Nykyisin Eskola väistelee aivan uusimpia kirjoja, sillä hän ei jaksa kirjaston varausjonoja.

– Viime vuosina vaikutuksen ovat tehneet esimerkiksi Minna Rytisalon Rouva C, Eeva Joenpellon Lohja-sarja ja Eila Pennasen Tampere-trilogia, Eskola luettelee.

Tuleeko luettua viihteellistä hömppää?

– Nykyisin ei oikeastaan, joskus aiemmin kyllä. Mutta missään nimessä en tuomitse sitä.

Kenen henkilöhaastattelun sinä haluaisit lukea? Ehdota meille haastateltavaa osoitteeseen teema@ess.fi.

Kuka?

Eija Eskola

Syntynyt Jämsässä 1955.

Valmistui Tampereen yliopistosta 1979. Lahteen kulttuurisihteeriksi 1981, kirjastoon töihin 1984.

Kirjastonjohtajana Heinolassa 1986–1991.

Väitteli tohtoriksi 2004 Tampereen yliopistossa, aiheenaan kirjallisuus kirjastoissa 1918–1939.

Eläköityi maaliskuussa erikoiskirjastonhoitajan virasta Lahden kaupunginkirjastosta.

Asuu Lahden Kiveriössä miehensä kanssa, ei lapsia.

Harrastaa kävelemistä.

Ilkka Kuosmanen
ilkka.kuosmanen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Aiheet:

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi