Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kulttuuri ja viihde

Taideteoksia kunnostava Nina Robbins tietää, miksi vanha maalaus vihertää ja mitä ovat ruskeat roiskeet – Lahden taidemuseon kokoelma puhdistetaan priimakuntoon

Vuonna 2012 espanjalainen eläkeläisrouva pilasi korjausyrityksellään Jeesus-maalauksen, ja kuva hassusta lopputuloksesta kiertää edelleen netissä. Mitä ammattikonservaattori Nina Robbins ajattelee tapauksesta?

Nina Robbins puhdistaa Kanahaukka ja teeri -maalausta pumpulipuikolla Lahden taidemuseon kokoelmakeskuksessa Sopenkorvessa. Kuva: Mirja Hussain

Taidekonservaattori Nina Robbins tietää, mitä ovat tummat roisketahrat vanhojen maalausten pinnassa. Ne ovat kuohuviiniä. Laseja on kallisteltu ehkäpä taidenäyttelyssä, tai sitten maalaus on riippunut ravintolan seinällä.

– Voisi ajatella, että kuohuviini on väritöntä tai kellertävää, mutta ajan kuluessa kuohuviinin sokeri muuttuu ruskeaksi.

Robbinsin työhön kuuluu taideteosten kunnostaminen. Tällä kertaa työn alla on suomenruotsalaisen taiteilijan Lennart Segerstrålen öljymaalaus Kanahaukka ja teeri vuodelta 1928. Siinä ei ole kuohuviiniroiskeita, mutta pintalikaa kyllä.

Harmaa lika on usein katupölyä tai nokea, oliivinvihreät sävyt puolestaan nikotiinia.

Maalauksen pintaa puhdistetaan pumpulilla, pyörivin liikkein. Värit kirkastuvat ja syvyysvaikutelma voimistuu. Kuva: Mirja Hussain

Pumpulinpyöritys paljastaa todelliset värit

Kanahaukka ja teeri kuuluu Lahden taidemuseoon talletettuun Viipuri-kokoelmaan. Robbins on tutkinut kaikki 70 teosta aiemmin tänä vuonna, ja konservoitavaksi on valittu 10–15 teosta. Niiden halutaan olevan priimakunnossa, kun uusi Taide-, juliste- ja muotoilumuseo LAD avautuu Malskilla.

Robbinsin mukaan teoksia on säilytetty vakaissa olosuhteissa, joten niin sanottu peruskonservointi riittää. Aikaa, vaivaa ja järeämpiä konsteja tarvitaan esimerkiksi silloin, jos maalaus on ollut vuosikaudet rullattuna varaston nurkassa.

Kanahaukka ja teeri ei ensi vilkaisulla näytä kovin tuhruiselta, mutta lika onkin tasaisena kerroksena. Jo pienen alan puhdistaminen paljastaa maalauksen todelliset värit. Robbins pyyhkii pyörivin, hienovaraisin liikkeen maalauksen pintaa. Työvälineenä on puutikun päähän kietaistu pumpuli, joka on kastettu triammoniumsitraattiin.

Pumpuli muuttuu hetkessä mustaksi, ja se on vaihdettava puhtaaseen. Maalauksen vaaleat kohdat ja keltaisen sävyt kirkastuvat selvästi.

– Värit ja syvyysvaikutelma tulevat täsmällisemmin esiin. Lika latistaa vaikutelmaa, Robbins sanoo.

Öljymaalauksissa puhdistaminen palauttaa myös öljyvärin kiillon.

Kanahaukka ja teeri -maalaus oli esillä Viipurin taidemuseon vihkiäisnäyttelyssä syksyllä 1930, ja sieltä se ilmeisesti hankittiin Viipurin museon kokoelmiin. Kuva: Mirja Hussain

Jeesus-maalaus meni pilalle vai sai uuden arvon?

Teoksen puhdistaminen on aikaa vievää työtä. On edettävä varovasti ja tarkasti. Konservaattorin on oltava virkeä ja harkitseva, Robbins sanoo.

Jos jokin asia mietityttää, on parempi jatkaa seuraavana aamuna tai tarkastella teosta eri valaistuksessa, jotta ei tulisi tehtyä harkitsemattomia ratkaisuja. On parempi pysähtyä ajoissa kuin puskea eteenpäin.

Puhe harkinnan tärkeydestä nostaa mieleen surkuhupaisan esimerkin maailmalta. Espanjalainen eläkeläisrouva Cecilia Gimenéz nousi maailmanlaajuiseen kuuluisuuteen vuonna 2012 korjailtuaan Jeesusta esittävää Ecce Homo -freskoa. Borjan kaupungissa asuva rouva päätti pelastaa kotikirkkonsa rapistuvan maalauksen, vaikka hänellä ei ollut siihen taitoja. Kuva tunnistamattomaksi entisöidystä, hullunkurisesta Jeesuksesta kiertää netissä edelleen.

Millaisen reaktion tapaus herätti ammattikonservaattorissa?

– Lähinnä hilpeän, sanoo Nina Robbins.

– Saman tyyppistä materiaalia on varmaan aika paljon, koska kulttuurihistoriallinen kerrostuma on siellä niin paksu. Tämä oli vain yksi teos. Siksi se ei ehkä ole niin vakavaa.

Yliopistonlehtorina työskentelevä Robbins on käyttänyt Ecce Homo -tapausta luennolla esimerkkinä teoksen arvosiirtymästä. Teos on tuonut kaupungille paljon kuuluisutta ja rahavirtaakin, kun ihmiset vaeltavat katsomaan ”korjattua” maalausta. Siinä mielessä teoksella on nyt toisenlainen arvo.

Nina Robbinsin työkaluihin kuuluu kaikenlaista vasarasta skalpelliin. Kuva: Mirja Hussain

Pohjoismaissa varovainen ote

Konservoinnin alalla vallitsee useita koulukuntia ja tekemisen tapoja. Toiset haluavat, että konservoinnin jälkeä ei erota, toisten mielestä läheltä katsottaessa on tärkeää tunnistaa, mitä teokselle on konservoinnissa tehty.

Käsitykset vaihtelevat myös alueittain. Robbinsin mukaan Pohjoismaissa ollaan usein varovaisia, sillä kulttuurihistoriallinen kerrostuma on niin ohut.

Vauriota korjattaessa ei yleensä pyritä imitoimaan tekijän taiteellista ilmaisua. Vaurio korjataan niin, että katsojan silmä ei siihen tartu.

– Korjauksia on mietittävä aina tapauskohtaisesti, Robbins sanoo.

Käsitykset muuttuvat myös ajan saatossa. Ennen maalaukset oli tapana lakata konservoinnin yhteydessä, vaikka taiteilija ei olisi lakkaa käyttänyt.

Kiilapuut, joihin kangas on pingotettu, ovat ehjät. Muutama naula tarvitaan, samoin uusia kiiloja kiilapuiden kulmiin. Kuva: Mirja Hussain

Jännetupit koetuksella

Lintuaiheita maalanneen Segerstrålen Kanahaukka ja teeri puhdistuu kohta kohdalta. Robbins kuuntelee usein äänikirjaa tai radiosarjoja työtä tehdessään.

Puhdistamisen jälkeen vuorossa ovat muut työvaiheet. Pieni reikä kankaan yläreunassa on siistittävä ja paikattava ja maalauspohjan kiilapuiden kunto tarkistettava.

Vaikka jännetupit ovat välillä koetuksella, työ on hyvin palkitsevaa. Taidekonservaattori Nina Robbins

Kiilojen työstämistä varten Robbinsilla on työkalupakissaan vasara ja pihtejä. Kaikenlaisista työkaluista on hyötyä. Siksi Robbins rakastaa käydä rautakaupassa.

Pienessä muovirasiassa Robbinsilla on kirurgin veitsiä ja hammaslääkärin koukkuja. Ne ovat hyviä tarkkuutta vaativassa työssä.

Lopuksi teos kiinnitetään takaisin koristekehyksiinsä. Robbins arvioi, että lintumaalauksen kunnostaminen vie kymmenisen tuntia.

Palkitsevin vaihe on nostaa teos työpöydältä pystyyn, astua pari metriä taaksepäin ja katsoa lopputulosta etäisyyden päästä. Silloin muutoksen väreissä ja syvyysvaikutelmassa huomaa parhaiten.

– Vaikka jännetupit ovat välillä koetuksella, työ on hyvin palkitsevaa.

Signeerauksen kanssa saa olla tarkkana. Robbins puhdistaa kohdan yleensä viimeiseksi. Kuva: Mirja Hussain
Taidekokoelma

Konservointia kummien tuella

Lahden taidemuseoon talletettu ja Viipuri-säätiön omistama taidekokoelma käsittää 70 teosta. Kokoelma on taidehistoriallisesti arvokas kokonaisuus suomalaista ja ulkomaista taidetta 1800-luvulta ja 1900-luvun alkupuolelta.

Teokset evakuoitiin Viipurista talvisodan sytyttyä ensin Rautalammille. Myöhemmin teokset siirrettiin Hämeenlinnan ja Lahteen.

Nyt teoksia kunnostetaan uuden taide-, juliste- ja muotoilumuseo LADin näyttelyä varten.

Kunnostusta tehdään kokoelmakummien tuella. Museo etsii taideteosten kummeiksi yrityksiä ja yhteisöjä. Kuudella teoksella on jo kummi, ja uusia etsitään.

Kokoelmakummiksi liittyminen maksaa tuhat euroa.

Millamari Uotila
millamari.uotila@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista LTV:n tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa 2 vk maksutta

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi